turku pitkästä aikaa

Aivan aluksi on myönnettävä, että viimeksi olin täällä tammikuussa. Olisi ollut rahaa ja aikaa tulla tässä välissäkin, mutta viime syksy hermostuttaa minua edelleen. Ihan suoraan sanottuna on tuntunut siltä, että tänne matkustamisesta ja täällä olosta toipumiseen täytyy varata ainakin kaksi viikkoa, emmekä ole kaivanneet yhtään lisää väsymystä meidän arkeen.

Nyt oli kuitenkin lähdettävä pelaamaan Monopolia ja syömään hullua täytekakkua. Kaipaan erityisesti minun siskoa ja veljeä, mutta tähän saakka hämmentävät jokapäiväiset Facebook-keskustelumme ovat riittäneet pitämään suurimman ikävän pois.



Aamulla yritimme ottaa söpöä yhteiskuvaa minulle puhelimeen hymyiltäväksi. Tuutikki ei ollut kovin yhteistyöhaluinen, mutta tämä kuva kyllä kuvaa meitä aika hyvin. (Niko ei antanut minun ottaa Tuutikkia matkalaukkuun.)

Junassa luin uutta The Simple Thingsiä ja aamumusiikkia. Virkkasin huiviani ja kuuntelin kun pieni poika laski lukuja yhdestä melkein kahteensataan.



Turussa pitää tietenkin päästä Pizzariumiin. Peruna-pekoni-pitsani (ennen kello yhtätoista aamulla) herätti jauhelihapitsaa fanittavissa siskossa ja veljessä hämmennystä, mutta Nutella-pitsa katosi lopulta kolmeen mahaan. Pizzariumista inspiroituneena lupaan pian tehdä postauksen otsikolla mikä Helsingissä on huonommin kuin Turussa. 

Isä opiskeli itselleen viime vuonna uuden ammatin ja rakastaa nyt yli kaiken naurattaa mummoja bussikuskina. Yllätykseksi hyppäsimme Ruissalon bussin etupenkeille ja ammatistaan ylpeä isä oli yhtä hymyä. Kierrettiin Ruissalo ja bongailtiin sinivuokkoja. Käveltiin vähän kauempaa siskon kotiin ja juotiin kokista ennen kuin lähdettiin tänne kotikotiin.



Perillä odotti tietenkin hullu kakku. Äiti on niitä äitejä, jotka eivät koskaan tarvitse mitään ja jotka väittävät kiven kovaa ettei nyt mitään kukkia olisi tarvinnut hymy huulillaan ja puna poskillaan. Raision Kukkatalo on jotenkin niin samanlainen kuin se oli silloin ihan pienenäkin - silloin kun haettiin kasvihuoneeseen tomaatintaimia tai isoäidille äitienpäiväkimppua.

Meitä palvellut myyjä oli ihana. Sitä tekee mieli halata kun palvelu on niin hyvää, ettei myyjä halua myydä kukkaa, joka on kuulemma jo kuihtumassa, mutta joka meidän silmiin näytti ihan elinvoimaiselta.

Mutta miten minä muka nukahdan ilman Tuutikkia? Viime yönä nukahdin kylkiasentoon, kisuneiti kyljelläni pitkällään ja onnellisena.