ILMIÖ 2012

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Tälläisissä maisemissa jammailtiin eilen Ilmiö-festivaalilla. Juhlat jatkuivat pitkälle yöhön, mutta tämä väsynyt bloggari lähti kotia kohti jo kahdeksan maissa. Harmitti, mutta jospa ensi vuonna sitten varautuisi suurempaan kofeiinin kulutukseen.

Minä nautin ennen kaikkea hipstertyylien paljoudesta, ja tänään avasin vaatehuoneeni oven ihan uusilla mielin. Miten toiset vaan osaa yhdistellä vaatteita ja asusteita niin hienosti! Mutta niin, Hai-saappaat kaikissa mahdollisissa väreissä ovat edelleenkin hyvin uskottava valinta, yhdistettynä perinteiseen keltaiseen sadetakkiin. Peruspilarit semihipsterpukeutumisessa pysyvät samoina vuodenajasta ja vuodesta toiseen, mikä on ainakin minusta ihanaa. Oma tyyli on aina muodikkain valinta.

Mutta itse festivaaliin: musiikki oli hyvää, ihmiset iloisia ja ruoka kallista. Itse festivaalialue oli melko pieni, mutta järkevästi hyödynnetty. Paikkoja oli somistettu niin kivasti, että (hyvin ristiriitaisesti) jäin kaipaamaan lisää hauskoja ratkaisuja. Tosin minä olen överikoristelu-ihmisiä, ja muille ihmiset ja musiikki saattoivat olla tärkeämpiä kuin hauskat valaisinratkaisut.





Alueella pyöri kolme Kekkosta, joita pakenin melkoisen tehokkaasti. Olivat ihan tosi hauskoja, kyllä, mutta metrin päässä kumikanaa heiluttava kekkosmaskotti ei selkeästikään kuulu uusiin lempiasioihini.



Katsokaa nyt noita hoodeja, vähän (eli paljon) kun oli ollut lisää väriä, niin olisin ollut taivaassa. Mutta näinkin oli ehdottoman hyvä. varsinkin kun sitten sai keskittyä tarkkailemaan festivaalivieraita aurinkolasien takaa.





Naurattaa kun muut silmin nähden nauttivat isosta porukasta, ja samalla minä yritän löytää mahdollisimman rauhallista paikkaa ihan vain syödäkseni yksikseni Pätkis-pussia tyhjäksi.




Siellä se hirveä kumikanakekkonen kurkistaa...




Kiitos Ilmiölle pressipassista, oli ehdottoman kivaa olla mukana!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti