Olen blogin puolella puhunut paljon painonlaskusta, mutta tässä olisi nyt ensimmäistä kertaa jotain todistettakin. Ensimmäinen kuva on otettu 8. toukokuuta, viimeisenä päivänäni päiväsairaalatoiminnan puolella (olin siis ensin kolme viikkoa mielialahäiriökeskuksen vuodeosastolla, sitten kolme viikkoa päiväosastolla). Silloin sairaanhoitajan kanssa uskallauduin vaa'alle - painoin 88 kiloa, mikä oli neljän kilon päässä vaikeasta lihavuudesta.
Toinen kuva on otettu tänään, viisi kuukautta ja pari päivää myöhemmin kun muistin, että tämä paitahan minulla on siinä before-kuvassa. Nyt kun painan 67 kiloa, olen alle enää kahden kilon päässä normaalista painoindeksistä. En oikein edes muista olenko koskaan ollut normaalipainoinen mutta sanoisin, että tuskinpa.
Olen siis laihtunut 21 kiloa, mikä tarkoittaa keskiarvollisesti noin kiloa per viikko. Se on ymmärtääkseni aika lailla se maksimitahti, jolla painoa kannattaa edes pudottaa.
Sitten vielä tärkeimpään: miten laihtua 21 kiloa viidessä kuukaudessa.
Aloitin toukokuussa sillä, että päätin olla 100 päivää ilman sokeria. Aluksi korvasin valkoisen sokerin hedelmäsokerilla, ja syömieni hedelmien ja smoothieiden määrä oli aivan valtava. Parin kuukauden jälkeen pystyin vähitellen luopumaan myös hedelmäsokerista, ja lopulta siirryin jotenkin todella luonnollisen tuntuisesti keto-ruokavalion pariin.
Suomessa puhutaan paljon karppauksesta. Ymmärtääkseni karppauksessa syödään kuitenkin aika paljon enemmän hiilihydraatteja kuin mitä ketoosiin pyrkiessä syödään. Koska internet on pullollaan tietoa ketosta (ehdottomatisi eniten suosittelen kuitenkin Redditin /r/keto-subreddittiä), en ala ainakaan nyt selostaa sen enempää ketoa läpi. En myöskään ole ravintoterapeutti, joten en edes yritä alkaa opettaa mitään ruuasta - varsinkaan kun viimeiset vuodet olen käytännössä elänyt suklaalla ja näyttänyt tuolta kuin ensimmäisessä kuvassa. Mutta kuitenkin, tärkein fakta: pyrin nykyään syömään alle 20g hiilihydraatteja päivässä.
Tässä ehkä tärkeimmät tähän hätään. Ei pitänyt edes kirjoittaa näin paljoa, mutta jotenkin tätä tekstiä nyt kuitenkin tuli. Sairaalajakso ja keto auttoivat kääntämään minun elämäni ihan uuteen suuntaan, ja olen hyvin innoissani tästä uudesta ajanjaksosta minun elämässä.

Well done! *taputusemoji* :D
VastaaPoistathank you! vaan vielä olisi matkaa vähäsen jäljellä
Poistaja sitten pitäisi opetella syömään hiilareita niin ettei se aina johtaisi ahmimiseen
oot upee!! mitä tapahtu simssille?
VastaaPoista<3
Poistasimsille tapahtu ahdistus, häpeä ja ajanpuute :D
Aivan huisin hieno suoritus ja näytät niin energiselta! Onnea ja kaikkea hyvää myös jatkossa. :)
VastaaPoistaja energiaa on! en enää tarvitse päiväunia ja jaksan jopa koulussa. hurraa!!
PoistaHuikeaa! (Tämä tätilukija tykkää blogistasi, vaikka olenkin vähän yli-ikäinen jo. :D ) Aurinkoa päivääsi!
VastaaPoistakerrankin osaan itsekin sanoa että kyllä, on huikeaa!! tätilukijat ovat oikein fine tälläisessä mummoblogissa
Poistapaljon aurinkoa sinullekin!
Huh oon ylpeä susta! En sen takia, että paino nyt olisi kaikki kaikessa, mutta vaikutat siltä, että sun on helpompi olla oma itsesi nyt.
VastaaPoistakiitos!
Poistapaino ei tosiaan ole kaikki kaikessa, ei ainakaan se varsinainen numero, mutta kyllä ylipaino on aina ylipainoa ja johtaa kaikenlaisiin ikäviin juttuihin joista osa sitten aiheuttaa tai ainakin pahentaa myös masennuksen ja ahdistuksen oireita. ainakin minun kohdalla.
vielä pitäisi saada vähän pois, ainakin että pääsisi reilusti normaalipainon puolelle. ja sitten jos jossain vaiheessa vihdoin innostuisi liikunnasta.
Käyn aina välillä lukemassa sun blogia enkä oo ikinä kommentoinu, mut nyt oli pakko. Iha hiukeen työn oot tehny ja näytät tosi hyvältä! :) Tsemppiä jatkoon ja pidä toi hymy!
VastaaPoistaToinen tätilukija kommentoi:huikea suoritus! Heinoa että löysit itsestäsi motivaation tuohon hommaan.
VastaaPoista