rant rant rant

perjantai 28. helmikuuta 2014

Olin tulossa kirjoittamaan tänne kuinka en jotenkaan ole osannut kirjoittaa moneen viikkoon mitään. Tarkistin ensin kommentit ja osuvasti joku oli sanonut blogini kuihtuvan.

Olen jaksanut töissä, käynyt ulkonakin ja saanut välillä jotain järkevää aikaiseksi vapaa-ajallakin. Rakastan kirjastopoikaa ja rakastan Tuutikkia. Ei ole mitään hätää minun elämässä. Pieni stressi siitä, että jatkuuko työsopimukseni määräaikaisuuden päättyessä, mutta olen oppinut hellittämään siitäkin pelosta.

Mutta kun väsyttää.

Haluaisin lukea kirjoja, kirjoittaa kirjeitä, siivota (voi miten haluaisin siivota) ja jaksaa leikkiä Tuutikin kanssa tunteja. Haluaisin kuntoilla, laihduttaakin, olla syömättä liikaa suklaata ja käydä kävelyillä.

Tällä hetkellä minun elämässä ei vaan tapahdu mitään, joka olisi jakamisen arvoista.

Meillä ei syödä karitsalootaa vaan ihan vaan makaronilaatikkoa, joka on kokattu yläasteen kotitalous-kirjan mukaan. Siinä ei paljoa reseptejä postailla. (Ja näin me haluammekin syödä!)

Minä olen duunari, herään joka aamu aikaisin varastotyöntekijänä. Minä suorastaan rakastan työtäni, mutta ei se mitenkään bloggaajamaista ole. Ei ole kivijalkaputiikki Punavuoressa, ei.

Me ei käydä kivoissa hipoissa vaan tänäänkin todennäköisesti nukahdamme yhdeksän maissa. Ei siis hauskoja kuvia sosiaalisesta elämästä, anteeksi.

Minulla on kivoja vaatteita, mutta ne on ihan tavallisia, kaukana mistään Henriikan tyylittelyistä. Ei niissä ole mitään raportoitavaa. (Ja näin minä haluankin pukeutua!)

Meillä on ihana koti, mutta tämä on kaukana esimerkiksi siitä Kupittaan kodistani, jonka joka nurkka oli silkkaa minua. Nyt meille vaan on tärkeämpää me ja se, että meillä ylipäätään on yhteinen koti. Huomenna me kyllä menemme Ikea-retkelle, tarvitsemme isot kehykset yhdelle julisteelle. Ehkä bloggaan sitten Ikeasta ja superjulisteesta.

Parin viikon päästä menemme Helsinkikerhon kanssa Tallinnaan. Muutenkin kevät alkaa koittaa ja sitä jokaisen bloggaajan kaipaamaa luonnonvaloa alkaa tulla lisää. Sitten tietysti taas virkistyy bloggaajaminäkin, niin käy aina.

Ja jos vielä loppusanoina saa avautua: jossakin vaiheessa minua ihan oikeasti alkoi väsyttää se, etten kerta kaikkiaan mitenkään pääse blogimaailmassa "eteenpäin". Tällä hetkellä minun postauksillani ei kuulukaan mihinkään päästä (muuta kuin sinne kuihtumispisteeseen), mutta minusta viime vuonna tein paljon hyviä juttuja ja otin hyvin kuvia.

Nyt haluan ihan rehellisesti pyytää kannustusta, ideoita ja ajatuksia siitä, mikä tässä blogissa on ollut sellaista, mikä on saanut sinut pitämään tästä. Tiedän jo sen että minun pitäisi olla ahkerampi kommentteihin vastaaja, mutta jotenkin koen sen ihan hirveän vaikeaksi. Mutta mitä muuta?

kahvilakerho Tampereelle?

lauantai 22. helmikuuta 2014

Tampere on kiva kaupunki, jossa asuu kivoja ihmisiä. Sieltä puuttuu kuitenkin vielä kivoista kivoin kahvilakerho! Muutama jäsen on jo ilmoittautunut mukaan puskaradion kautta.

Jos haluat mukaan, ole rohkea! Uudet ihmiset ovat jännittäviä, kyllä, mutta on ihan mieletöntä tutustua uusiin ihmisiin tällä tavalla ja ehdottomasti kaiken hermoilun arvoista. Ainakaan kukaan ei vielä lähtenyt kotiin itkien.

kahvilakerho [a] gmail.com

(Kerhojen kaikki suunnittelutyö tapahtuu Facebookissa, joten valitettavasti siellä on lähes pakko olla rekisteröityneenä.)

syntymäpäivä

Täytin torstaina 22 vuotta.

Aamulla Tuutikki kehräsi sylissäni.
Kannoin töihin suklaajuustokakun.

Iltapäivällä ostin tänään syntymäpäiväänsä viettävälle siskolleni lahjan.

Kirjastopoika taas täyttää vuosia maanantaina, joten aikuisina hankimme yhteisiksi lahjoiksi uunivuuan, leipävuuan ja nuolijan.

Heitin Helsinkikerholle haasteen tulla kanssani luovuttamaan verta. Sain yhden ystävän mukaani, hurraa! Olin ensimmäistä kertaa Veripalvelun asiakkaana viime syntymäpäivänäni, ja kärsin luovutuksen jälkeen aika ikävästä pahoinvoinnista. Nyt uskallauduin uudestaan, eikä tullut minkäänlaista inhottavaa oloa missään vaiheessa. Eli todennäköisesti viime kerralla jännitys vain purkautui eikä itse luovutus tehnyt niin pahaa jälkeä kuin olin luullut.

Myöhemmin loputkin Helsinkikerhosta saapuivat Sanomakahvilaan laskiaispullille ja kaakaoille.

Illalla nukahdin ennen yhdeksää niin kuin tällä viikolla on tapana ollut. Terveydenhoitaja kehoitti ottamaan D-vitamiinia reiluin annoksin.

you're one crazy cat

sunnuntai 9. helmikuuta 2014



Melkeinpä ainoa paikka, jossa Tuutikki ei saa olla: ruokapöytä.



Melkeinpä ainoa paikka, jossa Tuutikki haluaa olla: ruokapöytä.

(Olemme nostaneet kissan pöydältä pois kymmeniä kertoja terävän ei-sanan kanssa.)



Ja tässä se nyt taas söpösti nukkuu minun sylissäni.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

lauantai 8. helmikuuta 2014

Helsinkikerho seikkaili Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.

En ollut nähnyt Helsinkiä niin kauniina ennen torstaita, enkä ollut ainoa, joka mainitsi käsittämättömän ihanasta säästä ja maisemasta. Aurinko paistoi vielä vähän neljänkin jälkeen kun kävelin asemalta puutarhalle! Ihmiset luistelivat, ihmiset pilkkivät, ihmiset hymyilivät. Koirat telmivät lumessa. Kilometri suoraan elokuvista.

Tuonne puutarhaan pääsee maksutta joka kuukauden ensimmäinen torstai kello 16-18 (kesällä 15-17). Helsinkikerho suosittelee oikein lämpimästi!








Puutarhan ihmettelyn jälkeen lähdimme Espresso Edgeen Liisankadulle. Tykkäsimme miljööstä, mutta noissa koreissa tarjotut sandwichit olivat ilmeinen pettymys niitä maistaneille. Ja minä istuin sohvalla, jonka rikkinäinen valtava jousi painoi takapuoltani.

Mutta, meitä oli peräti seitsemän tällä kertaa mukana ja minulle hymyilevä lähi-Lidlin kassaneiti tuli ensimmäistä kertaa mukaan. Ollaan me aika porukka! Nyt suunnitellaan kovasti reissua Tallinnaan - Eckerö Line, sponssaisitte meille laivat niin saadaan kannettua vielä enemmän edullisia lankoja mukanamme Suomeen.


meet tuutikki the cat

tiistai 4. helmikuuta 2014



Tuutikki on meidän pieni kultamme.

Tuutikki ei osaa säännöstellä energiaansa. Ensin juostaan kotia ympäri aivan hirmuista vauhtia, ja sitten kömmitään syliin keräämään voimia seuraavia seikkailuja varten.

Tuutikin suosikkijuoma on maito.

Tuutikki ymmärtää, että valojen sammuminen illalla tarkoittaa, että nyt hiljennytään. Silloin saa kömpiä kisumaman ja kisuisin väliin rapsutettavaksi. Viime yönä nostin kissan jossakin välissä alas sängyltä - minulla on jotenkin sellainen olo, että hän ei välttämättä ymmärrä, että yölläkin saa käydä pisulla tai vesikupilla. Aamulla heräsimme kuitenkin taas samalta pediltä.

Tuutikki on muun muassa onnistunut kiipeämään kirjastopojan teekkarihaalarin lahkeessa ylöspäin melkoisen korkealle. Tänä aamuna taas keksittiin, että maton alle pääsee kuin pääseekin kömpimään.

Tuutikki yrittää kovasti opetella avaamaan herkkukaapin ovea.

Tuutikin lempipaikkoja ovat esimerkiksi kaksi ostoskoria keittiössämme. Parasta on kuitenkin käpertyä johonkin pieneen lämpimään koloon, jossa kaiken lisäksi saa rapsutuksia.

Tuutikki pesee tassujaan vesikupissa (tänään on kylläkin ensimmäistä kertaa ymmärtänyt, että vettä voi myös juoda!) jolloin hiekkalaatikon hiekka tarttuu varpaiden väliin, ja meidän täytyy nyppiä niitä rakeita yksitellen pois.

Tuutikissa söpöintä on ehkäpä pienet ja pehmeät tassut. Ne tuntuu ihanan lämpimiltä kun yritän tarjota herkkupalaa hänen mielestään vähän liian korkealta. Silloin pieni tassu osaa painaa kämmentä alemmas.

Kirjastopojan mielestä Tuutikissa ihanaa on se, että vaikka Tuutikki saattaakin välillä olla aikamoinen riiviö (oven karmit, näppäimistöt, verhot, anyone?) niin silti lopulta pieni söpö karvakasa kömpii syliin kehräämään.

Meidän mielestä Tuutikissa ehdottomasti parasta on kuitenkin se, että hän on meidän.