finding God

Maanantai-iltana siinä kahdeksan maissa astuin sisälle hurmaavaan kerrostaloasuntoon. Toisin kuin täällä "kotona", siellä tuntui kodilta. Siellä jokainen teemuki oli erilainen, ja suklaakakkua sai syödä niin paljon kuin halusi. Jalat sai nostaa sohvalle, olla ihan hiljaa ja pistää silmät kiinni rukouksen ajaksi.

Meitä on siellä jotain kymmenen au pairia, ja minulle nyt jo ihan hirmutärkeät Paul ja Becky, jotka pitävät meistä huolta. (Ja olimme siis heidän kotonaan.)

Tuntuu, että olen etsinyt sitä paikkaani sillä vihreällä sohvalla koko elämäni ajan. Siinä tuntui hyvältä olla. Uuden testamentin avaaminen ystävien vierellä oli minulle tärkeä hetki, luulen, etten ikinä unohda sitä oloa.

Melkein luulen, että minut johdatettiin tänne. Että kaikki viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut tapahtui siksi, että löytäisin itseni sieltä jouluvalojen alta, mukissani vahvaa marjateetä. Olen päässyt niin paljosta yli, ja nyt tuntuu, että tässä on minun palkintoni. Minun päämääräni, josta en ennen maanantai-iltaa tiennyt. Vaikka oli paha olla, joku kuitenkin sai minut nousemaan sieltä koulun vessan lattialta, ja joku sai minut rauhoittumaan peiton alla. Joku sai minut luottamaan, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Tämä teksti olisi pitänyt kirjoittaa paljon hienommin.