DIY: DREAM CATCHER

lauantai 12. toukokuuta 2012


Nyt se on täällä: miten tehdä unisieppari! Noita renkaita saa ostaa askarteluliikkeistä, omani ostin Sinooperista 2,50 eurolla. Niitä on montaa kokoa myynnissä, eli saa helposti tehtyä ihan juuri sellaisen kuin itse haluaa! Tietysti kehikon voi tehdä itsekin, minä olen esimerkiksi tehnyt ihan pajun oksasta taivuttamalla, ja sitomalla narulla tai rautalangalla. Renkaan voi päällystää tai jättää päällystämättä. Kokeile virkkaamista tai washiteippejä.

Tuon verkon tekeminen on yksinkertaista, kunhan jaksaa olla kärsivällinen. Kannattaa ottaa tarpeeksi pitkä lanka, vaikka sen käsittely alussa onkin lähes raivostuttavan vaikeaa. Toivottavasti sain tuossa videossa tarpeeksi selkeästi esitettyä tuon silmukan tekemisen. Samaa silmukkaa siis toistetaan ihan koko ajan. Loppuun vaan tiukka solmu sitten!

Koristelussa on sitten paljon valinnanvaraa, perinteisimpiä on tietenkin helmet ja sulat! Tässä muutama Pinterestistä kerätty inspiskuva vähän erilaisempiin versioihin. Pitsiliinoista tehdyt ovat ainakin ihan hirmuisen nättejä!



Sources: 1 ReneeLouiseA, Etsy 2 Bruce McAdam, Flickr 3 calico skies 4 unknown 5 ReneeLouiseA, Etsy 6 Wonder Wonder, Flickr

Ja jos innostutte askartelemaan omia sieppareita, niin olisi kiva nähdä niitä! Saa linkittää tai laittaa meilillä. 

10 kommenttia

  1. Tää oli ehdottomasti söpöin opastusvideo, mitä oon koskaan nähnyt! :>

    VastaaPoista
  2. ihana. ooh täytyy askarrella joskus
    ( paavokin varmaan tykkäisi siitä )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maija kertoi että oli hampurista ostanut hienon unisiepparin ja sitten kisumisut keksivät että se on kiva leikkikalu. vaikka oli keskellä kattoa niin silti löysivät reitin sen luo kaapin päältä !! :)))

      Poista
  3. Minä tein siepparin heti tämän postauksen luettuani :)
    http://one-reason-to-smile.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Ittekki tykkään tehä nuita, ja olnekin useamman tehnyt! Ekassa näkyy ensimmöinen (enkelin alla) toinen keskimmäisenä ja kun idean tajusin niin syntyi viimoinenkin http://booringlifes.blogspot.com/2012/02/kasitoita-tuutin-taydelta.html
    Tän vihreen tein koska mulle tuli tylsää :D
    http://booringlifes.blogspot.com/2012/03/paiva.html

    VastaaPoista
  5. Todella ihana unisieppari ja video myös! :) millaisella langalla/narulla päällystit renkaan ja teit verkon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi kiitos <3 tuo on ihan sellaista juuttinarua mitä joka paikassa nykyään myydään. mars mars clas ohlsonille vaikkapa

      Poista
  6. Upeaa Jemina! Helmillä oletkin nähnyt tekemäni pitsiliinasiepparin. Videosi innostaa kokeilemaan solmittua siepparia. Kiitos inspiraatiosta! tuikku, Helmin äiti ;)

    VastaaPoista