leijonankeltainen viikko

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014




Ensimmäisessä kuvassa Tuutikki testaa vilttiä, jonka olen nimennyt työttömyyspeitokseni. Ensin kulutan tätä arvokasta aikaani pääsykoeharjoittelun lisäksi tuon virkkaamiseen. Ja jos en löydä valmistumiseen mennessä uutta työtä, voinhan aina käpertyä sen alle syömään makaronia.

Toisessa kuvassa on naapurin uudesta Fidasta löytynyt leijonankeltainen pilkkuessu. Testasin sitä lettuja paistaessa - voi se on kaunis! Tuo Maunulan uusi Fida on kivan pieni ja siisti, kukkaron kannalta vähän vaan liian lähellä. Samassa avasivat uuden S-Marketin. Olen kai pahempi kuin äitini, sillä jonotin kahden euron juhlamokkia mummojen kanssa vaikkei meillä kumpikaan edes juo kahvia.

Perjantaina katsoimme kahvilatyttöjen kanssa huonoja tv-ohjelmia ja söimme jäätelöä. Ei mitään sen ihmeempää ja minä olin niin iloinen.

Kirjastopojasta sanottakoon sen verran, että minä rakastan sitä enemmän kuin ketään.

4 kommenttia