neilikoita ja ikkunalautoja

torstai 5. heinäkuuta 2012



Naurattaa.

Turku on ihana. Luulin, ettei tulisi kulttuurishokkia kun muuttaa 17 kilometrin päähän vanhempien luota, mutta kyllä on tullut. Tämä on nyt onneksi nyt kyllä harvinaisen onnellinen shokki, joka ilmenee jatkuvalla hymyilyllä uusille asioille. Aamulla lähdin kävelylenkille (joita tavallisesti olen karttanut), ja kun tulin kolmen vartin päästä takaisin, minulla oli hyvä olla. Kupittaan puisto on uusi etupihani, ja jaksoin jopa kuntoilla sellaisessa hassussa ulkokuntosalissa - ihan vain siksi, että se oli niin toimiva konsepti, eikä minun tarvinnut selvitä mistään pukuhuoneesta ennen sitä.

Päivällä kirjoitin Foursquareen, että flowers, ja löysin itseni pian Broncosta. Joku oli sitä kehunut ylistävin sanoin, eikä näköjään suotta. Minun hölmö olen tässä pienellä budjetilla liikkeellä ja tykkään valkoisista kukista -selitys johti tähän kauneuteen. Piti niin etsiä lähistön paras kukkakauppa, mutta mitä tehdä, kun ihastui jo ensimmäiseen?

Printin voitin Uutistoimisto Anselmin blogiarvonnasta. Tuosta ikkunalaudalta se nyt sitten löysi kotinsa, eikä yhtään hölmömpi koti olekaan.

Toivottavasti kameran uusi akku saapuisi pian, niin saisin parempia kuvia tännekin esiteltäväksi! Ja tämän pöytäryhmän saisi joku tulla ostamaan pois, ei sillä etteikö tämä olisi kaunis, mutta ei vaan istu minun makuun täydellisesti. Ja minähän en muuhun suostu.

7 kommenttia

  1. Ollaa varmaa naapurit ku meidänki etupiha on kupittaa ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bongaa minut siis puistossa nauramassa elämän ihanuutta hehe

      Poista
  2. Hihii, siellä se printti asuu :) Oikein kivan oloinen koti sillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tykkään tosta ihan valtavasti! mun pitää varmaan joskus varakkaampana tilata sulta lisää juttuja hihi.

      Poista
  3. Nyt tuntuu perhosia mahanpohjassa - on ollut kiva seurata tätä sun muuttoasi, kun oma kulttuurishokki odottaa elokuun alusta. Toivottavasti se Turku on minullekin niin ihana kuin miltä mm. sinä ja Kolun Eeva ootte saaneet sen näyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi ihana kommentti! olen varma että turku on sinullekin oikein ihana ja mukava. aivan varmasti on! täällä on jotenkin niin sopivasti kaikkea, tervetuloa kaupunkiin.

      Poista