Yritän parhaani mukaan järjestää tätä niin että edellisestä inspiraatiovinkistä päästäisiin aina jotakin aasinsiltaa pitkin seuraavaan. Nauttikaa, näin sen verran vaivaa, hehe!
BLEUBIRD VINTAGE
Ihan kaikki mitä tämä nainen tekee inspiroi minua. Ruoka, muoti, sisustus, värit, lapset, kuvat, kaikki. Minä olen elänyt tämän perheen elämää jo aika pitkään, muistan kun James oli raskaana ja nyt Bird täyttää kohta jo vuoden! Viime syksyiset häät olivat jotain täydellistä, ne kannattaa ainakin tsekata: wedding.
A BEAUTIFUL MESS / WEDDING
Häät inspiroivat minua, ja Bleubirdistä on siten helppo siirtyä A Beautiful Mess -häihin. Elsien blogi on muutenkin upea, suorastaan rakastettava. Häissä minua kiehtoo koristelut, puvut ja ruuat, graafinen suunnitelu ja uudet ideat. Minä en niinkään haaveile itsestäni valkoisessa mekossa, mutta häät yleisesti ottaen kiinnostavat minua valtavasti. Niistä saa inspiraatiota ihan jokaiseen päivään, väreihin ja askarteluihin, ilon aiheisiin.
TORI SPELLING
Avalta tuli vähän aikaa sitten sitä Torin ja Deanin hääsuunnitteluohjelmaa, ja nyt viime lauantaina alkoi ihan heidän elämäänsä keskittyvän realityn uusi tuotantokausi täällä Suomessa. Toriin päästiin nyt siis helposti juuri tuon hääteeman kautta, Tori on kaiken muun lisäksi ihan mieletön juhlasuunnittelija ja inspiraation lähteeni. Saisi edes osankin siitä asiantuntevuudesta, innosta ja ammattitaidosta!
En oikein keksi televisiomaailmasta toista yhtä selvää inspiraationlähdettä ja Torikin on minulle vielä kohtalaisen uusi tuttavuus. Suomessa ei tällä hetkellä tule yhtäkään hyvää sisustusohjelmaa, kai Marko Paananen vielä joskus palaa, mutta onneksi on sisustusblogit. Ulkomaalaisista löytyy tietenkin ihan mieletön määrä jokaisen tyyliin sopivia, mutta minun mieltymyksiini vastaa parhaimmin suomalaiset blogit.
MY 2ND HAND LIFE
Upean omakotitalon remontoiminen ja sisustaminen ei myöskään kuulu niihin ihan lähitulevaisuuden unelmiini, mutta tätä kauneutta katselisi vaikka kuinka pitkään. Paljon valkoista värikkäillä vintage- ja secondhandlöydöillä, mikä paratiisi. Omassa kartanossa tulee joskus näyttämään tältä, tosin minun tapauksessa väriä on roiskittu valkoiselle vieläkin enemmän, ja kaiken ei tarvitse olla ihan niin pelkistettyä.
VIHREÄ TALO
Vihreässä talossa taas väriä riittää minullekin kylliksi. Rakastan tätäkin kotia ihan ehdoitta, mutta minun oma paratiisini syntyisi ehdottomasti ikään kuin näiden kahden kodin risteytyksenä. Samalla kuin kaipaan retroaarteitani ja värejä, kaipaan tiettyä graafisuutta. Jos joltain löytyy tälläinen blogivinkki, niin kommenttiboksi odottaa alhaalla.
Muita suomalaisia sisustusblogeja, joita ihailen:
1. time of the aquarius: klassisempaa sisustusta
2. varpunen: innostun vanhemmista postauksista yhä uudelleen
3. uusi muste: kaikki pakkosaadatunteeni ovat lähtöisin täältä
4. rtif: finnish homes: suomalaiset kodit ovat suosikkejani joten
5. weekday carnival: printit, graafinen suunnittelu, värit, rakkautta.
PINTEREST
Blogien lisäksi käyn läpi Pinterestiä, joka on mieletön inspiraatiokeskittymä. Minun profiilin löydät täältä: http://pinterest.com/kaijakyllikki/. En ole kovinkaan ahkera pinnaaja (tämä ei nyt kääntynytkään suomeksi kovin hyvin), mutta käyn läpi sivustoa lähes joka päivä. Käytän pinboardeja ennen kaikkea kollaasien valmistelussa, saa helposti samaan paikkaan vaihtoehtoja, joista on sitten helpompi lähteä valitsemaan.
Minusta on tärkeää altistaa itsensä joka päivä kauniille asioille: kuville, teksteille, musiikille ja videoille. Se auttaa minua eteenpäin omissa projekteissani mutta ehdottomasti myös ihan elämässä.
Seuraavassa osassa pukeutumisinspiraatiota!

ELSIE! JAMIE! TORI!
VastaaPoistaTHE WOMEN OF MY LIFE
tykkäsin tästä hurjasti kovasti ja odotan seuraavaa osaa innolla!
VastaaPoistaOotko lukenut Kotipalapeli-blogia? (http://kotipalapeli.blogspot.com/) En tiedä onko se just sellainen värin ja graafisuuden yhdistelmä jota kaipaat, mutta molempia tuntuu löytyvän. Ja muutenkin blogi on ihana, sekä teksteineen että upeine, inspiroivine kuvineen. Mä en ole sisustusblogien suurkuluttaja, mutta tätä luen aina ihan innoissani.
VastaaPoistaTämä postaus oli muuten ihana!