näin teet söpön jutun

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Idea ei kaiketi ole minun, olen nähnyt tälläisen lähes varmasti jossakin, mutta en ainakaan löytänyt ohjetta enää ainakaan kirjanmerkeistäni.



Tarvitset jonkinlaista lankaa tai narua, sekä ison kasan neliöiksi leikattuja paperin paloja. Minä käytin tässä vanhasta sanomalehdestä napattuja, 15cm x 15 cm -paloja.



Nämä taitokset ovat helpot, kunhan pitää huolen siitä, että tekee nuo kulmasta kulmaan -taitokset ikään kuin eri puolelle kuin nuo paperin puoliksitaittamiset. Toista siis nuo kuvissa näkyvät taitokset kahteen kertaan, niin että lopulta avoimessa paperissa on yhteensä neljä taitosta.

Hyvät on nämä minun termit...



Sitten taitetaan kolmion alakulmat ylös, kaikki neljä.
Seuraavaksi taitetaan kuvan osoittamalla tavalla sivukulmat keskelle, taas kaikki neljä.

Ja nyt, tämä on ehkä vaikein juttu tässä askartelussa. Ensinnäkin, olen nyt kuvassa kääntänyt origamin ikäänkuin 180 astetta, niin että äsken yläkulmana ollut onkin nyt minuun päin. Sitten otetaan tuo läpyskä alareunasta, ja taitellaan ja tungetaan se tuonne äskeisessä vaiheessa syntyneeseen koloon.

Taas neljä kertaa.



Sitten avataan taitelmaa hieman ja puhalletaan tuohon pieneen reikään.



Taitellaan muutama lisää.



Ja pujotetaan naruun.

Vielä pitäisi päättää minne ripustaa tämä! Menisi vaikka joulukuuseen, hihi. Jos teette oman versionne, niin linkittäkää ihmeessä kuvia.

Jos ja kun ohjeeni olivat enemmän söpöt kuin informatiiviset, katso tämä: youtube.com... Tuokaan ei ole ihan paras mahdollinen video, mutta selvittää ainakin varmasti tuota vaikeinta kohtaa.

8 kommenttia

  1. "muutama" :DD ei hitto mulla menis yhen tuollasen kanssa varmaan tunti, olen ihan käsi kaikessa askartelussa, yritin kerran niitä minitähtiä (tuolla samalla tyylillä) mutta sain aikaan pelkkiä paperituppoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei Tiina :---D eivät oikeasti ole kovinkaan vaikeita, ehkä helpoin origami ikinä. tosin minä olen kyllä aika näppärä mihihihi

      Poista
  2. Tein viime jouluna 80 kappaletta noita miun jouluvaloihin. Meni muutama ilta niitä väkerrellessä. Lopputuloksesta voin sanoa, että oli ehkä upeimmat valot ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kun minä mietin ihan samaa mutta aloin epäillä turvallisuutta! eihän nuo ledit (tai mitkä lie) hirveästi lämpene mutta vähän hirvittää, oliko sinulla mitään ongelmia!!

      Poista
  3. Oijoijoi, tein noita joskus kuudennella kun meillä oli "vaihtarina" koulussa japanilainen opettaja, tosi ihana tyyppi! Väännettiin koko vuosi kanjeja ja origameja. :D Nuo kuutiot taisivat olla aika helppoja. Mulla on varmaan vieläkin ohje jossakin pöytälaatikon pohjalla...

    VastaaPoista
  4. Minäkin mietin tuota, että voiko nämä ylikuumentua? Kun kerran laitoin jouluvalot isoon lasipurnukkaan ja kun olivat olleet jonkin aikaa päällä, posahtivat..

    VastaaPoista
  5. Tässä mun tekele :) http://aijaa.com/VGiEAS
    Ite en oo huomannu tuon led-valosarjan kuumenemista, näitäkin kyllä seurasin aluksi että mitä käy

    VastaaPoista
  6. Mun blogissa postauksessa Suosikkiblogieni top 5 + 1 saattaisi muuten olla juttu, joka saa sut hyvälle tuulelle... ;)

    VastaaPoista