hipsterelämää Turussa: Café Art

perjantai 4. tammikuuta 2013

Café Art on ihana, tunnelmallinen ja niin, turkulainen. Kahvikoneiden parissa häärii muun muassa Vuoden barista, joten uskallan olettaa kahvin olevan mainiota. Tuollaisen pienen teekannun saa 2,50 eurolla, mutta tällä kertaa ostin vain juustomustikkapiiraan.

No, sai siitä ainakin kivan kuvan.



Ensin oli tietenkin innostus ja ilo, mutta piirakan siirryttyä tuonpuoleiseen, oli jäljellä vain ärtymys. "Maija mennään jo pois tästä paskakahvilasta. :(" Maksoin miltei viisi euroa piiraasta, joka ei maistunut miltään! Leipuri hoi, missä vaniljasokeri, missä se jännä twist! Ja pistää vituttamaan kun näet ne isot palat siinä tiskissä, ja omalle lautaselle eksyy kuitenkin ihan-liian-paljon-pienempi viipale. Eihän yhden kakun leikkaaminen vaan voi olla niin vaikeaa?

Maijan mutakakku oli ihan yhtä ikävää. Se oli ihan ohut lätty, jonka päälle oli ripoteltu puolen sentin kerros kaakaojauhetta. Tuota piirasta ei tekisi yhden palan hinnalla, mutta mutakakun kyllä tekee neljällä eurolla kotonakin. Sen lisäksi, että silloin saa sen koko kakun itselleen, se jopa maistuu joltakin.




Älkää ostako kakkua, mutta se kahvi kai tosiaan on aika hyvää.

Mutta, kuka oikeasti haluaa kahvilaan, jossa näkyy tälläisiä ruutupaperilappuja?



(Minä, mitä luultavammin.)

13 kommenttia

  1. jemina, oi, kirjakahvilaan käy tie! siellä kakut maistuu ja kaikki on ok ja hyvää vaikkei taida tuommoisia lappuja ovessa lukeakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjakahvilassa pitäisi kyllä taas käydä! ehkä sinun kanssa söpöliini?

      Poista
  2. söpö myy-sinä! (minusta mutakakku on parasta muffinseina, jotenki on paljon hyväksyttävämpää syödä neljä muffinsia ku puoli kakkua kerralla...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nuttura on söpö mut mitä tykkäät mun etuhiuksista :--D

      mutakakkumuffinit, totally on jeminan keittiössä next week!!

      Poista
  3. Minä yleensä roudaan pennoseni latteen! Kahvi on ainakin melkein yhtä hyvää ja en oo kakkuihin koskaan pettyny. Meininkikin on aika paljon rennompi kun Artissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo vielä koskaan uskaltautunut latteen :--D hihi hölmö hölmö jemina

      Poista
    2. Voi hyvä tyttö, korjaa asia ensitilassa!

      Poista
    3. ehkä ensi viikolla sitten jo hihi

      Poista
  4. kiitos! vaikkei tämä minun mielestäni erityisen rohkea ollut. mutta haluan tästä turkusarjasta nyt rehellisen ja kivan joten pakko sanoa mitä mieltä on!

    VastaaPoista
  5. Kyllä toi mielipide tuli aika rohkeasti esille. Ei kaikki uskalla.

    VastaaPoista
  6. On superihmeellistä ja ihanaa kun maailma heittää eteesi blogin, joka on kuin sinä itse. Jonka kuvat ja tekstit hykerryttävät, inspiroivat, ilostuttavat ja kutkuttavat ihan joka tavalla.

    Okei. RAKASTAN Turkua, Eeva Kolua, Mäkkäriä, askartelua, paperitavaraa, Akateemista (erityisesti alakertaa!), The Simple Thingsiä, Blankon lehtipihviä, Bossaliinaa (rip<3), Polkka Jamia, kortteja, Scandinavian Music Groupia, Gleetä (Kurt on ihana, mut Blaine on mun lemppari:)) ja Cafe Artia (mä kylläkin tykkään siitä mustikkajuustopiirakasta, vaikkakin korvapuusti on vieläkin taivaallisempi).

    Kiitos ihanasta blogista! Sait juuri vakkarilukijan.

    ps. ootko kuullut Rautakouran biisin Ilmalaivalla? Jos et niin kuuntele! Sä voisit ehkä tykätä. :) Ne hakee sillä Euroviisuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei ensin AWWW
      sitten hihihihihihihihihi
      sitten kai mitäkirjoitanmitäkirjoitanmitäkirjoitan

      RAKASTAN KAIKKEA TUOTA JA TODISTETTAVASTI (HELMI!!!) PUHUIN VIIMEKSI TÄNÄÄN BOSSALIINASTA :--D miksi niiden piti lähteä pois, suru tulee aina kun miettii.

      blaine on ihana, mut kurt on mun best friend.

      kommentoi jatkossakin, mielellään pitkästi!

      ps nyt olen, voi kun on kiva tämä

      Poista
    2. Minä täällä taas!

      Hihi, ihana sinä! :)

      Siis todellakin Bossaliinan poistuminen keskuudestamme oli huutava vääryys. Tiesitkö, tai siis KAI TIESIT, et Bossis-tytöt pitävät yhä yhteistä blogia kaikesta ihanasta maan ja taivaan välillä?

      onceuponatimeaccidentallyonpurpose@blogspot.fi

      Ehdottomasti jatkan kommentointia! Ei varmasti oo vaikeeta kun kaikki aiheet on niin kivoja! Ihanaa viikkoa! :)

      -O (joka osti tänään ihania kortteja Sammakon kirjakaupasta!)

      Poista