havaintoja
perjantai 19. elokuuta 2011
1. Ikkunaluukut
2. Limonadit ja muut juomat on täällä paljon halvempia vaikka muuten hintataso onkin huima.
3. Kaupassa myydään Swiss cannabis ice tea-juomaa. Sekin oli edukasta.
4. Paikallinen erikoisuus, Genevejärven pikkukalat juuri tehdyillä ranskalaisilla, maksaa ihan liikaa, mutta on ihan parasta.
5. On ihan kiva juttu kun jäätelöbaarissa on jotain 50 eri makua valittavana. Kaikki tietysti home made.
6. Kaupassa kun on tuoreita yrttejä niin ne on sellaisessa ruostumattomasta teräksestä tehdyssä telineessä, jossa virtaa koko ajan vesi. Ettei ne vain nuupahda.
7. Tomaatteja myydään tertuissa, ja vesimelonit on valtavia.
8. Viinirypäleitä kasvaa ihan oikeasti sellaisissa pensaissa kuin elokuvissa aina on.
9. Täytyy tehdä nopeasti täsmäisku yhteen koru/laukku/söpötavarakauppaan, johon en tänään päässyt poikkeamaan. Syy: muuan Slash McQueen olisi muuten pian ollut suihkulähteessä. Poikakin varmaan.
10. Täällä voisi ihan oikeasti alkaa harrastamaan liikuntaa. Hieman on motivoivammat maisemat kuin kotona.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (
Atom)
jemina mää on kade! mieti sitä. kannatti siis tosiaan lähteä :) toivottavsti sulla on siellä ihan huippua, siltä ainakin kuulostaa :))
VastaaPoistaKuulostaa kivalta ja niin sun paikalta se! Nauti nyt sit täysillä ! :)
VastaaPoistaolen rather jealous mutta onnellinen sun puolesta!! kuulostaa aivan ihanalta, harmi että kävin sveitsissä ollessani niin nuori, nyt saisin paljon enemmän irti. swiss cannabis ice tea vaikuttaa myös varsin jännittävältä
VastaaPoistaTyhmä kysymys.
VastaaPoistaMitä siinä kolmoskohdan juomassa on? Nimensä mukaisia ainesosia?
♥ kaikille kommenteista
VastaaPoistamun täytyy varmaan ostaa sitä kannabisjuomaa ja tehdä tutkimustyötä :--D pian mulla on kaapit täynnä niitä tölkkejä ja nämä heittää minut pihalle muhuhuuh.
mihin kauniiseen paikkaan oletkaan päässyt? :)
VastaaPoistaaloitin juuri blogisi seuraamisen ja nyt haluaisin tietää mihin matkasi sinut on vienyt. kuulostaa kyllä ihanalta tuo paikka ♥
oi elämä kuulostaa siellä tosi hienolta!! pidä mahtavaa aikaa, nyt juuri kuulostaa siltä ettet olis voinut oikeampaa päätöstä tehdä kun lähteä sinne :> voi kun itsekin uskaltaisi sitten joskus vain lähteä eikä vain pelätä.
VastaaPoistaMinulla on Swiss Cannabis Ice Tea -tölkki sisustusesineenä <3 Se oli lahja ystävältä. Tosin se oli vanhentunutta, joten maistoin vain kielenkärjellisen. En halunnut ruokamyrkytystä. Mutta purkki on kaunis. Ja provosoiva. Hih.
VastaaPoistaTuo kaikki kuulostaa äärimmäisen ihanalta. Mutta minä olen sillä tavalla ongelmallinen ja pihi etten osaisi nauttia kaikesta ihanasta, vaikka lähtisinkin tuollaiselle matkalle. Ehkä silti vielä joskus. Oi. Liian ihanalta kuulostaa.