Sata päivää ilman sokeria.
Ei siis esimerkiksi yhtäkään jäätelöä ennen elokuun 12. päivää. En aio edes kävellä karkkihyllyn ohi. Syön banaania ja viinirypäleitä todennäköisesti kyllästymiseen asti. Laitan suklaarahat Froosheihin, enkä juo Nikon sokerimehuja. Sokeritonta kolaa aion juoda, ei tässä nyt ihan hulluiksi aleta kuitenkaan.
Tärkeintä tässä, ainakin minulle, on avata syitä näinkin radikaaliin ratkaisuun. Minä kärsin ahmimishäiriöstä. (Olen kirjoittanut omalla nimelläni aika monesta asiasta, mutta nämä kolme sanaa olivat selkeästi vaikeimmat tähän mennessä.) Olen kärsinyt jo monta vuotta. Kun vielä Turussa asuessani mainitsin tästä terapeutilleni, huoleni kumottiin mutta ethän sinä oksenna. Minä menin ja uskoin - ja jatkoin hullujen suklaamäärien syömistä salassa ja häpeillen. Kotimatkalla olen saattanut käydä kolmessa eri kaupassa kun en ole kehdannut ostaa haluamaani määrää yhdellä kerralla. Varsinkin Turussa asuessani leivoin pelkästään itselleni kokonaisia juustokakkuja. Takkieni ja reppujeni taskut on täynnä suklaapapereita. En voi leipoa pullaa, koska syön jo pelkästään sitä taikinaa epäterveellisen määrän. Olen useammin kuin kerran sulattanut voita ja kyllästänyt sen sokerilla ja kaurahiutaleilla. Minulla on ollut työpaikkoja, joissa olen koko iltapäivän laskenut minuutteja siihen, että pääsen lähikaupan jätskialtaalle.
Tiedän, että ahmimishäiriö ei parane pelkästään sillä, että kieltäydyn sokerista joksikin tietyksi ajaksi, sillä on myös ihan ehdottoman tärkeää, että jatkan tähän tilanteeseen johtaneita syiden käsittelyä myös oman pääni ulkopuolella. Toivon kuitenkin, että tämä lakko auttaa pääsemään irti minua monta vuotta piinanneesta sokerikoukusta. Enää muutama kilo lisää ja painoindeksini siirtyy merkittävän lihavuuden puolelta vaikeaan lihavuuteen. Minä en aio suostua siihen, en kertakaikkiaan vaan suostu. Mutta, minä en aio laihduttaa vaan keskityn nyt ensisijaisesti siihen, ettei painoni nousisi enää kiloakaan.
Haluaisin tietenkin olla laiha ja nätti ja mitävielä. Mutta kun olen aloittanut kymmeniä kertoja "paremman elämän" (ja sitten epäonnistunut siinä ihan yhtä monta kertaa), päätin, että nyt en yritä enää kertaakaan vaan alan lähestyä tätä ongelmaa hieman erilaiselta kantilta. Joten, tällä kertaa, sen sijaan, että aloittaisin kerralla juoksuharrastuksen, superterveellisen ruokavalion, ryhmäliikunnan ja vedenjuonnin, keskitän voimani vain ja ainoastaan siihen, että karsin sokerin pois arjestani.
Saan siis laittaa aamupuuroon voisilmän tai kaksi.
Saan olla tykkäämättä kuntosaleista.
Saan syödä ranskalaisia ja nakkeja päivälliseksi.
Saan olla ostamatta smoothiekonetta.
Saan mennä yhden pysäkin välin bussilla.
Saan syödä kaksi palaa sipulipiirakkaa.
Saan olla muistamatta juoda kolme litraa vettä päivässä.
Saan nukkua päiväunia.
Saan olla hurahtamatta johonkin luontaistuotekapseliin.
Saan olla olematta fitness, lifestyle ja inspiration.
Saan olla olematta koukussa sokeriin.
Sata päivää niin teen juustokakun ystävilleni.
Sata päivää niin saan kyllä syödä sokeria, mutta vain jonkun seurassa - en enää koskaan yksin peiton alla häveten.
Ei siis esimerkiksi yhtäkään jäätelöä ennen elokuun 12. päivää. En aio edes kävellä karkkihyllyn ohi. Syön banaania ja viinirypäleitä todennäköisesti kyllästymiseen asti. Laitan suklaarahat Froosheihin, enkä juo Nikon sokerimehuja. Sokeritonta kolaa aion juoda, ei tässä nyt ihan hulluiksi aleta kuitenkaan.
Tärkeintä tässä, ainakin minulle, on avata syitä näinkin radikaaliin ratkaisuun. Minä kärsin ahmimishäiriöstä. (Olen kirjoittanut omalla nimelläni aika monesta asiasta, mutta nämä kolme sanaa olivat selkeästi vaikeimmat tähän mennessä.) Olen kärsinyt jo monta vuotta. Kun vielä Turussa asuessani mainitsin tästä terapeutilleni, huoleni kumottiin mutta ethän sinä oksenna. Minä menin ja uskoin - ja jatkoin hullujen suklaamäärien syömistä salassa ja häpeillen. Kotimatkalla olen saattanut käydä kolmessa eri kaupassa kun en ole kehdannut ostaa haluamaani määrää yhdellä kerralla. Varsinkin Turussa asuessani leivoin pelkästään itselleni kokonaisia juustokakkuja. Takkieni ja reppujeni taskut on täynnä suklaapapereita. En voi leipoa pullaa, koska syön jo pelkästään sitä taikinaa epäterveellisen määrän. Olen useammin kuin kerran sulattanut voita ja kyllästänyt sen sokerilla ja kaurahiutaleilla. Minulla on ollut työpaikkoja, joissa olen koko iltapäivän laskenut minuutteja siihen, että pääsen lähikaupan jätskialtaalle.
Tiedän, että ahmimishäiriö ei parane pelkästään sillä, että kieltäydyn sokerista joksikin tietyksi ajaksi, sillä on myös ihan ehdottoman tärkeää, että jatkan tähän tilanteeseen johtaneita syiden käsittelyä myös oman pääni ulkopuolella. Toivon kuitenkin, että tämä lakko auttaa pääsemään irti minua monta vuotta piinanneesta sokerikoukusta. Enää muutama kilo lisää ja painoindeksini siirtyy merkittävän lihavuuden puolelta vaikeaan lihavuuteen. Minä en aio suostua siihen, en kertakaikkiaan vaan suostu. Mutta, minä en aio laihduttaa vaan keskityn nyt ensisijaisesti siihen, ettei painoni nousisi enää kiloakaan.
Haluaisin tietenkin olla laiha ja nätti ja mitävielä. Mutta kun olen aloittanut kymmeniä kertoja "paremman elämän" (ja sitten epäonnistunut siinä ihan yhtä monta kertaa), päätin, että nyt en yritä enää kertaakaan vaan alan lähestyä tätä ongelmaa hieman erilaiselta kantilta. Joten, tällä kertaa, sen sijaan, että aloittaisin kerralla juoksuharrastuksen, superterveellisen ruokavalion, ryhmäliikunnan ja vedenjuonnin, keskitän voimani vain ja ainoastaan siihen, että karsin sokerin pois arjestani.
Saan siis laittaa aamupuuroon voisilmän tai kaksi.
Saan olla tykkäämättä kuntosaleista.
Saan syödä ranskalaisia ja nakkeja päivälliseksi.
Saan olla ostamatta smoothiekonetta.
Saan mennä yhden pysäkin välin bussilla.
Saan syödä kaksi palaa sipulipiirakkaa.
Saan olla muistamatta juoda kolme litraa vettä päivässä.
Saan nukkua päiväunia.
Saan olla hurahtamatta johonkin luontaistuotekapseliin.
Saan olla olematta fitness, lifestyle ja inspiration.
Saan olla olematta koukussa sokeriin.
Sata päivää niin teen juustokakun ystävilleni.
Sata päivää niin saan kyllä syödä sokeria, mutta vain jonkun seurassa - en enää koskaan yksin peiton alla häveten.
En ole ihan varma mitä ajattelen tällasista laihdutusjutuista ja haasteista, mutta toivon sulle parasta. :) Hienoa että uskalsit kirjoittaa ahmimisongelmastakin, toivon että saat siihen apua. Lopuksi vielä, että nättiys ei mitenkään edellytä "laihuutta", sinäkin olet todella kaunis tyttö/nainen just sen kokosena ja näkösenä kuin olet, toivon että tiedät sen itsekin. :) Tsemppiä jaksamiseen!
VastaaPoistamähän nimenomaan en laihduta, olen kyllästynyt siihen, apua enkä saanutkaan sitä kirjoitettua niin selvästi kuin halusin?
Poistahaluan nyt olla ilman sokeria koska olen lukenut ja kuullut että se on oikeastaan ainoa keino päästä irti pahastakin sokerikoukusta.
kiitos tsempistä, sitä tarvitaan!
Niin tarkotin ylipäätään etten tiedä mitä aattelen laihdutusjutuista, esim. siitä että joku päättää olla laihduttamatta. Oon itte ollu tosi ylipainoinen mutta sittemmin laihduttanut normaalipainoiseksi, enkä ole vieläkään ihan varma oliko se hyvä juttu vai ei ja miksi sen loppujen lopuksi tein. Siksi mietin näitä juttuja usein. :)
Poistanää on kyllä tosiaan niitä aiheita, joista on välillä niin vaikea olla oikeastaan mitään mieltä. tuntuu että puolet mediasta/ravitsemusterapeuteista/blogeista sanoo, että hyväksy mahdollinen ylipainosi, syö jäätelöä ja ole onnellinen kun taas toinen puoli sanoo, että yritä päästä normaalipainoon, käy lenkillä, syö porkkanaa ja ole onnellinen. miten tässä pitäisi tietää mikä sitten on oikein? varsinkin jos oma mieli on sellainen että joka toinen päivä on strong independent woman kaikkine mahamakkaroineen ja joka toinen päivä ei haluaisi edes lähteä ulos ovesta "kun on niin ruma".
PoistaHahhah, no just näin! Naulan kantaan.
PoistaMä olin alkuvuodesta aika tiukasti ilman sokeria (ei edes banaania) ja voisin väittää, että jo viikossa olo oli parempi. Kuin huomaamatta multa lähti noin 8 kiloa ja mahduin taas koon tai kaksi pienempiin vaatteisiin. Suosittelen lämpimästi. :) Uskon ehdottomasti että pystyt siihen. Eka viikko on pahin, siitä kun pääsee yli niin kaikki makea lähes jopa ällöttää. Täytyy taas tämän vappuruljanssin jälkeen palata ruotuun, sillä kröhöm, tässä tuli vähän maistettua mun ikisuosikkia tippaleipää, jota en ollut edes nuuhkaissut vuosiin... Kokonaisuudessaan tuntuu oikeasti siltä että koko elämä on muuttunut kun ei enää ole sellaisessa sokerikoukussa. Kaikesta tästä huolimatta mun painoindeksi väittää vieläkin että oon vähän ylipainoinen, mutta oon kuitenkin päättänyt olla välittämättä indekseistä ja katsoa enemmän peiliin ja vaatteisiin ja siihen miltä tuntuu. :)
VastaaPoistaPS. Tummaa (yli 80%) suklaata suon itselleni silloin tällöin pienen palan iltateen/kahvin kanssa...
Toivotaan että olo paranisi mullakin samaan tahtiin kuin sulla! En pitäisi pahakseni painonkaan laskua, mutta en mieti sitä nyt.
PoistaPainoindeksiä ei saa missään nimessä tuijottaa mustavalkoisesti, mutta mun kohdalla se on kuitenkin niin selkeästi yli 30, että mun on pakko saada aikaan jonkinlaista muutosta. Muuten painan parin vuoden päästä sen sata kiloa ja hoikistumisesta tulee jokaisen kilon myötä aina vähän vaikeampaa.
Ihanaa kuulla että oot voinut paremmin!!
Tsemppiä kovasti. Olen eri tilanteessa painoni kanssa kuin sinä, mutta minullakin on ollut orastavaa ahmimishäiriötä ja tulen helposti riippuvaiseksi sokerista. Olen muutaman kerran onnistunut siitä vieroittumaan, mutta taas joutunut uudelleen koukkuun. Yritän olla kesän ilman herkkuja jäätelöä lukuunottamatta, kun sitä ei niin usein tee mieli. Oletko muuten kokeillut jäisiä banaaneita jäätelön korvikkeena?
VastaaPoistaen ole kokeillut, mutta voisinpa hyvinkin testata! mulla ei kanssa ole jäätelöön sellaista himoa toisin kuin suklaaseen. tuntuu ettei mulle tule edes enää paha olo vaikka söisin minkä tahansa määrän kuinka nopeasti tahansa. paha olo on vaan sitten pään sisällä.
Poistatoivon sulle suuria voimia näiden juttujen selättämiseen! nauti jäätelöstä ja kesästä! ja niistä banaaneista!
Oi että olet ihana! Tsemppiä paljon, voisin itsekin kokeilla. Kirjoituksesi piristävät päivää niin paljon ettet uskokaan. Ja olet niin kaunis (mitkä kiharat siulla on!), instagramiasi kun seurailen. :)
VastaaPoistaMutta kiitos siulle, autat muitakin samalla kun autat itseäsi. Tuon "saan" - lista on kyllä parhaimpia itsetunnon parantajia. Itselläni on siis paino- ja mielenterveyden ongelmia (yleinen ahdistuneisuushäiriö/bipolaarihäiriö/masennus, lääkäristä riippuen) ollut tässä viimeisten kahden vuoden aikana ja tämä on yksi tsemppiblogeista joita luen.
Ja anteeksi, en ole aiemmin uskaltanut kommentoida, en tiedä miksi. Mutta nyt oli pakko.
Ps. ei jessus, pinterestin "semi-hipster-style"-kokoelma ♥ Täyttä rakkautta.
ihanaa kun pystyn auttamaan! mä sairastuin siis kuusi vuotta sitten paniikkihäiriöön kun olin lukion tokalla ja olen melkeinpä sen koko ajan pitänyt kiinni siitä ajatuksesta, että jos mä kerran joudun tällä tavalla kärsimään, niin otan siitä myös kaiken mahdollisen "hyödyn" irti. tarkoittaen siis sitä, että jos pystyn auttamaan edes yhtä ihmistä kokemuksieni kanssa, niin sitten kaikki tämä on ollut sen arvoista.
Poistakiitos että kommentoit. toivon sulle niin paljon rakkautta ja voimia ja onnea elämään. mulle voi myös aina laittaa sähköpostia tai facebookissa viestiä jos kaipaa vertaistukea. mulla on aina välillä ihan viisaita sanoja.
ps toi pinterestin taulu voisi taas auttaa muakin pitämään sokerilakostani kiinni - jospa voisin näyttää taas pitkästä aikaa niin terveeltä ja ei-turvonneelta kuin ne jotkut tytöt siellä (tää oli nyt varmaan niitä vähemmän viisaita sanojani...)
♥ Jemina oot rohkea!
VastaaPoistaKuulostaa huimalta ja hurjan isolta toiminnalta, oon ylpeä sinusta (vaikka ei tunnetakkaan!) :)
VastaaPoistaTämä ei lainkaan liity postaukseesi mutta kun kerran aiheessa liikutaan: minä yritin kerran mennä ahmimishäiriöisten tukiryhmään. Kuuntelin muiden juttuja omaa vuoroani odotellessa hampaat syvälle poskiin pureutuneina ja kesken kaiken säntäsin tieheni jotain nikotellen ja purskahdin itkuun, joka ei loppunut aikoihin maisemaakaan vaihtaessa. Se häpeä on niin suuri. Olen iloinen että sinä olet päässyt siitä yli.
ihana tuo viimeinen lause, haluan pyrkiä siihen itsekin.
VastaaPoistayritän myös itse vähentää sokerin syömistä, suurimpana syynä on oikeastaan suun terveys. mikä on ihan hyvä (ja selkeä) motivaatio ruokailun normalisoimiseksi, mutta samalla tiedostan ruokailun ja mässäilyn (anti)sosiaalisuuden, että syömisen ongelmat on kuitenkin jossain muualla.
ehkä joskus on vielä niin, että kavereiden kanssa jaettu kakku on parempi kuin yksin ja itselleen tehty kakku, jonka syön suruissani.
Kuulostaa surullisen tutulta. Tsemppiä kovasti. Ja toi vika lause on niin totta, kolahti täysin.
VastaaPoista