Tai no, oikeasti olen yliopiston kirjastolla jo, mutta matkalla Kupittaalta tänne, oli melkoisen kaunista! Vaaleanpunaisia kukkia! Auenneita silmuja! Nauravia päiväkotilaisia! Hymyileviä vanhuksia (kyllä!!!)!
mäkin vähän yllätyin kun en ollut kaupungilla varmaan melkein pariin viikkoon ja nyt yhtäkkiä siellä oli noin upeaa! täällä maallemmalla ei huomaa niin selvästi kevättä kun joka päivä katselee samoja kukkapenkkejä ja puita.
Tykkään kissoista, kakusta, koodista ja kirjastopojasta.
Olen saanut kirjoittaa valtavan määrän sanoja onnesta kaiken ikävän keskellä. Olen aina kirjoittanut suoraan siitä, kuinka paljon voi pientä ihmistä ahdistaa ja masentaa, sillä haluan, että lopulta tämä blogi on tarina siitä, kuinka ihminen kasvaa pienestä lukiolaisminusta onnelliseksi aikuiseksi.
En ymmärtänyt että miten niin olet yliopiston kirjoilla?
VastaaPoistavoi luit väärin! yliopiston kirjastossa olin tuolloin.
Poistaei kyllä sillä etten yliopistossa olisi kirjoillakin :--D
Ihanan värisiä kuvia :)
VastaaPoistanoiden puiden alla oli ihana pysähtyä hetkeksi! ihan kuin ulkomailla olisi ollut
Poistaoi, ekana kun näin noi kuvat mietin onko Suomessa muka noin ihanan näköistä jo! Terkut Oulusta, täällä vielä riittää lumikinoksiakin tien pientareilla
VastaaPoistamäkin vähän yllätyin kun en ollut kaupungilla varmaan melkein pariin viikkoon ja nyt yhtäkkiä siellä oli noin upeaa! täällä maallemmalla ei huomaa niin selvästi kevättä kun joka päivä katselee samoja kukkapenkkejä ja puita.
Poistakyllä Oulun lumet vielä sulaa!
Ihana tuo eka kuva! Ja tykkään muuten tästä uudistuneesta ulkoasusta tosi paljon. :)
VastaaPoistaooooo kiitos paljon ulkoasukehuista! minä olen ihan rakastunut tähän, pitää kohta tulostaa seinälle ja ihailla vaan.
Poistaminä otin tänään kamerakamerallakin kuvia noista ihanista, jos huomenna sitten saisin niitäkin tänne!!
http://ideyes.blogspot.com/2012/05/run-and-you-dont-give-up.html
VastaaPoistatunnustus sinulle!
kiiiiitos! ehkäpä huomenna teen tuon kun joku muukin jo tunnusti minut, mihihihihihi :]]]
Poista