kesä 2011

lauantai 17. syyskuuta 2011




Heräsin kello puoli kahdeksan, ja aloin miettiä Suomea. Erityisesti tätä viime kesää. Ja kun kerran syksy on tulossa (tai sinne pohjolaan jo kai tullut, määki haluun), niin ajattelin koota kesähetkiä yhdeksi postaukseksi.

Kesällä 2011 minusta tuli ylioppilas, feilasin pääsykokeet, en tiennyt mitä tehdä, katsoin Ugly Bettyt, päätin vaihtaa maisemaa, kirjoitin kymmeniä sähköposteja Sveitsiin, rakastuin poikaystävääni (viimeisellä rivillä), kävin monessa kaupungissa, itkin mummilassa, pakkasin laukkuja, näin ystäviä, fanitin Darren Crissiä, piknikkeilin, kirjoitin kirjeitä ja söin muutaman Big Macin. Sitten sanoin hyvästit bossaliinakaupungille ja tärkeille ihmisille, ja suuntasin lentokentälle. Laukussa oli kolmet jouluvalot, järjetön määrä postikortteja, liian isoja huiveja ja karnevaalilippusiimaa.

Minusta tuntuu aika onnelliselle, että vanha elämäni päättyi niinkin hienoon kesään. Ettei tarvitse muistella vain sitä kaikkea pahaa.

Ja kun puhun vanhasta elämästä, tarkoitan sitä. Olen ollut täällä nyt päivää vaille kuukauden, ja tunnen olevani enemmän kotona kuin koskaan ennen. Minulla on ikävä perhettä ja muutamia kenkiä, mutta oikeasti, en minä tiedä mitä muuta kaivata. (Bossaliinan juustokakkua, mutta sen mainitseminen ei nyt sovi tähän.)

Mutta nyt lähden superkivan australialaistytön kanssa road tripille tuntemattomaan !

3 kommenttia

  1. mullakin on viime kesästä niin parhaita muistoja, kokosi ne sellaiseki isoksi tauluksi valokuvien avulla. sitä kun katsoo, niin hymyilyttää aina :)

    VastaaPoista
  2. voi että sua ja sun elämää

    VastaaPoista
  3. minä rakastan sinua hurjasti, jeminaiseni

    VastaaPoista