tammen kultaiset kirjat 60 vuotta

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012






Koska Tammen kustantamo on julkaissut Golden Books -sarjaa, Kultaisia Kirjoja, nyt jo 60 vuotta, ajattelin esitellä teille minun oman suosikkini tuosta sarjasta.

En ole ennen tiennyt Kultaisten Kirjojen historiasta kovinkaan paljoa, mutta tästä merkkipäivästä näkemäni uutiset ovat valaisseet asiaa minullekin. Golden Books -sarja syntyi Amerikassa jo kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1942. Georges Duplaix halusi luoda lastenkirjasarjan, joka olisi myös vähävaraisimpien perheiden ostettavissa.

Meillä noita kirjoja on melkoinen kokoelma kirjahyllyssä, mutta lempikirjojen valinta oli silti helppoa. Herra Tiukusen korjauspaja tuo mieleeni ihan hirveän määrän muistoja mummilasta, ja vaikka avasin tänään Muistamattoman mummon ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, muistin silti jokaikisen kuvan ja sanan, ja niiden lukemiseen liittyvät ilot ja surut. Ja Nukke ja minä on edelleen niin ihana, oi että!

Mutta ehdottomin suosikini on edelleen, vuonna 2012, Me autamme äitiä. Katsokaa nyt! Jenni levittää juuri pestyjä nukenvaatteita omalle pyykkitelineelleen, joka on suuri sopivan korkuinen. Mekot hän ripustaa kahdella pyykkipojalla, ja sukat ja hatun kunkin yhdellä pyykkipojalla. Ja sitten, Jenni ja Joni äidin kanssa kaupassa. Molempien vaatteet kuin suoraan hipsteriyden käsikirjasta. Haluan tuollaisen sinisen lyhyen kevättakin. Ja punaisen hatun, joka päässä ostaa banaaneja ja muroja ja keksejä.

Viimeisessä kuvassa Jenni tekee kirsikkapiirakkaa tuollaiseen pieneen piirakkavuokaan. Miten tämän kuvan voisi unohtaa? Ja miten minä voisin olla lukematta tätä kirjaa joskus aikanaan minun lapsilleni?

Näissä on jotain todella viehättävää. Ja tiesittekö, että esimerkiksi Richard Scarry aloitti uransa juuri Kultaisia Kirjoja kuvittamalla?

Mikä on sinun suosikkisi? Kana Kananen vai Viisi pientä palosotilasta?

5 kommenttia

  1. Kun puhutaan Tammen Kultaisista kirjoista, mulle tulee ekana mieleen se tarina, jossa eläinystävykset kesällä kaivavat ja täyttävät uima-altaan helteistä oloa viilentämään. En muista kirjan nimeä enkä juontakaan kovin tarkkaan, mutta ko. kirjassa ollutta majavaa en pysty unohtamaan. Siinä oli jotain niin mieleenpainuvan suloista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei mä muistan tuon myös!! voisin jopa etsiä sen tuolta hyllystä :--D <3

      Poista
  2. "Pikku äiti" on naiskuvassaan sovinistisuuden ilmentymä, mutta silti ah niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainakin tuossa Me autamme äitiä -kirjassa tuon Jennin hipsterveli on yhtä ahkera kotitöiden tekijä kuin Jennikin :---D

      onkohan meillä Pikku äitiä :)

      Poista
  3. Me autamme äitiä on minunkin suosikkini!

    VastaaPoista