siivouspäivä

lauantai 23. toukokuuta 2015

Voi mikä päivä! Aamulla näytti niin ikävän harmaalta ja sateiselta, mutta onneksi luotettiin Googleen, joka sanoi, että yhdentoista jälkeen kyllä alkaa kirkastua. Ensin koluttiin Karhupuisto, josta löytyikin melkein kaikki nämä nyt esiteltävät jutut. Johannes (eli veli) löysi ihan uuden keltaisen Makian takin hintalappuineen päivineen 80 eurolla - vähän ehkä kallis kirpparitavaraksi, mutta mieletön löytö kuitenkin.

Hesburgerin jälkeen kierrettiin vielä Espa ja Ruttopuisto. Koko ajan teki vaan mieli toistella, että hei tyypit, täällähän on kesä.
 

Tässä Niko selaa puhelintaan ja kantaa minun adaptoimaani avokadon tainta. Baggun pilkkureppu taas on ollut haaveissa monta vuotta ja nyt löytyi vitosella, aaaaaaa.



Pilkkupaita oli kaksi ja punainen Monki-neule yhden euron.



Vihreät kengät maksoivat viisi euroa ja ovat oikeastaan kuin uudet. Talven aikana tulleet kilot menivät ensimmäistä kertaa nyt jalkoihin asti, ja kaikki vanhat kesäkengät saavat nyt olla kaapissa ainakin ensi kesään asti.

Punainen kangaspala oli euron, Salaisuuksien Saari kaksi (tällä saatiin Nikon tyytyväisyys taattua koko kuudeksi tunniksi :D) ja teemuki myös kaksi euroa.

Nyt pitää juosta bussiin ja Euroviisujen luo!

11 kommenttia

  1. Näin siut bussissa (tunnistin siut ihanista hiuksistasi!) ja mietinkin, että oliko se kasvi joku siivouspäivän löytö :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aapua mun tukalla oli tänään aika villi päivä, varsinkin iltapäivästä :D

      söpö mies oli kasvattanut avokadoja ja antoi niitä adoptoitavaksi hihi

      Poista
  2. eikä tuo baggureppu! ja pilkkupaita! ja ääh, miksei täällä ole minkäänlaista siivouspäivän noteerausta (okei, tänään kyllä lyyli-myrsky puhalsi niin raivolla, että olis varmaan kirppiskamat lentäny hevonkuuseen...)

    hyvejä viisuja, täällä jo ollaan täpinöissään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. seuraavana siivouspäivänä laitat oman pisteen pystyyn! täälläkin puhalsi aamupäivästä aika lailla ja karhupuistossa esimerkiksi kaatui yksi pöytä jossa oli ihan tosi paljon lasitavaraa, siitä tuli ihan hirveä ääni kun meni kaikki rikki!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. ja juuri sopiva määrä, on niin kiva kirppistellä kun löytää sopivasti juttuja eikä niin että tekisi mieli kantaa monta kassillista kotiin!

      Poista
  4. hörähdin ääneen tolle mukin tekstille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi mekin! :D me tykätään just tälläsistä hölmöistä sanaleikeistä

      Poista
  5. voi mitä ihania löysit ! minäkin ostin eurolla söpön punaisen neuleen meidän kahvilakerhon kirppispisteestä Iinalta hihi

    VastaaPoista
  6. (pakko ei ole vastata jos et halua!) mulle diagnosoitiin juuri ahdistuneisuushäiriö ja muistelin että eikö sulla ollut se myös? onko sulla lääkkeistä ollut apua ja/tai ollut sivuoireita? sain reseptin venlafaxiiniin, mutta niiden ottaminen pelottaa. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ahdistuneisuushäiriö muiden muassa, kyllä. minun mielestä lääkehoitoa kannattaa ehdottomasti kokeilla jos oireet estää elämästä tavallista arkea rauhallisesti ja ilman että tarvitsee koko ajan pelätä ja olla huolissaan. mä olen syönyt näitä lääkkeitä jo niin pitkään, että mun on tosi vaikea sanoa millainen mun olo olisi ilman, mutta muistan silloin lukiossa kun sain lääkkeen paniikkihäiriön hallintaan, että se auttoi tosi nopeasti!

      muista että eri ihmisille sopii eri lääkkeet ja jos venlafaxinista tulee ikäviä sivuoireita vielä ensimmäisen viikon/viikkojen jälkeen, niin keskustelet lääkärin kanssa vaihdosta. muista myös että nämä lääkkeet eivät valitettavasti paranna vaan ovat enemmän terapian/keskustelujen ja arjen tukena.

      kannattaa siis avoimin mielin kokeilla koska moni ihan oikeasti hyötyy niistä ihan todella paljon. jos olet julkisella puolella niin yritä jaksaa vaatia itsellesi myös oikeaa keskusteluapua, vaikka sitten soittaisit vaikka joka päivä sinne terveysasemalle silloin kun on paha olla että hoitajat ja lääkärit oikeasti tietävät sun hädän. tiedän että on tosi helppo piiloutua vaan sinne peiton alle, mutta jos esimerkiksi illallakin on ihan toivoton ja sietämätön olo niin silloin saa lähteä päivystykseen. kukaan ei tule kotiin auttamaan tai kysymään miten voit.

      yksi vinkki vielä jos puhut englantia (taitaa olla myös muutamia suomenkielisiä vapaaehtoisia) ja kaipaat keskusteluapua: https://www.7cupsoftea.com/ - tuolla nuo "listenerit" on kaikki käyneet tuollaisen online-kurssin läpi ja haluavat oikeasti olla avuksi. suosittelen tuota sivua ihan todella lämpimästi.

      jos haluat jutella enemmän lääkkeistä tai mistä vaan niin laita facebookissa tai sähköpostilla viestiä. melkein kaikesta voin puhua netissä omalla nimelläni, mutta omien lääkkeideni nimien ja annostusten kohdalla menee raja.

      Poista