opiskelusuunnitelmia

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Yhteishaut sulkeutuivat muutama tunti sitten, joten vihdoin tuntuu turvalliselta puhua aiheesta opiskelu. Älkää naurako, mutta ajattelin jonkun varastavan minun opiskelupaikkani jos niistä hauista mainitsee sanallakaan ennen sitä varttia yli neljää.

Joten, niin kuin pariin kertaan on tullut ilmi, kirjastopoika on teekkari. Olen siitä inspiroituneena haaveillut viime kuukaudet Aallon informaatioverkostojen koulutusohjelmaan hakemisesta ja aloittanut matematiikan treenaamisen. Olen matemaattisesti lahjakas, mutta haluan myös tehdä asioita - siksi juuri tuo linja on tuntunut oikeimmalta valinnalta minulle.

Mutta sitten, täyttäessämme hakulomakkeita - "katsotaan nyt noita AMK-koulutuksiakin" - Metropolialta löytyikin mediatekniikan insinöörin koulutusohjelma. Nyt yhtäkkiä olenkin siitä paljon innostuneempi kuin mistään Otaniemestä! Koulumaisuus houkuttaa toissasyksyisen yliopistokokeilun jälkeen ihan todella paljon. Tuntuu, että tuolta saisin hyvät lähtökohdat juuri siihen, vielä tarkasti määrittämättömään, minun ammattiini. Haluan tehdä tätä tietokoneilua jossakin muodossa ammatikseni, mutta ennen kaikkea saada mahdollisuuden yhdistää siihen myös luovan puoleni ja kaikesta ahdistuneisuudesta huolimatta kukoistavan sosiaalisuuteni.

Ja jos muutaman vuoden päästä haluan diplomi-insinööriksi, ei mikään estä minua hakeutumasta Aallon tai jonkun muun yliopiston maisteriohjelmiin.

Lisäksi jo lähtöpisteeni ennen valintakokeita ovat 55 pistettä. Helpottaa stressiä huomattavasti. Odotan pääseväni sisään melkeinpä heittämällä - on noita tehtäviä tullut sen verran viimeisten vuosien aikana ratkottua.

Mihin te olette hakeneet? Olisiko jollain sattumalta kokemusta juuri Aallon informaatioverkostoista (kai minä sinnekin kokeeseen vielä siis menen!) tai tuosta Leppävaaran mediatekniikasta? Tai ihan yleisesti ammattikorkeakouluista, en jotenkaan tiedä oikein mitään kun Turun kouluista ei koskaan tuntunut löytyvän minulle sopivaa opintopolkua.


8 kommenttia

  1. Tsemppionnea ainakin näääääääääääääääin paljon kouluhakuun! Ihanaa, että innostaa! Silläkin pitäisi päästä jo pitkälle! :)

    VastaaPoista
  2. Oon kuullut infosta pelkkää hyvää! Toivottavasti pääset minne haluat ja viihdyt siellä, tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. minä hain sairaanhoitajaksi!!! ja myös pariin yliopistoon sellaisille aloille, joihin mun pitäisi päästä suoraan todistuksella sisään. ihan vaan että voin sitten sanoa että olisin mä päässyt yliopistoonkin

    VastaaPoista
  4. Onko amk sitten jotenkin huonompi kuin yliopisto? Mulle itselle on ollut jotenkin aina ajatuksena jatkaa lukion ja ammattikoulun jälkeen amk:hon, vaikka olen ollut aina hyvä tai oikeastaan vähän parempikin kuin hyvä koulussa. Opiskelen sairaanhoitajaksi tällä hetkellä Samk:ssa.

    Pidän amk opinnoista aika pitkälti, koska opinnot ovat käytännönläheisiä. Toki itsenäinen opiskelu on kasvussa ja opiskelu vaatii työtä, ainakin kun haluan hyviä arvosanoja. Voisi siis päästä koulun osalta helpommallakin. Vapaasti valittavia meillä on 15op ja työharjoittelupaikat saa itse valita, vaikka tunkua tiettyihin paikkoihin on. Muut opinnot ovat sitten taas aika pitkälti kirjattu opetussuunnitelmaan ja jokaisen täytyy ne suorittaa, jos haluaa valmistua. Opiskelijatoimintaa on, pääasiassa kaikkiin kyllä liittyy alkoholi. Omassa luokassa on myös paljon aktiivista väkeä, että omiakin juttuja tulee sovittua säännöllisesti. Uskon kyllä että eri ammattikorkeakoulujen ja alojen välillä on suuriakin eroja :).

    VastaaPoista
  5. + Tsemppiä mahdolliseen luku-urakkaan ja pääsykokeisiin :)

    VastaaPoista
  6. lotta: kiitos!! odotan koulua jo nyt niin paljon.

    jose: ihana kuulla että joku tuon linjan käynyt on tyytyväinen ja että töitäkin riittää (?)! tuonne on tosiaan vain juuri tuo tekniikan- ja liikenteen koe, joka menee onneksi mun lähtötaidoillakin jo läpi.

    ansku: kiitos!

    arttu: toivottavasti pääset opiskelemaan sinne!

    heli: missä ihmeen kohdassa sanoin että amk olisi mitenkään huonompi. olin vaan ollut niin orientoitunut hakemaan tuonne aallon linjalle ja yllätyin kun yhtäkkiä olinkin valmis hylkäämään sen haaveen kun löytyi muualta parempi.

    ei mua haittaa se alkoholi, kaikki saa tehdä just mitä haluavat. mulla oli vaan viime vuonna se et kun se matematiikka ei teoreettisena alana kiinnostanutkaan mua niin en saanut opiskelijakulttuurin luonteen takia edes ystäviä joiden näkeminen olisi motivoinut lähtemään sinne kouluun.

    mä haluan myös oikeasti panostaa tuolla koulussa. ihanaa et sulla on noin oma ala löytynyt. jospa mullakin nyt viimein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mun ensimmäinen kysymys oli minua ennen kommentoineen, millä en tarkoittanut mitenkään syytellä vaan herättää ajatuksia :)

      Poista
  7. Kuulostaa mielenkiintoselta toi sun hakukohde! Mä yritän olla 700sta hakijasta ainaki 18. paras ja päästä valtsikkaan lukee sosiaalipsykologiaa. Ja sit varalla laitoin viel amk+amikseen liiketalouteen hakemukset.

    Tsemppiä ja peukkuja, et pääset opiskelee :))

    VastaaPoista