Tänään treffattiin Töölössä, ihanassa kahvilassa nimeltä Voffeli & Kaffeli. Minä menin edelleen teelinjalla, mutta voin jo pelkästään sen huumaavan tuoksun perusteella suositella paikan testaamista! Tämä oli ollut meidän kalenterissa jo pidemmän aikaa sovittuna juuri tälle päivälle, ja jotenkin vohvelit ja valtavat teekupit istuivat juuri tähän lauantaihin paremmin kuin hyvin.
Oli täydellinen ilma, tarjolla lempiteetä (Clipperin Lemon&Ginger), pöydässä parhaita tyttöjä ja ajatuksissa edessä häämöttävä syksy ja kaikki sen tulevat seikkailut. Kävelimme vielä vohveleiden ääreltä Putingin paperikauppaan Runeberginkadulle, ja voi, oli vaan yksinkertaisesti niin kivaa.
Lukiolaisjemina olisi onnellinen jos sille kertoisi, että malta odottaa, sinun aikasi tulee pian, sitten seikkailet lauantaisin töölössä, juot teetä (ja oikeasti vielä pidät siitä) ja ihastelet postikortteja ihanien ystävien kanssa.
Älkää ikinä unohtako teidän unelmia. Luvatkaa, ettette unohda. Vaikka olisi ihan paskaa niin jatkakaa. Koska ihan oikeasti voi tulla vielä päivä, että jaksatte koulussa, jaksatte kotona ja jaksatte elämässä. Päivä, jolloin sanotte rohkeasti, että kyllä, totta kai leivon sinulle lauantaiksi kakun. Päivä ,jolloin voitte varmoin mielin luvata ihmisille, että olette tietenkin mukana (että ei ahdista) ensi viikollakin. Päivä, jolloin on niin hyvä olla aamusta iltaan, että annatte elämälle anteeksi kuuden vuoden kärsimyksen.
ihana teksti <3 ja toi Voffeli & Kaffeli on niin kiva paikka, oon käynyt siellä monta kertaa lounaalla kesän aikana! Se omistajanainen vaikuttaa niin symppikseltä :-) (tai siis en tiedä varmasti onko omistaja mutta olettaisin)
VastaaPoistaOlinkin unohtanut tuon herkkuteen. Uuden vedenkeittimen myötä olen tykästynyt vihreään teehen, kun vesi on juuri passelin lämpöistä. Syysiloja! Kuvasi ovat viehättäviä! Terveisin Tuija
VastaaPoistahei Jemina, halusin vain lähettää sinulle sydämiä ♥♥♥♥ olet suloinen ja juttusi tuovat väriä iloa elämän hetkiin. se on arvokasta. se, mitä teet, mistä kirjoitat, mitä olet. t. vakkarilukija
VastaaPoista