Tänään treffattiin Töölössä, ihanassa kahvilassa nimeltä Voffeli & Kaffeli. Minä menin edelleen teelinjalla, mutta voin jo pelkästään sen huumaavan tuoksun perusteella suositella paikan testaamista! Tämä oli ollut meidän kalenterissa jo pidemmän aikaa sovittuna juuri tälle päivälle, ja jotenkin vohvelit ja valtavat teekupit istuivat juuri tähän lauantaihin paremmin kuin hyvin.

Oli täydellinen ilma, tarjolla lempiteetä (Clipperin Lemon&Ginger), pöydässä parhaita tyttöjä ja ajatuksissa edessä häämöttävä syksy ja kaikki sen tulevat seikkailut. Kävelimme vielä vohveleiden ääreltä Putingin paperikauppaan Runeberginkadulle, ja voi, oli vaan yksinkertaisesti niin kivaa.

Lukiolaisjemina olisi onnellinen jos sille kertoisi, että malta odottaa, sinun aikasi tulee pian, sitten seikkailet lauantaisin töölössä, juot teetä (ja oikeasti vielä pidät siitä) ja ihastelet postikortteja ihanien ystävien kanssa.

Älkää ikinä unohtako teidän unelmia. Luvatkaa, ettette unohda. Vaikka olisi ihan paskaa niin jatkakaa. Koska ihan oikeasti voi tulla vielä päivä, että jaksatte koulussa, jaksatte kotona ja jaksatte elämässä. Päivä, jolloin sanotte rohkeasti, että kyllä, totta kai leivon sinulle lauantaiksi kakun. Päivä ,jolloin voitte varmoin mielin luvata ihmisille, että olette tietenkin mukana (että ei ahdista) ensi viikollakin. Päivä, jolloin on niin hyvä olla aamusta iltaan, että annatte elämälle anteeksi kuuden vuoden kärsimyksen.

kahvilakerhoja ja kakkuja

Tässä jonkinlainen sopiva sekoitus kuvia viime aikojen kahvilakerhoista! Ensimmäiset kuvat ovat Kahvila Bokvillanista (juuri siitä mistä Henriikkakin on kirjoittanut). Tykättiin siitä paikasta ihan hurjasti, ja palataan sinne varmasti vielä moneen otteeseen!

Sitten seuraavat kuvat ovat Turun kahvilakerhosta, jossa pääsin pitkästä aikaa käymään viime perjantai-iltana. Oli niin kiva tavata uusia tyttöjä, ja nähdä, että Turussakin on kerhoilukulttuuri vahvasti elossa. Pelattiin Susannen luona ihan superhauskaa Kymppitonni-peliä, sen kun löytäisi omaankin pelikokoelmaan kirpparilta.

Kaksi viimeistä kuvaa on sitten taas tältä illalta. Leivoin pitkästä aikaa kakkua ja jopa söinkin sitä vähäsen - ikävä kyllä vain ymmärtääkseni, että vaikka kuinka olisin laihtunut 20 kiloa kesän aikana niin ei minun sokeririippuvuus ole minnekään kadonnut. Sokeri alkaa hallita minun aivoja täsmälleen samalla hetkellä kun päästän grammaakaan sitä elimistööni. Sokerittomuus ja hiilarittomuus saavat siis jatkua tästä hetkestä eteenpäin, niin on vaan niin paljon parempi olla. Ja vielä pitäisi lähteä ainakin kymmenen kiloa.

Mutta oli kyllä ihan äärimmäisen hyvä kakku.
 

kesäkatselmus

Voi kesä. Joka toinen päivä toivon, että loppuisitpa jo, joka toinen päivä huudan, että etkö jo voisi alkaa.

Minun kesään ei ole kuulunut festareita, ei puistoja, ei aamuyöhön valvomista, eikä retkiä. Ei yhtäkään jäätelöä, ei raikuvaa naurua, ei rusketusraitoja, eikä tunteja kestäneitä yöllisiä keskusteluja. Ei grillausta, ei kukkaseppeleitä eikä edes oikeastaan ystäviä.

Olen ollut yksin kotona, pysynyt tietoisesti kuplani sisällä. Kun pääsin toukokuun alussa päiväsairaalasta, jotenkin vain tiesin, että minun pitää saada työstää sitä kuka olen. Ensimmäisenä lähti valkoinen sokeri ja ensimmäiset kilot. Heinäkuun alussa lähti loputkin hiilihydraatit. Paras päätös, jonka olen elämässäni tehnyt, heti Helsinkiin muuttamisen jälkeen.

Painan nyt 13 kiloa vähemmän kuin viimeisenä päivänä sairaalassa.

Olen keskittynyt ruokaan, unirytmiini, metsissä koluamiseen ja kaikkien sydämelle kertyneiden itkujen läpikäymiseen. Meidän perhe meni vajaa vuosi sitten todella rikki kun äiti ja isä lähtivät eri teille. Muut ovat ehkä jo vähän enemmän toipuneita, mutta minä keräilen edelleen palojani.

Tuntuu, että olen tehnyt samalla ihan hirveästi ja samalla en mitään. Olen sanonut joillekin ystäville, että minulla on kiire, ja se minulla on jotenkin ihan oikeasti ollutkin. Ei kuitenkaan sellainen perinteinen kalenteria täyttävä kiire, vaan kiire kerätä itseäni ja elämääni kasaan sen verran, että jaksan elokuun lopussa palata kouluun ja ihan oikeasti keskittyä opiskeluun lopulta valmistuakseni rakastamalleni alalle.

Talvella oli ihan todella vaikeaa, tiedätte jo sen. Muistan oikeastaan vain viikkomme Lontoossa, kaikki sitä ennen ja sen jälkeen on oikeastaan vain mustaa massaa aina siihen asti kun pääsin lopulta osastolle. Olen maailman kiitollisin kaikesta siitä avusta mitä siellä sain. Sitten tuli lopulta toukokuu ja minun viimeinen päiväni päiväosastolla. Samalla kun tuli haikea itku, tiesin, että aion tehdä ihan kaikkeni ettei minun enää koskaan ikinä milloinkaan tarvitse kävellä niistä ovista läpi, ei ainakaan samoissa merkeissä.

Ja minähän olen tehnyt.

Ulkopuolisen silmin saattaa näyttää siltä, että olen vain maannut kotona koko kesän, mutta todellisuudessa olen tehnyt ihan saatanasti töitä aamusta iltaan. Olen raatanut pitkään päivää sekä fyysisen että henkisen terveyteni eteen.

Ja jokaikinen päivä olen tyytyväisempi minuun ja maailmaan. Onnellinen olen ollut aina, iloinenkin joskus, mutta ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen olen tyytyväinen. Ja voi että se on hyvä tunne.

Ja nyt, nyt seuraa kokoelma Instagram-kuvia, joita niitäkin on jotenkin huomattavan vähän koko kesältä.



Kuva niistä Pohjois-Helsingin metsistä, joista aina niin hehkutan. / Tuutsu päiväunilla + ihanat ale-pellavalakanat, niissä on keltaisia pilkkuja!!! / Lempilehti.
 

Vähän valehtelin, etten muka olisi retkeillyt: välillä ollaan Nikon kanssa kyllä pyöräilty. / Meidän pihan kukkaloistoa. / Kerran kävin jopa ystävien kanssa teellä.



Tuutsu on paras. / Käväisin myös Turussa, mutta joo, oli aika vaikeaa. / Life with A Sprinkle Of Glitter. Kanavaa suosittelen kaikille, kirjaa ensisijaisesti yläasteikäisille.

Toukokuussa ostetut shortsit!!! / Kiitos eBay, että tuot korealaisen paperiteollisuuden minun ulottuvilleni. / Uusimmassa Kotivinkissä on kuva minun ja Nikon tulevaisuudesta: puutalo Käpylässä, pari kissaa, pari makkarakoiraa ja pari lasta. Hyvä kombo. (Vähän onni-paruin tätä kuvaa yksi ilta.)

PS NÄIDEN GIFIEN MYÖTÄ TERVEISET TOMMILLE
 

pioneista, askelista ja kaloreista

Tiedättekö, minä välillä oikeastaan unohdan miten helppoa bloggaaminen on. Jotenkin ne paineet tehdä hyvää blogia kasvavat niin suureksi, että ne oikeasti tärkeät ajatukset arjesta tuntuvat liian pieniltä jaettavaksi.

Sitten sitä onneksi muistaa, ettei blogipostaukseen tarvita kuin kuva tai kaksi. Tai ei yhtään. Tärkeintä on oikeasti vain saada jakaa ajatuksensa.

Ja tänään haluan kertoa kuinka Pakilan Lidlistä löytyi neljällä eurolla pionikimppu.
Ja kuinka vesimeloni maksoi alle euron kilo.
 

Olen löytänyt itselleni maailman parhaimman motivaation liikkumiseen. Ensinnäkin, annoin itselleni vihdoin luvan ihan vain kävellä. Toiseksi, joka päivä pitää saada S Health sovelluksen kalenteriin kultainen, 10 000 askeleen kävelymitali. Kolmas ja tärkein kohta on äänikirjat, joita saa kuunnella vain kävelylenkillä, ei siis sekuntiakaan kotona. Kävellessä pystyy myös keskittymään tarinaan paljon paremmin. Jotenkin lenkeistä muodostuu myös pieni loma sosiaalisesta mediasta, koska Instagramin selaus vaikeuttaisi ainakin englanninkielisen tarinan seuraamista.
 

Lähestyn sopivaa vauhtia ensimmäisen kymmenen pudotetun kilon rajaviivaa. Silloin olen BMI:n mukaa enää vain lievästi lihava ja siksi siitä on muodostunut sellainen ensimmäinen iso luku jota odottaa. Pari viikkoa niin olen siinä. Sen jälkeen seuraava etappi on saada vaa'an ensimmäinen luku kutoseen - en muista, koska viimeksi olisin nähnyt sellaista tervettä näkyä.

Ja miten olen tässä onnistunut: ne 10 000 askelta ja myfitnesspal. Ja ei teelusikallistakaan sitä valkoista sokeria.

Mitä teille kuuluu?

kakkukestit

Tässä ihan vain muutama kuva eilisiltä kesteiltä. Leivoimme siis perjantai-iltana yhden satsin bageleita, mangojuustokakun ja tuon maitosuklaisen täytekakun. Minä pidin sokerittomuudestani kiinni, tosin pari kertaa jouduin leipoessa maistamaan täytteitä varmistaakseni oikean maun. Niistä muutamasta teelusikallisestakin tuli tosin ihan oksettava olo, tuntui ihan oudolta ajatukselta, että ennen olisin jättänyt kulhon pohjalle ison kerroksen täytettä ihan vain herkutteluun. Joten, tämä juttu kai oikeasti toimii ja olen siitä aivan äärimmäisen iloinen.

En jotenkaan vielä oikein käsitä, että huomenna tosiaan koittaa kesäkuu. Kesäksi on luvassa paljon opintoja, seikkailuja, päiväunia, pyöräretkiä, hulluja määriä smoothieita ja paljon Tuutsun kanssa hengailua.
 

kuulumisia

Ehtipä taas vierähtää aikaa edellisestä postauksesta, mutta täällä ollaan kyllä edelleen!

Me voitimme Nikon kanssa ISIC:in kilpailun, jonka ansiosta päästään jo parin viikon päästä viikonlopuksi Kööpenhaminaan testailemaan paikallisia opiskelijaetuja ja näkemään tanskalaista elämänmenoa. Melkein itken onnesta - kevät oli molemmille ihan hirveän raskas ja nyt yhtäkkiä saimmekin mahdollisuuden lähteä pienelle reissulle, vielä sopivasti meidän vuosipäiväviikonloppuna! Köpis-vinkkejä otetaan siis vastaan: mitä ehtii pitkässä viikonlopussa (olemme siis siellä jo perjantaiaamusta)? Mitä kannattaa ihan ehdottomasti käydä katsomassa, entä mistä saa kaupungin kauneimmat postikortit?

Täältä näkee meidän hakuvideon, joka ikävä kyllä vähän mössääntyi tuolla sivustolla, eikä kaikesta saa oikein selvää. Mutta, tykkäsin niin paljon tämän piirtämisestä ja kuvaamisesta, että tekisi mieli koittaa tehdä samalla tekniikalla muitakin videoita! Aiheiden suhteen olen vaan vähän hukassa, mutta enköhän niitäkin vielä jostain keksi.

Mitäs vielä,
ensi viikolla aloitan kesäopinnot,
siskosta tuli tänään visualisti,
leivoin juuri bageleita ja kakkuja huomisiin juhliin,
olen rakastunut Eurokankaan palalaareihin,
tänään huomasin, että oho, olen ehkä oikeasti voittamassa masennuksen,
jalkoihin sattuu koska jouduin ostamaan liian pienellä budjetilla juhlapopot
ja rakastan Helsinkiä.

Nyt kun tämä vähän outo toukokuu (tiedättekö, sairaalajakson jälkeen on aika hämmentävää olla kotona) on vaihtumassa oikeaksi kesäksi, olen jopa suunnitellut kivoja postauksia, jotka haluaisin aivan ehdottomasti kirjoittaa. Haluan ainakin kertoa millaista on ollut olla kuukausi ilman sokeria ja millaisilla mielillä jatkan sokerittomuuttani ainakin sinne elokuuhun asti. Kööpenhamista tulee tietenkin paljon kuvia ja ajatuksia, ja sitten haluaisin myös ehkä kajota vähän vanhan blogin postauksiin ja kirjoittaa muutaman kokoelmapostauksen menneiltä vuosilta.

Ja isoimmaksi projektikseni otan ehdottomasti Helsinki-oppaan kokoamisen. Haluan kirjoittaa nimenomaan niille, jotka tulevat tänne vaikka päiväksi tai viikonlopuksi - keskittyen ruokaan, söpöilyyn, postikortteihin ja tietenkin siihen, missä saa otettua parhaimmat Instagram-kuvat. Mitäs sanotte? Onko erityistoiveita tämän suhteen?

Nyt istun vielä pariksi tunniksi Cities: Skylinesin eteen ja rakennan parit asuinalueet.
Tai ehkä menen peiton alle.

Onhan kello kohta jo yhdeksän.

tämän viikon parhaat!

Alkuviikon parhaimmat:

1. Yhdestoista päivä ilman sokeria. Enää ei oikeastaan edes tee mieli suklaata, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä. Sen sijaan olen alkanut tunnistaa arjessani niitä hetkiä jolloin ennen olisin poikennut tai varta vasten lähtenyt suklaahyllylle. Ylipainostani saa tietenkin syyttää myös sitä kamalaa lohtusyömistä, mutta tässä reilun viikon aikana olen ymmärtänyt miten suuri osa niistä suklaapatukoista on oikeasti ostettu vain tavan vuoksi. Bussi tulee vasta viiden minuutin päästä, on kivempi kyllä istua junassa suklaan kanssa, entä jos joudunkin odottamaan Huopalahdessa kymmenen minuuttia, pakko maistaa tätä uutta makua, hirveen tylsä olisi ilman suklaata kävellä nämä pari sataa metriä kaupalta kotiin, siellä on vastassa ne rappusetkin!

2. Aamut! Tuutsu herättää minut aina aamuyöstä ruokakaapille, ja nyt parina aamuyönä olenkin keittänyt itselleni aamupuurot ja virkannut torkkupeiton palasia jonkun hirveän Netflix-realityn parissa. Meillä on muutenkin vähän sellainen systeemi, että minun oma aikani on aamuisin ja Nikon taas sitten yhdeksän jälkeen illalla - tälläisille kotihiirille aika hyvä systeemi!

3. Zooplus-tilausta tehdessä tulee aina valittua ruuan lisäksi jotain pientä uutta, ja tällä kertaa löysin Cat Dancerin - rautalanka, jonka päässä on muutama pahvin pala. En meinannut uskoa noita muiden kirjoittamia arvosteluja, mutta niin vaan kävi meilläkin, että tästä tuli oitis uusi lempilelu.

4. Myllärin Hurjan Viljainen Sämpyläjauho - tuli ihan parhaat sämppärit, nam nam.
 

Loppuviikon parhaimmat:

1. Huomenna tulee Pitch Perfect 2 teattereihin, aca-mazing!

2. Viikonloppuna on Puu-Vallilan pihakirppikset, Ravintolapäivä ja Arabiarannan katufestivaali, paljon seikkailua siis luvassa! Tänään oltiin kahvilakerhotyttöjen kanssa Roihuvuoren Hanami-juhlassa, joka oli kyllä aikamoinen pettymys, odotettiin sellaista hentoa japanilaista juhlahumua eikä pikkukylän markkinakojuja ja makkaraa.

3. Haleja Tuutsun ja Nikon kanssa, mau mau.

sokeriton keskiviikko

Kolmas päivä ilman sokeria. Voisin syödä sokeria suoraan kilon pussista. Olen kuitenkin ihminen, jonka kaapissa on viittä erilaista siirappia.

Onneksi on Frooshit ja uutena tuttavuutena tämä Marlin smoothie.

Ja olen niin monesta paikasta lukenut, että parin kolmen viikon sokerittomuutden jälkeen pullakin alkaisi muka ällöttää.

Mitä teille kuuluu?
 

#100päivääilmansokeria

Sata päivää ilman sokeria.

Ei siis esimerkiksi yhtäkään jäätelöä ennen elokuun 12. päivää. En aio edes kävellä karkkihyllyn ohi. Syön banaania ja viinirypäleitä todennäköisesti kyllästymiseen asti. Laitan suklaarahat Froosheihin, enkä juo Nikon sokerimehuja. Sokeritonta kolaa aion juoda, ei tässä nyt ihan hulluiksi aleta kuitenkaan.

Tärkeintä tässä, ainakin minulle, on avata syitä näinkin radikaaliin ratkaisuun. Minä kärsin ahmimishäiriöstä. (Olen kirjoittanut omalla nimelläni aika monesta asiasta, mutta nämä kolme sanaa olivat selkeästi vaikeimmat tähän mennessä.) Olen kärsinyt jo monta vuotta. Kun vielä Turussa asuessani mainitsin tästä terapeutilleni, huoleni kumottiin mutta ethän sinä oksenna. Minä menin ja uskoin - ja jatkoin hullujen suklaamäärien syömistä salassa ja häpeillen. Kotimatkalla olen saattanut käydä kolmessa eri kaupassa kun en ole kehdannut ostaa haluamaani määrää yhdellä kerralla. Varsinkin Turussa asuessani leivoin pelkästään itselleni kokonaisia juustokakkuja. Takkieni ja reppujeni taskut on täynnä suklaapapereita. En voi leipoa pullaa, koska syön jo pelkästään sitä taikinaa epäterveellisen määrän. Olen useammin kuin kerran sulattanut voita ja kyllästänyt sen sokerilla ja kaurahiutaleilla. Minulla on ollut työpaikkoja, joissa olen koko iltapäivän laskenut minuutteja siihen, että pääsen lähikaupan jätskialtaalle.

Tiedän, että ahmimishäiriö ei parane pelkästään sillä, että kieltäydyn sokerista joksikin tietyksi ajaksi, sillä on myös ihan ehdottoman tärkeää, että jatkan tähän tilanteeseen johtaneita syiden käsittelyä myös oman pääni ulkopuolella. Toivon kuitenkin, että tämä lakko auttaa pääsemään irti minua monta vuotta piinanneesta sokerikoukusta. Enää muutama kilo lisää ja painoindeksini siirtyy merkittävän lihavuuden puolelta vaikeaan lihavuuteen. Minä en aio suostua siihen, en kertakaikkiaan vaan suostu. Mutta, minä en aio laihduttaa vaan keskityn nyt ensisijaisesti siihen, ettei painoni nousisi enää kiloakaan.

Haluaisin tietenkin olla laiha ja nätti ja mitävielä. Mutta kun olen aloittanut kymmeniä kertoja "paremman elämän" (ja sitten epäonnistunut siinä ihan yhtä monta kertaa), päätin, että nyt en yritä enää kertaakaan vaan alan lähestyä tätä ongelmaa hieman erilaiselta kantilta. Joten, tällä kertaa, sen sijaan, että aloittaisin kerralla juoksuharrastuksen, superterveellisen ruokavalion, ryhmäliikunnan ja vedenjuonnin, keskitän voimani vain ja ainoastaan siihen, että karsin sokerin pois arjestani.

Saan siis laittaa aamupuuroon voisilmän tai kaksi.
Saan olla tykkäämättä kuntosaleista.
Saan syödä ranskalaisia ja nakkeja päivälliseksi.
Saan olla ostamatta smoothiekonetta.
Saan mennä yhden pysäkin välin bussilla.
Saan syödä kaksi palaa sipulipiirakkaa.
Saan olla muistamatta juoda kolme litraa vettä päivässä.
Saan nukkua päiväunia.
Saan olla hurahtamatta johonkin luontaistuotekapseliin.
Saan olla olematta fitness, lifestyle ja inspiration.

Saan olla olematta koukussa sokeriin.

Sata päivää niin teen juustokakun ystävilleni.
Sata päivää niin saan kyllä syödä sokeria, mutta vain jonkun seurassa - en enää koskaan yksin peiton alla häveten.

no se kukkamekko!

Tässä olen minä, mekkoni ja Hakaniemen maalaismarkkinoilta löytynyt tomaatintaimeni. Mekko on ihana ja näyttää siltä, että sen kuuluukin olla minun vaatekaapissa. Farkkutakki, huivi ja Marimekon laukku ovat löytyneet kirppareilta, sukkahousut on Falken ja pilkkulenkkarit Niken. Ja tuntuupa jotenkin hauskalta postata tälläinen asukuva, vaikka oma ulkonäkö välillä tuntuukin aivan kestämättömältä (tästä kirjoitan joskus enemmän)!

Aamulla kierrettiin jäähallin kirppis, josta löytyi tuttuun tapaan kaikkea muuta kuin mitä lähdettiin hakemaan. Kasseihin eksyi ainakin kiva verho keittiöön, merinovillainen pipo viileisiin kesäiltoihin ja vielä uusi lautapeli kokoelmaamme kasvattamaan. Paras löytö saattoi kuitenkin olla punainen, viisikymmentä senttiä maksanut Melodican kesätakki - jos vaan saan muutamat öljytahrat irti vaikkapa sappisaippualla. Toivoa on, sillä myyjä ei kuulemma ollut edes yrittänyt irroittaa niitä.

Olen tässä viime viikon kypsytellyt ajatusta jonkinlaista sokerittomasta haasteesta. En halua laihduttaa (laihtua kylläkin höhöö), mutta kaipaan taas kerran sitä kuuluisaa parempaa oloa, ja tuntuu siltä, että nyt olisi korkea aika päästä irti sokerikoukusta ja ahmimisesta. Sain nyt onneksi lähetteen ravintoterapiaan, en vaan tiedä mahtaako sinne olla hirveä jono. Mietin, että voisin luoda itselleni #satapäivääilmansokeria-haasteen. Jos Matti Nykänen pystyi olla sata päivää ilman viinaa, niin kai minäkin nyt selviän ilman pätkiksiä, suffeleita ja suklaarusinoita.