kevätpäivitys

torstai 28. huhtikuuta 2016

Tämä on minun viides päivitykseni tänä vuonna, ja toukokuu alkaa sunnuntaina. On vaan niin kiire elää! Tuntuu kuin olisin tänä keväänä ottanut kiinni kaiken sen, mistä olen ehkä viime vuosina jäänyt paitsi. Kahdeksas päivä toukokuuta tulee vuosi siitä kun minut uloskirjattiin mielialahäiriökeskuksesta - kirjoitan tästä ehkä liian himpun verran liian usein sosiaalisessa mediassa, mutta olen vaan kerta kaikkiaan niin ylpeä ja onnellinen kaikesta mitä tämä kulunut vuosi on tarkoittanut minulle.

Alan ehkä nyt vasta käsittämään miten paljon masennus ja muut häiriöt vaikuttivat elämääni aina siitä päivästä asti kun lukiossa sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Enkä edes ole uhrannut näille lukioajoille oikein ajatustakaan moneen vuoteen ennen kuin nyt pari päivää sitten avasin Facebook-kutsun, joka alkoi sanoilla "Niin ne vuodet vierivät. On lähes viisi vuotta kulunut siitä, kun kirjoitimme ylioppilaiksi."

VIISI VUOTTA

Tälläinen kutsu tarkoittaa sitä, että alkaa väkisinkin katsomaan omaa elämäänsä taaksepäin, mikä taas johtaa tälläisiin liian pitkiin blogipostauksiin. Olenko saavuttanut mitään mainitsemisen arvoista? Olenko sellaisessa elämäntilanteessa, johon kuvittelin päätyväni kun silloin viisi vuotta (!!!) sitten painoimme valkolakit päähämme siellä pikkukunnan liikuntasalissa? Entä kaikki vanhat ystävät? Elävätkö he niin kuin suunnittelivat viisi vuotta sitten? Niillä suunnitelmilla ei itsessään ole oikeastaan mitään merkitystä, mutta kaikella niihin vaikuttaneilla onkin. Mitä tapahtui tässä välissä, että ne suunnitelmat toteutuivat tai olivat toteutumatta? Oliko hyvä vai huono asia, että kaikki meni tai oli menemättä niinkuin piti? Mistä piti luopua? Mitä sai takaisin? Mikä hyvä johtikin huonoon, ja mikä huono hyvään? Oliko kenellekään hyötyä laudatureista tai haittaa improbatureista? Tai haittaa laudatureista, hyötyä improbatureista?

Minun vastaukseni lyhyesti: oikeastaan kaikki on eri tavalla kuin viisi vuotta sitten odotin. Mutta oikeastaan kaikki on paremmin kuin odotin edes vuosi sitten. Ja niillä arvosanoilla ei tee kerta kaikkiaan mitään.



Takaisin tähän kevääseen.

(Tarinaan siitä, miten vuodessa voikaan vihdoin, monen vuoden taistelun jälkeen alkaakin parantua kaikista häiriöistä ja haavoista - siihen palaan myöhemmin kun on enemmän aikaa.)

Tämä kevät on ollut hullu! Aivan käsittämättömän kirkas ja selkeä. En enää elä sumussa. Viikot menevät ohi nopeammin kuin koskaan ennen, mutta olen elänyt kevään jokaisen päivän reippaammin kuin ikinä osasinkaan edes haaveilla. Päivät kuluvat nopeasti, mutta muistan niistä jokaisen! En enää vain ole vaan myös oikeasti elän.

Hulluinta tässä keväässä on ehdottomasti ollut Hello Ruby. Tammikuussa kirjoitin hirveällä kiireellä rästiin jäänyttä koulutehtäväksi määrättyä blogia, ja nappasin meidän kirjahyllystä iloisen värisen lastenkirjan. Syksyllä minua oli nimittäin hurjasti ärsyttänyt meidän koulun jääräpää-miehet, jotka ei vaan ymmärrä - joten päätin kiireessä ja puolituohtuneena kirjoittaa heille tytöstä nimeltä Ruby. "Jos Rubykin osaa niin osaan minäkin, ärrinmurrin!"

Tekstissä piti olla linkkejä, joten päädyin tietenkin selaamaan Hello Rubyn nettisivuja. Kävin kaiken läpi ja ihan viimeiseksi klikkasin linkkiä yhteydenottolomakkeeseen, johon kirjoitin elämänkertani vältelläkseni itse koulutehtävän kirjoittamista. Ja nyt, muutama kuukausi tammikuun jälkeen, elämänkertaani on tullut yksi iso luku lisää.

Sen nimi on "Hello Ruby - kuinka minusta tuli intern, office manager, content creator, coder, craft wizard, dog lover ja ennen kaikkea confident human being".



Hello Rubyn lisäksi olen paahtanut läpi insinööriopintojani. Minusta tulee jonkin näköinen web developer, mutta sellainen saattaa helposti olla hirveän tylsää, joten olen laittanut koko insinööritutkintoani uusiksi. Yksi osa tätä uudistustyötäni on Lahden avoin ammattikorkeakoulu, jossa käyn muotoiluinstituutin puolella valinnaisia opintojani. Nyt keväällä olen käynyt Lahdessa visuaalisen suunnittelun kurssilla, joka on antanut ihan hirveästi eväitä sekä työhöni että opintoihini.

Tässä esimerkiksi on kuva hiilellä luomastani Vincentistä, joka itse asiassa piirrettiin väärin päin! Ensin jokainen valitsi mallikuvan muutamasta vaihtoehdosta, ja sitten se pitikin kiinnittää tauluun ylösalaisin. Ideana tässä oli se, että tällä tavoin emme voineetkaan enää piirtää ihmistä, vaan ikään kuin pakotimme aivomme näkemään ainoastaan valot ja varjot.

Kisu-sähkökaappi taas on Lahden kaupuginkirjaston läheltä. Silloin oli ehkä kevään kaunein ilta.



Hello Ruby on täynnä luovia ihmisiä. Olen aina pitänyt itseänikin luovana, mutta viime vuosina minulta on puuttunut se tärkeä palo myös oikeasti tehdä ja kokeilla juttuja, maalata ja kirjoittaa, opetella uusia juttuja, epäonnistua ja onnistua. Olen etsinyt sitä kauan, mutta lopulta tarvittiinkin ympärille vain oikeat ihmiset, jotka inspiroivat tekemisillään itseäkin yrittämään. Tämä on minulle jotenkin uusi juttu, koska aina olen tottunut olemaan ja tekemään omissa oloissani peittääkseni kaikki pienimmätkin epäonnistumiset.



Tässä vaiheessa kirjoittaminen (ja varmasti lukeminenkin) alkaa jo kyllästyttää, joten käydään viimeiset kuvat nopeasti ja tylsästi läpi.

1. Helmi muutti Helsinkiin. Se on parasta.
2. Tuutsu on edelleen maailman paras kisu.
3. Tuutsu on edelleen maailman tyhmin kisu.



4. Kevätvaatteet on kivoja.
5. Pilkut on kivoja.



6. Kevät on kiva.
7. Elämä on kiva.
8. On hyvä olla.

vihkopaja

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016





Eilen pidimme Kahvilakerhon ensimmäisen vihkopajan, ja ensi viikolla on heti seuraava.

Ohjeet löytyvät esimerkiksi näiltä videoilta:
kansi: https://www.youtube.com/watch?v=NAQ6wuXIShk
insertit: https://www.youtube.com/watch?v=_s0Sb741aBw

Tällä mallilla saa superhelposti tehtyä tosi kivan näköisen muistikirjan, joka näyttää juuri siltä kuin itse haluaa. Minä käytin kanteen scrapbook-paperia, mutta senkin voi tehdä kierrätysmateriaaleista. Sivuina minulla taas on vanhoista lehdistä leikattuja papereita, vanhan matikanvihon tyhjiksi jääneitä viimeisiä sivuja sekä vielä vähän paksumpaa luonnostelupaperia, joka kestää vähän vesivärejäkin.

Minä tein omastani selkeästi tälläisen art journal-tyyppisen ratkaisun, johon saa liimailtua kaikenlaisia muistoja - vaikkapa teepusseja ja kuivattuja kukkia, mitä vaan oikeastaan keksiikään!

Nämä kuvat on vähän surkeita, varsinkin kun tämä meidän ruokapöydän pinta on nähnyt parhaat päivänsä. Ainakin sitä on rakastettu.

kevät keikkuen tulevi

maanantai 28. maaliskuuta 2016



Voi, että elämä on hyvää.

On opinnot, on maailman paras työ. On käsittämättömiä ihmisiä. On aurinko, Lidlin proteiinisämpylät ja kalenteri täynnä tarroja.

Sanoisin, että on inspiraatio.