Tänään aamulla vaaka näytti vihdoin sitä, mitä olen tässä jo hetken odotellut: miinus kaksikymmentä kiloa. Normaali painoindeksi on tasan kahden kilon päässä. Kahden! Eihän se ole enää mitään kun on pudottanut juuri kaksikymmentä.
Eikä minun pitänyt painosta kirjoittaa vaan mielenterveydestä. Antti Tuisku kun puhui juuri telkkarissa nuorten mielenterveysongelmista, ja minä kun valitettavasti tiedän siitä aiheesta aivan liikaa. Mutta joka tapauksessa, olen viimeisen puolen vuoden aikana ymmärtänyt, että paino, ruoka, liikunta ja kaikki se niiden ympärillä - se ihan oikeasti liittyy mielenterveyteen ihan todella paljon.
Ylipaino on masennukselle sekä syy että seuraus. Se on totuus ja ymmärrän, että se saattaa kuulostaa ainakin aluksi rankalta. En väitä, että kaikki ylipainoiset olisivat masentuneita tai että kaikki masentuneet ylipainoisia. Minun kohdalla se kuitenkin on näin ja uskon, että se on totta myös monen muunkin kohdalla. Siksi tästä aiheesta on tulossa minulle iso asia, josta haluan kirjoittaa ja jonka eteen haluan tehdä töitä. Nämä ajatusprosessit ovat vielä kovin kesken, mutta minulle tuli nyt Tuiskun ja tämän aamuisen vaa'an lukeman innoittamana palava halu kirjoittaa edes jotain ylös.
(Myöhemmin illalla.) Olen kirjoittanut tässä viimeisen tunnin aikana käsittämättömän määrän sanoja. Ja kumittanut niistä jokaisen. Ne ajatukset ovat vielä kesken ja siksi minun pitää nyt tiivistää tähän se, mistä olen aivan varma: jaksa taistella.
Aina voi nousta. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kaikki ei ehkä järjesty tänään eikä huomennakaan, mutta ehkä vuoden päästä. Perhe, ystävät, terapeutit, hoitajat ja lääkkeet voivat auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta muutoksen voi saada aikaan vain sinä itse.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Ymmärrän tämän nykyään niin, että miten voisin rakastaa lähimmäisiäni niin kuin he ansaitsevat tulla rakastetuiksi jos en ensin pidä huolta itsestäni ja siten rakasta itseäni niin kuin minä ansaitsen tulla rakastetuksi.
Sinä olet ainoa ihminen, jonka tunnet syntymästäsi aina kuolemaan asti. Siksi sinä olet tärkein ihminen sinun elämässäsi. Sinun elämässäsi sinun on tultava aina ensimmäisenä.
Eikä minun pitänyt painosta kirjoittaa vaan mielenterveydestä. Antti Tuisku kun puhui juuri telkkarissa nuorten mielenterveysongelmista, ja minä kun valitettavasti tiedän siitä aiheesta aivan liikaa. Mutta joka tapauksessa, olen viimeisen puolen vuoden aikana ymmärtänyt, että paino, ruoka, liikunta ja kaikki se niiden ympärillä - se ihan oikeasti liittyy mielenterveyteen ihan todella paljon.
Ylipaino on masennukselle sekä syy että seuraus. Se on totuus ja ymmärrän, että se saattaa kuulostaa ainakin aluksi rankalta. En väitä, että kaikki ylipainoiset olisivat masentuneita tai että kaikki masentuneet ylipainoisia. Minun kohdalla se kuitenkin on näin ja uskon, että se on totta myös monen muunkin kohdalla. Siksi tästä aiheesta on tulossa minulle iso asia, josta haluan kirjoittaa ja jonka eteen haluan tehdä töitä. Nämä ajatusprosessit ovat vielä kovin kesken, mutta minulle tuli nyt Tuiskun ja tämän aamuisen vaa'an lukeman innoittamana palava halu kirjoittaa edes jotain ylös.
(Myöhemmin illalla.) Olen kirjoittanut tässä viimeisen tunnin aikana käsittämättömän määrän sanoja. Ja kumittanut niistä jokaisen. Ne ajatukset ovat vielä kesken ja siksi minun pitää nyt tiivistää tähän se, mistä olen aivan varma: jaksa taistella.
Aina voi nousta. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kaikki ei ehkä järjesty tänään eikä huomennakaan, mutta ehkä vuoden päästä. Perhe, ystävät, terapeutit, hoitajat ja lääkkeet voivat auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta muutoksen voi saada aikaan vain sinä itse.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Ymmärrän tämän nykyään niin, että miten voisin rakastaa lähimmäisiäni niin kuin he ansaitsevat tulla rakastetuiksi jos en ensin pidä huolta itsestäni ja siten rakasta itseäni niin kuin minä ansaitsen tulla rakastetuksi.
Sinä olet ainoa ihminen, jonka tunnet syntymästäsi aina kuolemaan asti. Siksi sinä olet tärkein ihminen sinun elämässäsi. Sinun elämässäsi sinun on tultava aina ensimmäisenä.
♥ itkin tälle kirjoitukselle.
VastaaPoistaYritän, yritän ja yritän. Mutta se sattuu. Sattuu välillä aivan julmetusti. Mutta kuten sanoit - jaksa taistella. Ja minähän taistelen. [enkä pelkästään sen takia, että voisin lukea lisää näitä aivan totaalisen mahtavia kirjoituksia ja itkeä vielä vähän lisää]
♥♥♥
VastaaPoistaJemina löysin blogiisi takaisin pitkän tauon jälkeen. Jemina sinä olet hurjan kaunis.
VastaaPoista