Tänään ranskan kurssille ilmestyi tyttö. Tiedättekö, yksi niistä täydellisistä. Sillä oli kapeat farkut, ja sen t-paidassa oli karhu. Kun lähdimme tunnin jälkeen vielä kahville, se veti päälle paksun kirjoneuleen. Kun katsoin sen kenkiä, aloin melkein itkeä.
En voi käsittää, että weheartit-tyttöjä on oikeasti olemassa. Ja että minä juuri tapasin yhden heistä. Sen pitkät hiukset olivat juuri sopivasti sekaisin, ja se kertoi olevansa Kaliforniasta.
Minä en tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että saisin olla edes vähän niin kuin se. Haluaisin sanoa, että lenkkeillä ja olla hiipimättä iltakymmeneltä mokkapalojen luo, mutta tämän blogin pitäisi huutaa, että on ihan okei olla kuka on.
Pesin aamulla pyykkiä, pinosin ne tuolille ja otin kuvan. En ole puhunut vaateasioista moneen aikaan, mutta kerrottakoon, että tällä hetkellä iskevät punainen ja tummansininen. Lisäksi vähän valkoista, armynvihreä parkatakki ja sinapinkeltainen huivi. Korut ovat kultaisia ja selässä kulkee kettureppu.
Hmm, hyvä Jemina, luulenpa, että aika moni katsoo sinua ajatellen, että: "Voi, olisinpa minä kuin hän!"
VastaaPoistavoi miten ihana postaus ja voi että kun et tiiä et itsekin oot sellanen ihana kiharoinesi ja sinapinkeltaisine huiveinesi! ♥
VastaaPoistaKomppaan kettua, näin se vaan menee!
VastaaPoistaIhanuus olet ♥
nimenomaan kettu ja anonyymi, mun mielest sä olet jemina yksi niistä weheart-tytöistä, joiden kiharapilviä , kettureppuja ja pisamia mä ihailen salaa ♥
VastaaPoista