höstfesten del 3

lauantai 13. lokakuuta 2012

Turun linna, aina yhtä ihana. Opiskelijalta kustantaa vain 4,50 euroa, edukasta hurraa. (Sanna jatkaa tästä!)




Tämä on maailmanloppua enteilevä blogikirjoitus; Jemina hihittää sohvalla, joten sain tarttua puikkoihin! Huh. Vuosittaisen perinnejuhlamme höstfestenin henkeen sopien söimme aika tavalla aamiaista. Tai ehkä sittenkin aika vähän lounasta. No hyvä on, sopivasti brunssia sitten.

Tässä kuvassa se kaikki on kuitenkin jo kulutettu.. Almanakkaamme ei sopinut enää minkään bussien odottelu eikä resiinaa näkynyt mailla halmeilla, joten oli käytettävä salamannopeaa päättelykykyäni ja lykättävä åbotar Jemina kärryyn ja otettava tarvittavat juoksuaskelet kohti päivän kohdetta. Onneksi kuntoni on rautainen ja voimani ehtymättömät!





Turun linna avasi sisustusmielikuvituksellemme rajattoman temmellyskentän. Varsinkin siitä kuningattaren huoneesta saisi täydellisen loft apartment - cozy editionin. Oj då och hellanduu sentään.

Ainiin, patsas: peräisin jostain kirkosta, tammea tai koivua, vanha.





Kohtasimme linnassa myös uuden parhaan ystävämme. Hänen nimensä jäi hieman pimentoon, mutta olkoon nyt vaikka Kauko.

Kauko oli ehkä hieman yksinäinen, sillä hänen vastuullaan oli pienoismallit linnan rakennusvaiheista. Meille hän ottikin siis asiakseen kertoa lähes kaiken mikä kielen päälle tupsahti. Myös eräästä linnaan sattuneesta "kumipukuisesta SM-porukasta". Epäilemättä kyse oli sukelluksen Suomen Mestaruusjoukkueesta, lienivät mukavia nuoria!

Kauko on ehdottomasti kokonainen syy lähteä linnaretkelle. Tosin Kaukon tavatessaan tähän käyntiin kannattaa varata hieman enemmän aikaa kuin normaalisti; päälinnan kierto otti meillä kolme tuntia. Kauko siitä epäilemättä ainakin yhden puolikkaan.

-Sanna (& hihihi-Jemina)

ps jos kumipukuinen sm-porukka nostattaa mieleesi minkäänlaisia mielikuvia, kerro ne sadalla ja mieti sitten minun ilmettäni kun Kauko selitti niitä, no en mää kaikkea viitti ku ootte naisihmisiä mut jos vähän kerron. toivoo jemina

3 kommenttia

  1. hii, voi noita sinun kenkiä, mie kovasti kateilen aina!! ja kiitos hurjasti kovasti kirjeestä, saat kohta postia sinne! ja oivoi, pitää vielä myös sanoa, että miten nämä sinun kuvat on aina niin kivasävysiä, miksen mie ossaaaa...

    VastaaPoista
  2. niin joo ja tälle sannalle terveisiä, että hyvin bloggaa hänkin :D (ja omistaa maailman söpöimmän repun!!)

    VastaaPoista
  3. meinasin tulla kans kehumaan näiden kuvien sävyjä. silmäkarkkia!

    VastaaPoista