evergreen garderobi
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Ruotsalaisketjujen showroomit kaivoon, Talviheikistä sitä oikeaa tunnelmaa löytyy. En tiedä onko nuo heikit kuinka tunnettuja, mutta kerrottakoon niiden olevan Turun Messukeskuksessa neljä kertaa vuodessa järjestettäviä tapahtumia. Kun olin pienempi, ne olivat tyylipuhtaita autorojumarkkinoita, mutta nykyään mukaan mahtuu kaikkea muutakin.
Paras esimerkki tästä tänään oli Evergreen garderobin myyntipiste. Olin kyllä kuullut tästä aikaisemminkin, mutta nyt tiedän enemmän ja seuraavaksi on ehdottomasti päästävä tuonne varsinaiseen liikkeeseen vanhan Leafin tehtaalle.
Omistajanainen oli ihan valtavan mukava, ja vaikka tuonne markkinoille ei tietenkään voi rahdata ihan kaikkea mahdollista mukaan, minä löysin silti vaikka mitä täydellistä rekeiltä ja pöydiltä. Mukaani tarttui ihan hirmuisen ihana laukkupussukka, mutta siitä kerron myöhemmin. Lisää kuvia on myös luvassa muista pöydistä ja kauniista tavaroista.
Evergreen garderobi: eg-garderobi.fi
Ja turkulaiset ystäväni, tuolla liikkeellä järjestetään vintage-iltoja pienille porukoille, ja minä kovasti haluaisin sellaiseen! Joten alan ahdistelemaan teitä tälläisellä idealla ihan piakoin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (
Atom)
oijj pääsisinpä itekki tonne ! :)
VastaaPoistalauantaimurhetytto.blogspot.com
Kyseisestä putiikista kyllä löytyy vaikka mitä ihanaa! :)
VastaaPoista