ystävät ja onni

En päässyt tänään kouluun, koska flunssa ja lauantain jälkeiset haikuitkut ovat vallanneet ja sekoittaneet pään. Mutta, on lohduttavaa ymmärtää, että huomenna menen, huomenna opiskelen, huomenna työskentelen - huomenna onnistun. Pystyn sitoutumaan. Lupaamaan ryhmäni jäsenille, että kyllä, minä en vain yritä, minä myös teen.

Minulla on koko ajan parempi olo. Nyt tietenkin flunssa vähän vaivaa, mutta on tässäkin aivan huomattava ero edellisiin vuosiin. Olen miettinyt tätäkin asiaa paljon, ja vähän surullisesti olenkin tullut siihen tulokseen, että olen varmaankin viimeiset kymmenen vuotta sairastanut kaikki syksyt läpi. Taistellut tulehdusten ja antibioottien kanssa, joutunut olla pois töistä tai koulusta, antanut flunssan hallita elämää kuukausia. Ja nyt saan kirjoittaa tähän siitä, kuinka tiedän, että flunssa on jo nyt helpottanut ja kuinka syksyyni tulee kuulumaan muutakin kuin terveyskeskuksessa ramppausta.

Ja vihdoin pääsen siihen mistä aloin alunperin kirjoittaa: ystäviin, Helsinkiin ja onneen, tähän iltaan. Päätin illasta lähteä vielä kynttilöiden ja toffeeteen ääreen, ja siinä maailmaa parantessa mietin monta kertaa, että tässä olen onnellisimmillani. Että Helsingissä olen saanut ihan oikeasti olla onnellinen. Täällä on hyvä, koska täällä on lupa olla ja hengittää, itkeä ja surra, haluta ja olla haluamatta. Täällä ei tarvitse hävetä. Ja koska Helsingissä olen ollut onnellisempi kuin koskaan, siksi myös tästä kaupungista tulee koko ajan enemmän ja enemmän koti.

Parasta on, että tähän kotiin ei kuulu vain nämä kadut, talo, kahvilat ja puistot. Päinvastoin, tämän kodin tekee ihmiset. Tietenkin ensimmäisenä Niko, sisko ja veli, mutta sitten seuraa vielä se valtava joukko aivan äärimmäisen upeita ihmisiä, jotka huomaamatta muodostavat minun uuden ison perheeni. Tässä perheessä ei ole perinteitä, pakkoja tai sääntöjä. On vain tämä hetki, kattilallinen mautonta teetä ja niin paljon hallitsematonta hymyä.