viikonloppuni

sunnuntai 4. syyskuuta 2011



Ihan vain muutama kuva tältä viikonlopulta. Tuo Tropicanan mehu oli loppujen lopuksi ihan hirveää, mutta meni alas superhyvien kanelikeksien kanssa.

Toisessa kuvassa kylpyhuone: kirjeitä eräältä hyvältä ystävältä, Harper's Bazaar (koska Lea Michele) ja eilen ostettu neuletakki. Ehdin jo kerran pestäkin sen kun lensin polkupyörän etutangon yli asvalttiin eilen illalla. En kerta kaikkiaan vieläkään ymmärrä miksen muka ole tällä hetkellä sairaalassa, vaan suren kivutta kotona sitä miksen voinut kaatua 20 sekuntia aikaisemmin kun kylän lempipoikani oli tullut vastaan. Sehän olisi voinut sitten pelastaa minut. (Tästä tulikin mieleeni, että jotkut oikeasti ilmoittautuivat lukemaan kirjastopoikablogia... :--D En vastannut niihin sähköposteihin kun nauratti vain, mutta aamulla sitten mietin, että pitäisi kai sitten aloittaa se. Maija ehdotti, että alan ottaa myös stalkkauskuvia puskista.)

Mutta siis, tuo neuletakki maksoi ihan liikaa minun mittapuullani, mutta on se niin täydellinen. Täytyy joskus ottaa parempia kuvia siitä, mutta en usko mitenkään pystyväni vangitsemaan tämän puuvillaunelman kauneutta pariin valokuvaan. Se on kuin minulle tehty, täydellinen syysneule. Ja sopii oivasti niiden H&M:n keltaisten housujen kanssa.

Kyllä, ostin nekin.

Viimeisessä kuvassa huomion tulisi keskittyä kukkaan. Olin tänään pyöräilemässä (siitä on tullut lempijuttuni täällä), ja törmäsin suureen kukkapeltoon. Sieltä sai poimia kukkia kunhan jättää metalliastiaan frangin per varsi. Tiputin astiaan viiden frangin kolikon, ja lähdin metsästämään täydellisyyksiä. Tuohon limonadipulloon asetin yhden varsista, ja loput neljä majailevat tällä hetkellä diy-kukkamaljakossa (muovikassi, pringleskopio-tölkki ja kaunis paperipussi torilta=hieno maljakko).

Tuosta limonadista puhutaan sitten myöhemmin, mutta sniikpiikiksi valikoitukoon sana taivaallista.

ps, viikonlopun albumi: Tuomo - My Own Private Sunday

6 kommenttia

  1. hei ilmota sitten jos (ja kun) oikeasti perustat kirjastopoikablogin sillä minä ainakin haluan ehdottomasti sellaista lukea! :--)

    VastaaPoista
  2. kyllä täälläkin olisi yksi lukija kirjastopoikablogille, unohdin laittaa sähköpostia! oot niin sulo postauksinesi :)

    VastaaPoista
  3. Et ehkä ymmärräkään miten sanoinkuvaamattoman onnelliseksi minut juuri teit. Tai no okei, koska kyse on sinusta niin saatatpa ehkä ymmärtääkin.

    VastaaPoista
  4. hei kyllä mäkin haluan lukea, jos kirjastopoikablogi oikeasti aukeaa :D

    VastaaPoista
  5. Mäkin meinasin jo laittaa mailia, että ehdottomasti kirjastopoikablogi pystyyn (ja minusta tulisi salamana vakkarilukija).

    ps. lisätään vielä lievän yli-innokkaalta vaikuttamisenkin uhalla, että ne stalkkauskuvat olisivat juuri pikantti lisä siihen blogiin ;)

    VastaaPoista
  6. Minäkin ajattelin mailin lähettämistä, mutta unohdin. Nyt jäi epäselväksi oliko se vitsi vaiko ei :D Tottakai kannustan sinua perustamaan sellaisen!!

    Keltaisten housujen kuvittelen olevan kuin sinulle tehdyt. Appelsiinimehua ja kanelikeksejä ja keltaiset housut. Jemina.

    Ja ja ja niin, ihana kukkanen, ihana ihana pelto!

    VastaaPoista