Ilman sen suurempaa draamaa, ilman paniikkia, ilman pelkojen toteenkäymistä. Nautin pinaatti-tonnikala-lasagnestani suurella sydämellä, ja lohdutin vielä enemmän pelkäävää ystävääni. Jossain vaiheessa jopa mietin, että ei helvetti jemina, lopeta puhuminen.
Ja osaksi teidän rohkaisemana, osaksi Riinan epäkorrektien neuvojen siivittämänä, minä otin ja pyöräilin kuudeksi keskustaan tutustumaan. Eikä pelottanut tai ahdistanut, minulla oli yksinkertaisesti sanoen vain tylsää. Ei tietysti koko aikaa, mutta kun minulla ei kerta kaikkiaan ole mitään sanottavaa suuriin biletyskeskusteluihin, niin katsoin parhaaksi lähteä. Olen ennemmin hiljaa yksin kuin porukassa.
Mutta, olen ihan varma, että löydän vielä niitä ihmisiä, joiden kanssa keskustella ja tutustua, nauraa ja miettiä syysneuleita.
Ei sillä, etteikö päivä olisi ollut hieno jo valmiiksi, mutta tämä (osaksi creepy) postikortti odotti minua mainosten lomassa. Lähettäjänä "eräs anonyymi", joka kyseli lempibloggaajien päivän perään. Tiedättehän, kun on kerran äitienpäivä ja naistenpäivä ja niin edespäin! Minä voin ilokseni julistaa, että lempibloggaajien päivä on joka päivä. Sen kunniaksi kannattaa kommentoida, jakaa ajatuksia ja linkittää hyviä kirjoituksia eteenpäin. Vaikka vaan sille omalle lempibloggaajalleen, että minä pidän sinun tyylistäsi. Se ihan varmasti kannustaa jokaista eteenpäin, ja on tärkeää varsinkin pienempien, vähän erilaistenkin, blogejen kehittymisessä entistä paremmiksi.
(Eli kommenttiboksi on vapaa minua ylistäville kommenteille.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (
Atom)
hihii ihanaa että eka päiväsi olikin kiva eikä pelottava! miulla on sunnuntaijännitys edessä, kun fukseudun ensi viikon maanantaina...
VastaaPoistajännitys kuulunee asiaan! kaikki menee varmasti hyvin : ))
PoistaTämä oli ihana teksti. Yleensä se eka päivä ei ole niin pelottava kuin kuvittelee. :'3
VastaaPoistaMuutin juuri asumaan viiden kämppiksen kanssa, ja olen kyllä puhunut kaikkien kanssa erikseen, mutta en oikein ole vielä osannut hengailla useamman kanssa yhdessä. Ehkä mä vielä..
mä suosittelen sinulle samaa kuin minkä mukaan minä lähdin mukaan näihin juttuihin: kannattaa lähteä heti tekemään juttuja ja tutustumaan ihmisiin. myöhemmin saattaa vielä pystyä tutustumaan mutta sitten harmittaa tajuttomasti kun on menettänyt kaikki ne upeat hetket.
Poistaoot hassunhieno
VastaaPoista(hitsi haluaisin hirmusesti tutustua tarkemmin tuohon postcrossingiin.. mutta enmätaidaosata)
tuolla reunassa on linkki minun upeaan postaukseen jonka avulla pääsee alkuun :))
Poistafuksiteksti olis niin voinu olla minun kirjottama. mutta hienoa että uskalsit mennä sinne!
VastaaPoistaite olin kipeä heti ekalla viikolla, sen jälkeen yritin kovasti soluttautua johonkin porukkaan, mutta en joko löytäny omanhenkisiä tai tunsin itteni viidenneksi/seittemänneksi/yms pyöräksi. mulla on nyt neljäs yliopistovuosi meneillään eikä mulla edelleenkään ole yhtään ystävää opiskelukaupungissani. tiedän, että voin syyttää vain itseäni, minun olis pitäny mennä edes joihinki bileisiin, olla vaikka juomatta ja kattoa jos joku muukin olis, tai uskaltaa mennä tapahtumiin ilman kaveria, mutta en vain pystyny. muutaman kerran kävin pyörähtämässä, mutta silloinki päädyin juttelemaan lehtorien/proffien kanssa. luennoillakaan en saa suustanu muuta ku "saako tähän istua" tai "olisko sulla lainata kynää". mie en ole hyvä small talkkaamaan ja kuten sanoit, olen mieluummin yksin ku hiljaa porukassa.
tällä halusin sanoa vain, että osallistu kaikkiin edes vähän kivoilta vaikuttaviin juttuihin, kurkista edes yksiin bileisiin, ole rohkea mutta uskollinen itelles ja omille arvoille ja mikä tärkeintä, älä vähättele itteäs ja omaa kiinnostavuuttasi, niin ei muutkaan tee. mie uskon, että sie löydät yliopistolta vielä hurjan mukavia ihmisiä joiden viereen voi istua ja jutella ja joista voi muodostua ystäviä koulun ulkopuolellaki.
mie en ole vielä luopunu toivosta omallakaan kohdalla :)
vieläkään ei ole liian myöhäistä, muista se! rohkeasti vaan, jos minä selviän näin hienosti niin kyllä kaikki muutkin sitten.
Poistakiitos sinun sanoista, rohkaisee jatkamaan tällä uskaliaalla tielläni :))
Itse muutin Turkuun vuosi sitten, ja vaikeaa on ollut löytää täältä uusia kavereita. Mukavia ihmisiä olen kyllä tavannut töissä ja koulussa, mutta tuttaviksi ovat jääneet. Niinpä vapaina viikonloppuina tulee usein matkustettua pääkaupunkiseudulle vanhoja kavereita tapaamaan. Olisiko osasyynä se kuuluisa "turkulainensisäänpäinkääntyneisyys" vai onko sitä jo niin vanha, ettei uusia kaverisuhteita tuosta vaan enää synny, kaikilla kun on jo niin vakiintuneet piirit?
VastaaPoistaminun on vaikea sanoa tähän mitään. olen tutustunut kaikkiin näihin upeisiin ihmisiin niin eri tavoilla, blogin kautta, töissä, toisten kavereiden kautta. pitää vaan uskaltaa jutella ja pyytää facebook-kaveriksi. ja jos tapaa mielenkiintoisen tyypin niin herraisä, sille pitää jutella eikä vaan surkutella että olispa kiva olla sen ystävä.
Poistaja pitää olla hirmuonnellinen siitä että ne ystävät edes on siellä pääkaupunkiseudulla!
Pakko oli tulla kertomaan sulle että alotin nyt postcrossaa ,sinun innoittamana <3
VastaaPoistavuhuu!!!!!! eikö olekin hassu tunne
PoistaOlet ihana!
VastaaPoistaTäysin asian vierestä, mut tuli mieleen, et mäpä tiedän mistä sä voisit löytää niitä syysneuleihmisiä. Mullakin oli nuorempana vähän kaikenlaista ongelmaa. En väitä, et oisin saanut niin paljon paskaa niskaan kun sä tai siis ei mulla mitään paniikkihäiriöitä ole ollut, mut kuitenkin. Kerron sen ratkaisun ihan kohta. Ihan kohta. Ei tullut vielä tässäkään lauseessa. Ahdistaako? Niin, no nyt kerron. Kohta. Ratkaisu voisi nimittäin olla Herättäjä-Yhdistys. Luulenpa, että sinun ajatusmaailmasi saattaisi sopia herännäiseen filosofiaan. Jumalan suuruus, ihmisen pienuus ja toivo. En yritä tyrkyttää, mutta luulen, että herännäisyys vois antaa sulle ihania ystäviä ja toivoa tulevaisuuteen. Jos kiinnostaa katso www.h-y.fi. Jos ei kiinnosta, älä katso.
VastaaPoistaPs ”Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että herätysliikejärjestöksi lukeutuvan Herättäjä-Yhdistys ry:n nuorisotyö ei ole mukana Älä alistu! -eheytyskampanjassa. Kampanjan mukainen toiminta kirkon sisällä on valitettavaa, ja sisältää nuoriin kohdistuvan hengellisen alistamisen piirteitä”, Herättäjä-Yhdistyksen tuoreessa nuorisotyön tiedotteessa todetaan. Tämä sai minut alunperin kiinnostumaan liikkeestä ja nyt olen löytänyt kotini.