Tänään ei oikein tahdo tulla sanoja. Aamulla ei tehnyt mieli sitten yhtään lähteä polkemaan tuota kuutta kilometriä, mutta sain onneksi puoliväkisin itseni pyörän selkään. Keskuspuistossa on hauska seurailla töihin ja kouluun kulkevien ihmisten menoa, ihailla hevosia ja ennen kaikkea seurata miten luonto on heräämässä eloon talven jälkeen.
Onneksi keskustaan päin ajaessa on alamäet ja joudun kiroamaan ylämäkiä vasta kotimatkalla. Päätin, etten yritä väkisin polkea mäkiä ylös vaan hyppään pois satulalta heti kun jalat ei enää jaksa polkea. Yritän myös oppia ettei minulla ole kiire yhtään mihinkään - jos tuntuu, että täytyy istua hetki, niin sitten pysähdyn seuraavan penkin kohdalla ja istun sen hetken. Opettelen siinä samalla kärsivällisyyttä muutakin elämää ajatellen. Mitä sitten jos minulla menisi tuossa kotimatkassa vaikka kaksi tuntia, sittenpähän menee, mitä sitten jos ajan hitaasti ja juon vettä kilometrin välein (paitsi voi itku, pudotin tänään hermostuksissani Lifefactoryn lasipulloni asvalttiin).
Iltapäivällä minulla oli fysioterapian venyttelyryhmä, joka auttoi taas avaamaan vähän jännittynyttä kehoa. Kotiin päästessä iski sellainen hyvä väsymys. Olin saanut tehtyä asioita, haastanut itseäni ja jaksanut sinnikkäästi taistella taas vähän paremmin masennusmörköä vastaan.
Nukuttiin hetki peiton alla Tuutsun kanssa. Kisu jatkoi unia vielä minunkin jälkeeni omassa kupissaan katon rajassa. (Katsokaa nyt miten ihana se on!)
Onneksi keskustaan päin ajaessa on alamäet ja joudun kiroamaan ylämäkiä vasta kotimatkalla. Päätin, etten yritä väkisin polkea mäkiä ylös vaan hyppään pois satulalta heti kun jalat ei enää jaksa polkea. Yritän myös oppia ettei minulla ole kiire yhtään mihinkään - jos tuntuu, että täytyy istua hetki, niin sitten pysähdyn seuraavan penkin kohdalla ja istun sen hetken. Opettelen siinä samalla kärsivällisyyttä muutakin elämää ajatellen. Mitä sitten jos minulla menisi tuossa kotimatkassa vaikka kaksi tuntia, sittenpähän menee, mitä sitten jos ajan hitaasti ja juon vettä kilometrin välein (paitsi voi itku, pudotin tänään hermostuksissani Lifefactoryn lasipulloni asvalttiin).
Iltapäivällä minulla oli fysioterapian venyttelyryhmä, joka auttoi taas avaamaan vähän jännittynyttä kehoa. Kotiin päästessä iski sellainen hyvä väsymys. Olin saanut tehtyä asioita, haastanut itseäni ja jaksanut sinnikkäästi taistella taas vähän paremmin masennusmörköä vastaan.
Nukuttiin hetki peiton alla Tuutsun kanssa. Kisu jatkoi unia vielä minunkin jälkeeni omassa kupissaan katon rajassa. (Katsokaa nyt miten ihana se on!)
Keskuspuisto onkin ihan parasta täällä kaupungissa :)
VastaaPoistavoi, niin tosiaan on! kaupunkielämä on kivaa, mutta välillä täytyy vaan päästä metsään
Poista