kesäkatselmus

Voi kesä. Joka toinen päivä toivon, että loppuisitpa jo, joka toinen päivä huudan, että etkö jo voisi alkaa.

Minun kesään ei ole kuulunut festareita, ei puistoja, ei aamuyöhön valvomista, eikä retkiä. Ei yhtäkään jäätelöä, ei raikuvaa naurua, ei rusketusraitoja, eikä tunteja kestäneitä yöllisiä keskusteluja. Ei grillausta, ei kukkaseppeleitä eikä edes oikeastaan ystäviä.

Olen ollut yksin kotona, pysynyt tietoisesti kuplani sisällä. Kun pääsin toukokuun alussa päiväsairaalasta, jotenkin vain tiesin, että minun pitää saada työstää sitä kuka olen. Ensimmäisenä lähti valkoinen sokeri ja ensimmäiset kilot. Heinäkuun alussa lähti loputkin hiilihydraatit. Paras päätös, jonka olen elämässäni tehnyt, heti Helsinkiin muuttamisen jälkeen.

Painan nyt 13 kiloa vähemmän kuin viimeisenä päivänä sairaalassa.

Olen keskittynyt ruokaan, unirytmiini, metsissä koluamiseen ja kaikkien sydämelle kertyneiden itkujen läpikäymiseen. Meidän perhe meni vajaa vuosi sitten todella rikki kun äiti ja isä lähtivät eri teille. Muut ovat ehkä jo vähän enemmän toipuneita, mutta minä keräilen edelleen palojani.

Tuntuu, että olen tehnyt samalla ihan hirveästi ja samalla en mitään. Olen sanonut joillekin ystäville, että minulla on kiire, ja se minulla on jotenkin ihan oikeasti ollutkin. Ei kuitenkaan sellainen perinteinen kalenteria täyttävä kiire, vaan kiire kerätä itseäni ja elämääni kasaan sen verran, että jaksan elokuun lopussa palata kouluun ja ihan oikeasti keskittyä opiskeluun lopulta valmistuakseni rakastamalleni alalle.

Talvella oli ihan todella vaikeaa, tiedätte jo sen. Muistan oikeastaan vain viikkomme Lontoossa, kaikki sitä ennen ja sen jälkeen on oikeastaan vain mustaa massaa aina siihen asti kun pääsin lopulta osastolle. Olen maailman kiitollisin kaikesta siitä avusta mitä siellä sain. Sitten tuli lopulta toukokuu ja minun viimeinen päiväni päiväosastolla. Samalla kun tuli haikea itku, tiesin, että aion tehdä ihan kaikkeni ettei minun enää koskaan ikinä milloinkaan tarvitse kävellä niistä ovista läpi, ei ainakaan samoissa merkeissä.

Ja minähän olen tehnyt.

Ulkopuolisen silmin saattaa näyttää siltä, että olen vain maannut kotona koko kesän, mutta todellisuudessa olen tehnyt ihan saatanasti töitä aamusta iltaan. Olen raatanut pitkään päivää sekä fyysisen että henkisen terveyteni eteen.

Ja jokaikinen päivä olen tyytyväisempi minuun ja maailmaan. Onnellinen olen ollut aina, iloinenkin joskus, mutta ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen olen tyytyväinen. Ja voi että se on hyvä tunne.

Ja nyt, nyt seuraa kokoelma Instagram-kuvia, joita niitäkin on jotenkin huomattavan vähän koko kesältä.



Kuva niistä Pohjois-Helsingin metsistä, joista aina niin hehkutan. / Tuutsu päiväunilla + ihanat ale-pellavalakanat, niissä on keltaisia pilkkuja!!! / Lempilehti.
 

Vähän valehtelin, etten muka olisi retkeillyt: välillä ollaan Nikon kanssa kyllä pyöräilty. / Meidän pihan kukkaloistoa. / Kerran kävin jopa ystävien kanssa teellä.



Tuutsu on paras. / Käväisin myös Turussa, mutta joo, oli aika vaikeaa. / Life with A Sprinkle Of Glitter. Kanavaa suosittelen kaikille, kirjaa ensisijaisesti yläasteikäisille.

Toukokuussa ostetut shortsit!!! / Kiitos eBay, että tuot korealaisen paperiteollisuuden minun ulottuvilleni. / Uusimmassa Kotivinkissä on kuva minun ja Nikon tulevaisuudesta: puutalo Käpylässä, pari kissaa, pari makkarakoiraa ja pari lasta. Hyvä kombo. (Vähän onni-paruin tätä kuvaa yksi ilta.)

PS NÄIDEN GIFIEN MYÖTÄ TERVEISET TOMMILLE