Tosin viikon päästä se Tampereen pääsykoe, että että. Lähden mummillekin ja sitten sieltä Tampereelle, ja sinne otan varmasti kamerakamerankin.
Onnellisuutta!
minä vapaana ja onnellisena
torstai 31. toukokuuta 2012
Tosin viikon päästä se Tampereen pääsykoe, että että. Lähden mummillekin ja sitten sieltä Tampereelle, ja sinne otan varmasti kamerakamerankin.
Onnellisuutta!
maanantai 28. toukokuuta 2012
Olen hermoromahduksen partaalla. Huominen enää jäljellä. En osaa mitään, en osaa kirjoittaa, en osaa yhdistää, en osaa soveltaa, en osaa mitään. Syön varmaan eväätkin väärin.
Instagram-kuvat on ihan helvetin tylsiä, tiedän, mutta sen sentään pystyn antamaan itselleni anteeksi. Tämä on kuitenkin vain blogi. Ja kesällä ehtii ottamaan niitä ehdottoman laadukkaita taidekuvia sitten järjestelmäkameralla.
lauantai 26. toukokuuta 2012
Heippa taas, on ollut vähän stressiä, kiireitä ja väsymystä. Sain pikkuisen työkeikan salaatinkerien trimmaajana, ja teki niin hyvää pieni vaihtelu pääsykoekevääseen! Olisin päässyt vielä ensi viikoksikin, mutta minun täytyy olla keskiviikkona kello kymmenen luentosalissa muutaman kynän kanssa.
Viikon bändi on Iron And Wine. Kuunneltuna isosta teekupista, koska lukitsin tietokoneeni piirongin laatikkoon pystyäkseni keskittymään lukemiseen työpäivien jälkeenkin. Sanottakoon, että rankkaa oli, mutta oli se sen arvoista, hehe.
Viikon tv-sarja on Community. En ikinä uskonut sanovani tätä, mutta: tämä on ehkä menossa Gleen ohi top-listallani. Ainakin tällä viikolla. Koska Gleen päätösjakso ei ollut sitä mitä odotin. Tosin itkin koko 43 minuuttia, ja pari hetkeä sen jälkeenkin, mutta, seriously, missä kaikki Klaine-aika, jonka se olisi ansainnut, arghargh.
Viikon bändi on Iron And Wine. Kuunneltuna isosta teekupista, koska lukitsin tietokoneeni piirongin laatikkoon pystyäkseni keskittymään lukemiseen työpäivien jälkeenkin. Sanottakoon, että rankkaa oli, mutta oli se sen arvoista, hehe.
Viikon tv-sarja on Community. En ikinä uskonut sanovani tätä, mutta: tämä on ehkä menossa Gleen ohi top-listallani. Ainakin tällä viikolla. Koska Gleen päätösjakso ei ollut sitä mitä odotin. Tosin itkin koko 43 minuuttia, ja pari hetkeä sen jälkeenkin, mutta, seriously, missä kaikki Klaine-aika, jonka se olisi ansainnut, arghargh.
Viikon euroviisu tulee Maltalta.
This is the night!!!
This is the night!!!
maanantai 21. toukokuuta 2012
Siirryin ulos kukkaloiston keskelle, pieneen huvimajaamme. Ihan tosi tosi tosi onnellista, että talon vanha asukas oli tälläisen hankkinut - ei me ikinä tälläistä muuten omistettaisi.
Onnea kaikille pääsykoelukijoille! Kyllä me tästä selvitään :3
Onnea kaikille pääsykoelukijoille! Kyllä me tästä selvitään :3
lauantai 19. toukokuuta 2012
Olen aina ollut arjen puolesta puhuja, en suuremmin välitä juhlista tai matkoista, mutta haluan arkeni olevan värikästä. Ja vaikka tämä ajatus on ollut minussa jo kauan, niin olen tänä keväänä huomannut herääväni siihen onnen tunteeseen ihan oikeasti, ihan täsmälleen juuri siinä hetkessä. Ei minulla ennen sellaisia tunnetiloja ollut.
Uskon, että kaikki se on tämän välivuoteni ansiota. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, päässyt tutustumaan työelämään, saanut omistaa aikaa itselleni ja henkiselle terveydelleni (olisiko kesällä sitten liikuntaan hurahtamisen vuoro?) ja ennen kaikkea alkanut ymmärtää, mitä ihan oikeasti haluan elämässäni tehdä.
Olen ymmärtänyt, että minun paikkani on kaupungissa, sillä tarvitsen ympärilleni asioita, inspiraatiota, kahviloita, ystäviä ja ääniä. Olen ollut niin valtavan onnellinen siitä marras-joulukuisesta työpestistäni - mitä kaikkea se onkaan mahdollistanut tänä keväänä! Olen saanut ostaa bussikortteja!
Raha mahdollisti myös sen, että pääsin muokkaamaan vaatekaappiani. Ehkä siihen meni muutama sata euroa, jolla olisi voinut tehdä jotain järkevämpää, mutta minunlaiselle ihmiselle uudet, mukavat ja omannäköiset vaatteet ovat tehneet niin hyvää.
Mutta niin, tässä sitä rakastamaani arkea parilta viime viikolta. Mitä tykkäätte tuosta ensimmäisen rivin muotokuvasta? Se olen minä! Sain tuon postissa valkovenäläiseltä kirjeystävältäni Marylta, ja minusta se on niin upea. Täytyy vielä yrittää löytää siihen jonkinlaiset kehykset kirpparilta.
Kupittaan Cittarissa on Turun paras valikoima kaikkia vähän erikoisempia tuotteita, ja niitä on kiva testailla kun välillä sinnekin päin sattuu eksymään. Toisella rivillä näkyvä limppari on amerikkalaista ja maistui niin täydellisen hedelmäiselle!
Uskon, että kaikki se on tämän välivuoteni ansiota. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, päässyt tutustumaan työelämään, saanut omistaa aikaa itselleni ja henkiselle terveydelleni (olisiko kesällä sitten liikuntaan hurahtamisen vuoro?) ja ennen kaikkea alkanut ymmärtää, mitä ihan oikeasti haluan elämässäni tehdä.
Olen ymmärtänyt, että minun paikkani on kaupungissa, sillä tarvitsen ympärilleni asioita, inspiraatiota, kahviloita, ystäviä ja ääniä. Olen ollut niin valtavan onnellinen siitä marras-joulukuisesta työpestistäni - mitä kaikkea se onkaan mahdollistanut tänä keväänä! Olen saanut ostaa bussikortteja!
Raha mahdollisti myös sen, että pääsin muokkaamaan vaatekaappiani. Ehkä siihen meni muutama sata euroa, jolla olisi voinut tehdä jotain järkevämpää, mutta minunlaiselle ihmiselle uudet, mukavat ja omannäköiset vaatteet ovat tehneet niin hyvää.
Mutta niin, tässä sitä rakastamaani arkea parilta viime viikolta. Mitä tykkäätte tuosta ensimmäisen rivin muotokuvasta? Se olen minä! Sain tuon postissa valkovenäläiseltä kirjeystävältäni Marylta, ja minusta se on niin upea. Täytyy vielä yrittää löytää siihen jonkinlaiset kehykset kirpparilta.
Kupittaan Cittarissa on Turun paras valikoima kaikkia vähän erikoisempia tuotteita, ja niitä on kiva testailla kun välillä sinnekin päin sattuu eksymään. Toisella rivillä näkyvä limppari on amerikkalaista ja maistui niin täydellisen hedelmäiselle!
perjantai 18. toukokuuta 2012
Minä ja Maija ollaan juuri niitä iIhmisiä, joille arjen tallentaminen Evernoteen, Instagramiin, Facebookiin ja foursquareen on ihan luonnollista. Ennen kuin käydään tyyriin mustikkajuustokakun kimppuun, otetaan kuvat ja tagataan itsemme Café Artiin.
Joku on ihan takuulla sitä mieltä, että perseestähän tuo tuollainen on, teknologian orjuutta ja niin. Mutta minä sanon, että pöh, tämä nyt sattuu olemaan nykyaikaa. Eikä siihen jokaisen ole pakko tarttua! Minulle tämä tuntuu vaan oikealta.
Pidän siitä, että minulla on nyt kuvia ihan tavallisistakin asioista. Äidistä tekemässä lasagnea, ja pappasta hymyilemässä vävypoikansa vieressä. Minusta on ihanaa, että tuossa Maija nyt on, hymyilemässä rautatieasemalla. Ei ehdi tulla ikävä!
Ja ikävää helpottaa myös se, että nykyään voin jakaa arkeni ystävieni kanssa, vaikka suurin osa heistä asuukin kauempana. Minulle tulee hyvä olo kun näen, että siellä se Roosa hymyilee rakkaudesta ja että vielä jaksaa Lotta lukea pääsykokeisiin. Että jaksa nyt sinäkin Jemina! Lähetä puolikkaan sivun mittainen lause Maailmanpolitiikasta, ja saa vastaukseksi järjettömämpi lause jostakin oikeustieteen opuksesta.
Mutta niin, Maija tuli meidän majataloomme sunnuntai-illalla, ja vein minun pienen jännittäjäystäväni seuraavana aamuna pääsykokeisiin. Kahvittelimme vielä Artissa, ensin ulkona ja sitten viiman kohdanneina sisällä. Sitten Maija lähti kotiin pitkän matkan päähän. Slide to unlock, näen, että ystävä on turvallisesti matkalla.
Kuvat minusta ja puhelimeni kisukuorista on Maijan Instagram-otoksia, muut minun ottamiani!
Joku on ihan takuulla sitä mieltä, että perseestähän tuo tuollainen on, teknologian orjuutta ja niin. Mutta minä sanon, että pöh, tämä nyt sattuu olemaan nykyaikaa. Eikä siihen jokaisen ole pakko tarttua! Minulle tämä tuntuu vaan oikealta.
Pidän siitä, että minulla on nyt kuvia ihan tavallisistakin asioista. Äidistä tekemässä lasagnea, ja pappasta hymyilemässä vävypoikansa vieressä. Minusta on ihanaa, että tuossa Maija nyt on, hymyilemässä rautatieasemalla. Ei ehdi tulla ikävä!
Ja ikävää helpottaa myös se, että nykyään voin jakaa arkeni ystävieni kanssa, vaikka suurin osa heistä asuukin kauempana. Minulle tulee hyvä olo kun näen, että siellä se Roosa hymyilee rakkaudesta ja että vielä jaksaa Lotta lukea pääsykokeisiin. Että jaksa nyt sinäkin Jemina! Lähetä puolikkaan sivun mittainen lause Maailmanpolitiikasta, ja saa vastaukseksi järjettömämpi lause jostakin oikeustieteen opuksesta.
Mutta niin, Maija tuli meidän majataloomme sunnuntai-illalla, ja vein minun pienen jännittäjäystäväni seuraavana aamuna pääsykokeisiin. Kahvittelimme vielä Artissa, ensin ulkona ja sitten viiman kohdanneina sisällä. Sitten Maija lähti kotiin pitkän matkan päähän. Slide to unlock, näen, että ystävä on turvallisesti matkalla.
Kuvat minusta ja puhelimeni kisukuorista on Maijan Instagram-otoksia, muut minun ottamiani!
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Kuten jo maanantaina vinkkasin, eilen tiistaina, 15.5., vietettiin valokuvauspäivää. Omista kuvistaan piti valita korkeintaan kymmenen, ja niitä palvelimelle ladatessa kategorioida melko tarkkaan, jotta kuvia on helpompi tutkailla ja mietiskellä sitten myöhemmin.
Tarkoituksena oli kuvata ennen kaikkea sitä mahdollisesti tylsääkin arkea - haluttiinhan ennen kaikkea koota valtava albumi siitä, mitä arki vuonna 2012 eri puolilla maapalloa on. Näiden arkisten kategorioiden lisäksi mukana oli muutama vähän "vaikeampi" aihe, joihin sai tarttua jos halusi. Odotan care- ja fear-kategorioiden kuvien näkemistä vaikken niihin itse tarttunutkaan. (Paitsi pääsykoekirjat spottasin tuo pelkokategoria mielessäni...)
Yksi minua kiinnostaneista kategorioista oli ehdottomasti my wall, jonka takana on ajatus siitä, että se mitä kukin on seinälleen ripustanut, kertoo varmastakin aika paljon ihmisestä itsestään ja ennen kaikkea mausta. Ja niinhän se näyttää olevan: kyllä tuo postikortti-seinä minusta aika lailla kertoo, jopa ihmiselle, joka ei tunne minua lainkaan.
Minulla on kategoriointi joidenkin kuvien kohdalla vähän vielä kesken, koska tuo sivusto on kai suuren suosion vuoksi vähän kenkkuillut. Sieltä sai kuitenkin iloista sähköpostia heti vastaukseksi kun kyseli apua, ja kuvia ehtii vielä viikon päivät latailemaan. Osa kuvista kategorioituu tietenkin helposti, risti faithiin ja niin, mutta osa on tässä vain siksi, että ne näyttävät kivoille. Yleensä pienen katselun ja ajattelun jälkeen, kuviin alkaa kuitenkin löytää merkityksiä.
Osallistuiko joku muu valokuvauspäivään? Millaisia kuvia tuli? Heräsikö uusia ajatuksia vai menikö vain hermot kenkkuilevaan sivustoon?
Tarkoituksena oli kuvata ennen kaikkea sitä mahdollisesti tylsääkin arkea - haluttiinhan ennen kaikkea koota valtava albumi siitä, mitä arki vuonna 2012 eri puolilla maapalloa on. Näiden arkisten kategorioiden lisäksi mukana oli muutama vähän "vaikeampi" aihe, joihin sai tarttua jos halusi. Odotan care- ja fear-kategorioiden kuvien näkemistä vaikken niihin itse tarttunutkaan. (Paitsi pääsykoekirjat spottasin tuo pelkokategoria mielessäni...)
Yksi minua kiinnostaneista kategorioista oli ehdottomasti my wall, jonka takana on ajatus siitä, että se mitä kukin on seinälleen ripustanut, kertoo varmastakin aika paljon ihmisestä itsestään ja ennen kaikkea mausta. Ja niinhän se näyttää olevan: kyllä tuo postikortti-seinä minusta aika lailla kertoo, jopa ihmiselle, joka ei tunne minua lainkaan.
Minulla on kategoriointi joidenkin kuvien kohdalla vähän vielä kesken, koska tuo sivusto on kai suuren suosion vuoksi vähän kenkkuillut. Sieltä sai kuitenkin iloista sähköpostia heti vastaukseksi kun kyseli apua, ja kuvia ehtii vielä viikon päivät latailemaan. Osa kuvista kategorioituu tietenkin helposti, risti faithiin ja niin, mutta osa on tässä vain siksi, että ne näyttävät kivoille. Yleensä pienen katselun ja ajattelun jälkeen, kuviin alkaa kuitenkin löytää merkityksiä.
Osallistuiko joku muu valokuvauspäivään? Millaisia kuvia tuli? Heräsikö uusia ajatuksia vai menikö vain hermot kenkkuilevaan sivustoon?
maanantai 14. toukokuuta 2012
Ihana Henriikka kirjoitteli eilen valokuvauspäivästä, jota vietetään huomenna, 15. toukokuuta, ihan ensimmäistä kertaa. Klikatkaa itsenne tuonne Henriikan blogiin, hän on siellä hyvin kertonut mistä on kyse. Varsinainen sivusto löytyy täältä: http://fi.aday.org/.
Minä tähän, teitä inspiroidaksenne, kokosin muutaman kuvan viime päiviltä. Hetkiä ihan vain. Ja jokainen kuva on jostain syystä jäänyt tuonne kansion pohjalle.
1. "Ehkä julkaistavissa, ihan kiva kuitenkin. Ja Kirjakahvila on ihana. En kuitenkaan taida."
2. "Onpas naurettavasti rajattu, ei tätä voi mihinkään laittaa."
3. "Joku katsoo tuota taivasta kuitenkin, että onpas ylivalottunut ollut. Ja tämä on vain oranssi talo."
4. "Taas tyhmä objektiivi ei ole ollut kunnolla kiinni enkä kyllä ala väittämään, että tämä olisi joku taiteelinen ratkaisu."
5. "Luuleeko joku minun luulevan itseäni joksikin hienommaksikin valokuvaajaksi jos julkaisen tämän?"
6. "Tästä pidän mutta en minä halua tämän alle kirjoittaa, että vaikka putiikki oli hieno, niin heidän printit ja tuotteet olivat pääosin tylsiä."
7. "Tämä on ihan liian hipsteryrittämistä."
8. "Joku olisi ottanut tämän kuvan pappasta paremmin."
9. "Ketään kiinnosta minun basilikat."
10. "Tämä on ihan kiva."
Ja nyt kun katson näitä tässä, niin pidän jokaisesta kuitenkin tosi paljon. Pohdintaa voisi tietenkin jatkaa melko luontevasti siihen, että miten helppoa on kuitenkin Instagram-kuvia julkaista kaikissa medioissa, mutta sitten kun kaivaa sen paremman kameransa, niin pitäisi kaiken olla (ainakin omasta mielestäni) niin hyvin sommiteltua, ajateltua, rajattua, väritettyä, mietittyä, editoitua ja tarinallista.
Minä tähän, teitä inspiroidaksenne, kokosin muutaman kuvan viime päiviltä. Hetkiä ihan vain. Ja jokainen kuva on jostain syystä jäänyt tuonne kansion pohjalle.
1. "Ehkä julkaistavissa, ihan kiva kuitenkin. Ja Kirjakahvila on ihana. En kuitenkaan taida."
2. "Onpas naurettavasti rajattu, ei tätä voi mihinkään laittaa."
3. "Joku katsoo tuota taivasta kuitenkin, että onpas ylivalottunut ollut. Ja tämä on vain oranssi talo."
4. "Taas tyhmä objektiivi ei ole ollut kunnolla kiinni enkä kyllä ala väittämään, että tämä olisi joku taiteelinen ratkaisu."
5. "Luuleeko joku minun luulevan itseäni joksikin hienommaksikin valokuvaajaksi jos julkaisen tämän?"
6. "Tästä pidän mutta en minä halua tämän alle kirjoittaa, että vaikka putiikki oli hieno, niin heidän printit ja tuotteet olivat pääosin tylsiä."
7. "Tämä on ihan liian hipsteryrittämistä."
8. "Joku olisi ottanut tämän kuvan pappasta paremmin."
9. "Ketään kiinnosta minun basilikat."
10. "Tämä on ihan kiva."
Ja nyt kun katson näitä tässä, niin pidän jokaisesta kuitenkin tosi paljon. Pohdintaa voisi tietenkin jatkaa melko luontevasti siihen, että miten helppoa on kuitenkin Instagram-kuvia julkaista kaikissa medioissa, mutta sitten kun kaivaa sen paremman kameransa, niin pitäisi kaiken olla (ainakin omasta mielestäni) niin hyvin sommiteltua, ajateltua, rajattua, väritettyä, mietittyä, editoitua ja tarinallista.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Mentiin Logomoon tuon kahvilan perässä, mutta eihän se mitään auki ollut. Ärsytti - niin hieno tila tyhjillään siellä! Mutta pistäydyttiin näyttelytilaan kuitenkin, ja oi, siellä oli niin mukava pyöriä Roosan kanssa ja jutella kivoja.
Näyttelyyn oli kerätty kuvia Turusta 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Kävimme kultturellin keskustelun valokuvauksen luonteen muuttumisesta viimeisen sadan vuoden aikana. Noista potreteista on joskus maksettu valokuvausliikkeille suuria summia, ja siksi ne ovat olleet harvinaista herkkua. Ja nyt me, vuonna 2012, kuljemme iPhonet koko ajan kuvausvalmiudessa, ikuistamassa niinkin pieniä asioita, kuin värikästä julisteseinää. Ja niin, järjestelmäkameraa ei viitsi kaivaa laukusta!
Valokuvat olivat täynnä muistoja, herättivät keskustelua ja ihastuttivat aitoudellaan. Niin mielenkiintoisia ne olivat, että saattoi hyvillä mielin antaa anteeksi repsottavat tarratekstit noissa väliseinissä. Vaikkakin ne huomatessaan alkoi katsella myös muita ikäviä kolhuja ja tahroja.
Mutta niin, tämä oli, kummallista kyllä, ensimmäinen visiittini Logomoon. Eikä kovinkaan paljoa hyvää sanottavaa jäänyt. Koko ympäristö on sotkuinen työmaan jäljiltä, parkkipaikka surullisen näköinen hiekkakenttä, missään ei oikein ollut selkeitä opasteita ja kahvila oli kuin hylätty designtaivas. Henkilökunta ei tainnut sanoa meille sanaakaan vaikka "museokaupassakin" pyörimme.
Ehkä parin käyntikerran jälkeen osaisin olla positiivisempi. Ymmärrän toki ettei Logomo ole vielä kokonaan valmis, mutta kyllä keskeneräisyydenkin voi tehdä edes jokseenkin kauniisti ja siististi, luvataanhan tuon keskuksen olevan "kuin pysähtymätön virta, jonka energia on kenen tahansa ladattavissa".
Turku valokuvissa -näyttely
27.4.-29.7.2012, Logomo
lauantai 12. toukokuuta 2012
Nyt se on täällä: miten tehdä unisieppari! Noita renkaita saa ostaa askarteluliikkeistä, omani ostin Sinooperista 2,50 eurolla. Niitä on montaa kokoa myynnissä, eli saa helposti tehtyä ihan juuri sellaisen kuin itse haluaa! Tietysti kehikon voi tehdä itsekin, minä olen esimerkiksi tehnyt ihan pajun oksasta taivuttamalla, ja sitomalla narulla tai rautalangalla. Renkaan voi päällystää tai jättää päällystämättä. Kokeile virkkaamista tai washiteippejä.
Tuon verkon tekeminen on yksinkertaista, kunhan jaksaa olla kärsivällinen. Kannattaa ottaa tarpeeksi pitkä lanka, vaikka sen käsittely alussa onkin lähes raivostuttavan vaikeaa. Toivottavasti sain tuossa videossa tarpeeksi selkeästi esitettyä tuon silmukan tekemisen. Samaa silmukkaa siis toistetaan ihan koko ajan. Loppuun vaan tiukka solmu sitten!
Koristelussa on sitten paljon valinnanvaraa, perinteisimpiä on tietenkin helmet ja sulat! Tässä muutama Pinterestistä kerätty inspiskuva vähän erilaisempiin versioihin. Pitsiliinoista tehdyt ovat ainakin ihan hirmuisen nättejä!
Sources: 1 ReneeLouiseA, Etsy 2 Bruce McAdam, Flickr 3 calico skies 4 unknown 5 ReneeLouiseA, Etsy 6 Wonder Wonder, Flickr
Ja jos innostutte askartelemaan omia sieppareita, niin olisi kiva nähdä niitä! Saa linkittää tai laittaa meilillä.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Keskiviikkona testasimme Apteekkimuseon kahvilan, jonka kyltit jokirannassa antoivat odottaa aika paljonkin enemmän kuin lopulta saimme. Ehkä kesällä on parempaa, nyt pihassa työskennelleet miehet moottorisahoineen eivät oikein houkuttaneet jäämään sinänsä kauniiseen ympäristöön yhtään pidemmäksi aikaa. Tee oli kyllä hyvää, mutta niin, Liptonia.
Riina on aina yhtä ihana, tyylikäs ja hauska. Ja oli hassua kun meillä oli sattumalta molemmilla samanlaiset aurinkolasit päässä! Lanseerasimme käyttöön myös positiivisen sosiaalisen paineen termin. On nimittäin huomattavasti tehokkaampaa istua lukusaliin ahkeran ystävän kanssa. Kun eihän siinä kerta kaikkiaan kehtaa avata Facebookia.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Anna ja Peppi haastoivat minut tähän monessa osoitteessa näkyneeseen Liebster blog-haasteeseen, jonka ideana on siis vinkata viidestä blogista, joilla on alle 200 lukijaa. No kun niitäkin lukulistoillani on ihan kiitettävästi ja ne isoimmat blogit on jo niin moneen kertaan kaikkialla linkattu ja hypetetty, niin tämä on kerrassaan oivallinen tilaisuus.
Tässä ne nyt sitten tulevat, ilman suurempia perusteluja: I love Chaos, la valse de monstres, lle-photo, wilderness ja om ditt hjärta slår. Nämä kaikki ovat nyt jollakin tavalla kaikki tosi samanoloisia. Mutta tämän tyylisistä minä kaikkein eniten pidän. Jos joku sattuu tietämään tälläisiä, niin vinkatkaa ihmeessä! Minulla on jo liikaa seurattavaa, mutta kyllä parille vielä aikaa riittäisi.
tiistai 8. toukokuuta 2012
Minä ja Helmi olimme molemmat kulkeneet Fabbesin ohi monta kertaa, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa päädyttiin sisälle asti. Ja mikä onni että päädyimme, marjaleivokset olivat taivaallisia, Jaffa hyvää ja henkilökunta ystävällistä. Tuli miltei keskieurooppalainen olo, mikä on aina positiivinen juttu.
Testasin myös (tutkivan journalismin nimissä) suklaakakun, eikä sekään huonoa ollut. Marjaleivokset juustokakkumaisine täytteineen vetivät kuitenkin selkästi pidemmän korren.
Fabbesissa oli erityisen kivaa myös sijainti, sopivasti yliopistonmäen alla, lähellä Aurajokea. Ennen kaikkea tarpeeksi kaukana keskustasta - mahtoikohan yhtään autoa mennä sinä aikana ohi kun tuossa kadunkulmassa auringosta nautimme! Seuraavalla kerralla syömme jäätelöä, kaksi palloa kahdella eurolla kuullosti nimittäin sen verran oivalta diililtä.
Fabbes Cafe Facebookissa
pikapäivitys kerttulinkadulta
Tai no, oikeasti olen yliopiston kirjastolla jo, mutta matkalla Kupittaalta tänne, oli melkoisen kaunista! Vaaleanpunaisia kukkia! Auenneita silmuja! Nauravia päiväkotilaisia! Hymyileviä vanhuksia (kyllä!!!)!
Kolme viikkoa ja yksi päivä enää.
maanantai 7. toukokuuta 2012
´
Suosikkini on tällä hetkellä Marimekon sininen reppu, johon mahtuu käsittämätön määrä tavaraa. Ja edelleen sanon, että pöh tuota objektiivia, miten noin tekee. Tai siis, ihan siis taiteellinen ratkaisu oli.
Tilaa:
Blogitekstit (
Atom)
