lauantai 12. huhtikuuta 2014

turku pitkästä aikaa

Aivan aluksi on myönnettävä, että viimeksi olin täällä tammikuussa. Olisi ollut rahaa ja aikaa tulla tässä välissäkin, mutta viime syksy hermostuttaa minua edelleen. Ihan suoraan sanottuna on tuntunut siltä, että tänne matkustamisesta ja täällä olosta toipumiseen täytyy varata ainakin kaksi viikkoa, emmekä ole kaivanneet yhtään lisää väsymystä meidän arkeen.

Nyt oli kuitenkin lähdettävä pelaamaan Monopolia ja syömään hullua täytekakkua. Kaipaan erityisesti minun siskoa ja veljeä, mutta tähän saakka hämmentävät jokapäiväiset Facebook-keskustelumme ovat riittäneet pitämään suurimman ikävän pois.



Aamulla yritimme ottaa söpöä yhteiskuvaa minulle puhelimeen hymyiltäväksi. Tuutikki ei ollut kovin yhteistyöhaluinen, mutta tämä kuva kyllä kuvaa meitä aika hyvin. (Niko ei antanut minun ottaa Tuutikkia matkalaukkuun.)

Junassa luin uutta The Simple Thingsiä ja aamumusiikkia. Virkkasin huiviani ja kuuntelin kun pieni poika laski lukuja yhdestä melkein kahteensataan.



Turussa pitää tietenkin päästä Pizzariumiin. Peruna-pekoni-pitsani (ennen kello yhtätoista aamulla) herätti jauhelihapitsaa fanittavissa siskossa ja veljessä hämmennystä, mutta Nutella-pitsa katosi lopulta kolmeen mahaan. Pizzariumista inspiroituneena lupaan pian tehdä postauksen otsikolla mikä Helsingissä on huonommin kuin Turussa. 

Isä opiskeli itselleen viime vuonna uuden ammatin ja rakastaa nyt yli kaiken naurattaa mummoja bussikuskina. Yllätykseksi hyppäsimme Ruissalon bussin etupenkeille ja ammatistaan ylpeä isä oli yhtä hymyä. Kierrettiin Ruissalo ja bongailtiin sinivuokkoja. Käveltiin vähän kauempaa siskon kotiin ja juotiin kokista ennen kuin lähdettiin tänne kotikotiin.



Perillä odotti tietenkin hullu kakku. Äiti on niitä äitejä, jotka eivät koskaan tarvitse mitään ja jotka väittävät kiven kovaa ettei nyt mitään kukkia olisi tarvinnut hymy huulillaan ja puna poskillaan. Raision Kukkatalo on jotenkin niin samanlainen kuin se oli silloin ihan pienenäkin - silloin kun haettiin kasvihuoneeseen tomaatintaimia tai isoäidille äitienpäiväkimppua.

Meitä palvellut myyjä oli ihana. Sitä tekee mieli halata kun palvelu on niin hyvää, ettei myyjä halua myydä kukkaa, joka on kuulemma jo kuihtumassa, mutta joka meidän silmiin näytti ihan elinvoimaiselta.

Mutta miten minä muka nukahdan ilman Tuutikkia? Viime yönä nukahdin kylkiasentoon, kisuneiti kyljelläni pitkällään ja onnellisena.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

ravintolapäivästä

Helsinkikerho haluaisi järjestää jotain ihanaa ja kaunista Ravintolapäivänä (röyhkeästi varastin idean jyväskyläläisiltä kahvilakerhoilijoilta - loistavaa olla pääjehuna kun pääsee viemään toisten ideat!).

Meillä olisi todennäköisesti mahdollisuus järjestää oma kahvila Vallilaan tuolloin 17.5. Siitä kuitenkin enempää paljastamatta utelisinkin josko jollain olisi kokemusta Ravintolapäivästä nimenomaan siltä järjestäjäpuolelta? Käykö paljon ihmisiä ja meneekö jutut kaupaksi kun vaan valitsee kivat hinnat? Paljonko kannattaa varata ruokaa? Onko jotain mikä ei mene kaupaksi? Kannattaako keskittyä vaan muutamaan juttuun vai leipoa kymmentä sorttia?

Apua!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

kevätpostaus vaikka ulkona on harmaata



Perjantaina pääsin bloggaajapassilla (kiitos Messukeskus!) ihastelemaan Kevätmessuja. Ajattelin jaksamiseni mukaan kerätä parvekepuutarhainspiraatiota teillekin tänne blogiin nyt taas kun ilmat alkavat lämmitä. Meidän pitäisi löytää jostain kivat parvekekalusteet, mutta ilman autoa vaan jotenkin niin hankala lähteä kiertämään kierrätyskeskuksiakaan eikä talouspuolellakaan välttämättä nyt oikein olisi parvekepiristyksen kokoista lovea.



Sunnuntaina vietettiin vihdoin ja viimein Helsinkikerhon ensimmäistä kotibrunssia. Avaimet tosin saattoivat emännällämme jäädä lukkojen taakse. Vartijaa ("eipä ole ennen minua näin moni nainen odottanut he he he") odottaessa aloitettiin syöminen rappujen alla Hesaria lukien ja Älypään pääsiäisvisailua pelaten.




En näköjään onnistunut ottamaan yhtäkään kuvaa minun vastuulla olleesta hullusta cookie dough -juustokakusta. Tuo resepti on ihan käsittämätön, kilo tuorejuustoa, mutta idea ja maku olivat niin taivaallisia, että suomennan ja ennen kaikkea pienennän sen teille piakoin.

torstai 3. huhtikuuta 2014

helsinkikerho + luonnontieteellinen museo



Helsinkikerho vieraili tänään Luonnontieteellisessä museossa, jossa on jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina sisäänpääsy.

Mikään esillä oleva ei mitenkään pääsisi oikeuksiinsa ainakaan minun ottamissa valokuvissa - tuolla vaan pitää päästä käymään ihan itse. Minua ei sillä lailla kiinnostanut lukea jokaista informaatiotaulua, luonto ei koskaan ole kiinnostanut minua faktoillaan vaan vain ja ainoastaan (mahdollisella) kauneudellaan.

Lempieläimiäni olivat: kaikki pingviinit, kettukolibri ja jokin pieni apina yhdessä puussa.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

opiskelusuunnitelmia

Yhteishaut sulkeutuivat muutama tunti sitten, joten vihdoin tuntuu turvalliselta puhua aiheesta opiskelu. Älkää naurako, mutta ajattelin jonkun varastavan minun opiskelupaikkani jos niistä hauista mainitsee sanallakaan ennen sitä varttia yli neljää.

Joten, niin kuin pariin kertaan on tullut ilmi, kirjastopoika on teekkari. Olen siitä inspiroituneena haaveillut viime kuukaudet Aallon informaatioverkostojen koulutusohjelmaan hakemisesta ja aloittanut matematiikan treenaamisen. Olen matemaattisesti lahjakas, mutta haluan myös tehdä asioita - siksi juuri tuo linja on tuntunut oikeimmalta valinnalta minulle.

Mutta sitten, täyttäessämme hakulomakkeita - "katsotaan nyt noita AMK-koulutuksiakin" - Metropolialta löytyikin mediatekniikan insinöörin koulutusohjelma. Nyt yhtäkkiä olenkin siitä paljon innostuneempi kuin mistään Otaniemestä! Koulumaisuus houkuttaa toissasyksyisen yliopistokokeilun jälkeen ihan todella paljon. Tuntuu, että tuolta saisin hyvät lähtökohdat juuri siihen, vielä tarkasti määrittämättömään, minun ammattiini. Haluan tehdä tätä tietokoneilua jossakin muodossa ammatikseni, mutta ennen kaikkea saada mahdollisuuden yhdistää siihen myös luovan puoleni ja kaikesta ahdistuneisuudesta huolimatta kukoistavan sosiaalisuuteni.

Ja jos muutaman vuoden päästä haluan diplomi-insinööriksi, ei mikään estä minua hakeutumasta Aallon tai jonkun muun yliopiston maisteriohjelmiin.

Lisäksi jo lähtöpisteeni ennen valintakokeita ovat 55 pistettä. Helpottaa stressiä huomattavasti. Odotan pääseväni sisään melkeinpä heittämällä - on noita tehtäviä tullut sen verran viimeisten vuosien aikana ratkottua.

Mihin te olette hakeneet? Olisiko jollain sattumalta kokemusta juuri Aallon informaatioverkostoista (kai minä sinnekin kokeeseen vielä siis menen!) tai tuosta Leppävaaran mediatekniikasta? Tai ihan yleisesti ammattikorkeakouluista, en jotenkaan tiedä oikein mitään kun Turun kouluista ei koskaan tuntunut löytyvän minulle sopivaa opintopolkua.


maanantai 31. maaliskuuta 2014

fear makes the wolf bigger than it really is.



Viime viikolla helsinkikerhon kanssa seikkaillessa päädyimme Nudgeen. Kauppa oli ihan lähellä minun tavanomaisia kävelyreittejäni Helsingin keskustassa, mutta jostain syystä tälle kadulle ei vaan koskaan ollut tullut astuttua aikaisemmin. Ihmettelin myös miksen ainakaan muista koskaan törmänneeni tuohon taivaaseen yhdessäkään blogissa.

Ihastuin tietenkin heti Muumurun postikortteihin. Kauneutensa lisäksi varsinkin tuo fear makes the wolf bigger than it really is -muistutus jääkaapin ovessa kolahtaa minuun. Voi kunpa vaan muistaisi tuon aina eikä antaisi pelkojen viedä elämää pois. Näppärästi kuvassa on myös psykiatrisen sairaanhoitajan numero.

Käykää Nudgessa jos kivoista tavaroista tulee kiva mieli.

Nyt menen juomaan Jaffaa ihan vaan estääkseni kirjastopojan mahataudin pahemman tarttumisen minuun.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

minä luin kokonaisen kirjan!



Täällä on minun lupauksiani tälle vuodelle.

Siellä lukee jotakin kokonaisen kirjan lukemisesta ja nyt sain tuon haaveen toteutettua. Käännettyäni viimeisen sivun ymmärsin, ettei kaikkien tarvitse lukea John Greeniä ja että hömppäkin on ihan ok. En osaa sanoa mitään itse kirjasta. Colgan kirjoittaa kivasti ja hauskasti. Plussaa kaiketi siitä, ettei alussa jo tiennyt ihan tarkalleen mitä lopussa tapahtuu - puolivälissä vasta.

Tärkeintä on nyt kuitenkin se, että minä nautin lukemisesta pitkästä aikaa! Olin jo ehtinyt unohtaa miten ihana tunne se on kun ei halua lopettaa lukemista.

(Tykkäsin myös söpöistä kansista.)