kanelbullens dag

sunnuntai 4. lokakuuta 2015



Tänään oli kanelbullens dag (voi ruotsalaiset mitä kaikkea keksittekään), joka tietenkin vaati toimia myös kahvilakerholta. Leivottiin muutamat aivan äärimmäisen rumat puustit, mutta instagrammattiin tietenkin vain kauneimmat.

Kaivoin vieraasta kirjahyllystä runoja. Tommy Tabermann on varmasti kirjoittanut paljon hyviä runoja, mutta ne eivät olleet löytäneet vielä tietään tuohon hyllyyn. Haluaisin myös tosi paljon kirjoittaa, että juujuu, södergrania luettiin kynttilänvalossa ja hirveesti tykättiin kaikki ja voi kun pisti taas miettimään maailmaa uudelta kantilta.

Mutta ei, ei iskenyt tällä kertaa sekään.

Saimmepa ainakin ajatuksen runoillasta, jossa luettaisiin hyviä runoja.

Minä toisin Arno Kotron "Sanovat sitä rakkaudeksi", jonka olen villeinä nuoruusvuosinani jättänyt palauttamatta lukion kirjastoon.



Toivon, että nämä puhelimella otetut kuvat ovat blogimaailman arvoisia. Itse olen ajatellut niin, että ainakin nyt on ollut edes jotain kuvia ja siten tekstiä niiden ympärillä - onhan sen oltava parempi kuin vaihtoehtoinen syvä hiljaisuus.

PS: Ehdottakaa meille hyviä runokirjoja! Sellaisia, joita ymmärtääkseen ei tarvitse olla kirjallisuuden opiskelija, vaikka niitäkin kyllä kahvilakerhosta löytyy.

9 kommenttia

  1. pentti saarikoski!! ja jos englanti sujuu kaikilta niin richard sikenin crush on itkettävän ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin juuri tulossa suosittelemaan Pentti Saarikoskea, mutta täältähän se jo löytyikin. :)

      Poista
  2. Kai Niemisen Perimmäisten kysymysten äärellä on tsekkaamisen arvonen

    VastaaPoista
  3. Eeva Kilven Laulu Rakkaudesta ja muita runoja -teos. Iskee aina sydämeen. Anni Sinnemäen runot on myös kivoja, varsinkin jos Ultra Brasta tykkää. Ja vähän tuntemattomampi hyvä on Elena Guro.

    VastaaPoista
  4. Risto Rasan runot vuosilta 1971-1980 on ehdotonta villatakkityttökamaa! Ne on yksissä kansissa Laulu ennen muuttomatkaa -nimisessä kokoelmassa.

    VastaaPoista
  5. Runoista en tiedä, mutta näytät onnelliselta!

    VastaaPoista
  6. en tiedä etitkö vaan suomalaista runoutta, mutta ite oon lukenu viime aikoina paljon rumia englanniksi (ihan vaan the essential rumi -teoksesta, kääntäjänä coleman barks & john moyne). en oo lukenu englantilaisia runoja (tai runoja muutenkaan hirveesti) aikoihin mutta rakastuin aika tavalla noihin!

    VastaaPoista
  7. Klassikoista ainakin Sylvia Plath, Emily Dickinson ja Pablo Neruda ovat mielestäni suht helposti lähestyttäviä, toki riippuu mistä tykkää. Kotimaisista Paavo Haavikkoa ja Katri Valaa voi myös esim. tsekkailla. Niin ja L. Onerva tietenkin!

    Suomalaista nykyrunoutta julkaisee esim. Poesia (http://www.poesia.fi/). Heillä on nettisivuillaan paljon runokirjoja pdf-muodossa, eli ei tarvitse kävellä edes kirjastoon asti. Esim. Kaija Rantakarin Mikado kannattaa tsekata. (http://www.poesia.fi/mikado/) Ja mitä muuten kotimaiseen nykyrunouteen tulee, niin Katariina Vuorisestakin saattaisitte tykätä. Runokenttä on aika laaja ja monipuolinen, kyllä sieltä toivottavasti teille löytyy vaikka ja mitä.

    Runouden kanssahan on hyvä muistaa, että jokainen katsoo runoa omasta näkökulmastaan. Ei niihin ole oikeita tai vääriä tulkintoja. Ei siis tarvitse tuntea itseään tyhmäksi runojen äärellä: ei niistä ole tarkoituskaan saada kaikkien samaa irti, eikä kaikista tarvitse kokea saavansa mitään. Ei runossa ole mitään tiettyä, mikä pitäisi "ymmärtää", joten mistä tahansa runosta voi ja saa ja kannattaa nauttia riippumatta siitä, onko esim. kirjallisuuden opintoja taustalla vai ei. T. kirjallisuuden opiskelija

    Niin ja vielä yksi vinkki! Pitäkää semmoinen runoilta, että tuotte runoina mukaan biisien lyriikoita ja luette niitä ääneen. Laululyriikathan on usein ihania ja toimii runoinakin. Tulee mieleen just esim. Ultra Bran ja SMG:n tyyppiset bändit, Iisa ja mitä näitä nyt on, ihan kenestä vaan tykkää :) Nää on usein vielä helpommin lähestyttäviä kuin runokirjan kansista löytyvät runot, mut näihin voi löytyä uutta syvyyttä kun niitä katsoo runoina, nauttii kielen ilmaisuvoimasta.

    Laita sit runokokemuksia blogiinkin, haluun kuulla mitä ootte lukenu ja mistä tykänny :)

    VastaaPoista