maailmankaikkeuteen matkaaminen on melko raskasta tällä hetkellä

Minun voimat loppuvat ihan juuri, tämä tilanne on niin stressaava. Minulla on yksi kiinnostava paikka tiedossa, soitin sinne tänään, meni vastaajaan ja sopersin jotain ihmeellistä.

Huomenna on onneksi jo perjantai, saa taas viikonlopun miettiä ihan rauhassa ja nukkua stressiä pois. En muista, että olisin koskaan elämäni aikana ollut näin väsynyt. Mutta, täytyy vaan luottaa siihen, että tämä vain tekee minusta entistä vahvemman, ja kaikki kyllä järjestyy vielä parhain päin.

Yritän ajatella, että kaikki kyllä järjestyy, kunhan jaksan vielä ihan hetken. Mutta, pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää, että kohta minun täytyy ihan oikeasti näppäillä se kilroytravels.com, geneva-helsinki.  Ette arvaakaan kuinka kovasti tekisi mieli vain lähteä Turkuun, tilata Bossaliinassa juustokakku, nauraa Emilin tiskivuorta, nukkua äidin ja isän välissä, herätä sunnuntaiaamuna kirpputorille ja vetää päälle pingviinivillatakki joka ikinen päivä.

Mutta siellä minulla ei ole töitä, koska taitoihini kuuluu vain mokkapalojen leipominen, nopeasti lukeminen, eläinkuosisten villatakkien metsästys ja viimeistenkin frangien kuluttaminen pikaruokaravintolaan. Tiedän, kuullostaa khuulilta ihmisyydeltä, mutta ei söpöydellä tee tässä maailmassa oikein mitään.

Jollei joku vielä nähnyt rivien välejä, kerrottakoon, että minä tunnen itseni ihan valtavan epäonnistuneeksi, surulliseksi ja väsyneeksi tällä hetkellä. Tiedän (koska Maija sanoo, ja minä uskon aina häntä), että minä olen valtavan herttainen au pair, ja hyvä työntekijä, mutta minun energiat alkaa olla niin loppu, ettei kukaan pysty kohta näkemään sitä pesemättömien hiusten ja silittämättömän paidan alta.

Ehkä pitäisi vaan pakata tavarat, lentää Suomeen, hautautua peittojen alle ja kirjoittaa kirja. Mutta ihan vielä en luovuta.