kevätkevätkevätmieli

tiistai 8. maaliskuuta 2011



Tämän kuvan tarkoituksena on hehkuttaa kevään tuloa !! Kuinka lähellä se todellisuudessa onkaan, sillä tämä kuva on otettu huhtikuun puolessa välissä viime vuonna.

Voitteko kuvitella, että kuukauden päästä saa tälläisiä kuvia taas ?

Ja toivottavasti ette ole masentuneet ihan hirveästi lukiessani viime päivien masennuspostauksiani ! Tänään löysin uutta energiaa kun pääsin höpöttämään ja nauramaan muiden kanssa koulussa vähän, ja ymmärsin, ettei kemian ja fysiikan arvosanoillani ole ihan hirveästi merkitystä tulevaisuuteeni, kun en kerran nyt ole aikomassa tehdä mitään niihin liittyvää.

(Olen nyt siis aloittamassa valtio-opin pääsykirjojen lukemisen. (Tosin Aleksin mukaan vaihdan matikan ja valtio-opin välillä joka toinen tunti !?!?!?))

Joten, taidan olla täällä paremmassa olossa jo ! Huomenna kyllä saatan tulla vähintään puoliruumiina takaisin kemian tentistä, mutta appelsiinimehulla korjaa vähän suuremmatkin ruhjeet.

Haluaisin vielä kiinnittää erityishuomion noihin maailman kivoimpiin farkkuihin, jotka olivat vuoden ajan minulle täyttä rakkautta. Kunnes sitten hajosivat Sveitsissä.

ps, onneksi oon oppinut ettei kädet oikeasti näytä kuvissa mitenkään hyville kun ne puristaa nyrkkiin tuolla tavalla peukalon ympärille...
pps, :]]]]]]]]]]]]]]]]]]

5 kommenttia

  1. Huippuu, tuli hyvä mieli! t. toinen käden nyrkkiin puristaja

    VastaaPoista
  2. Yritä olla stressaamatta kirjotuksista, ei niillä loppujen lopuksi niin suurta merkitystä ole! Asioilla on tapana järjestyä :)

    VastaaPoista
  3. HEI! nyt kiinnostuin todella paljon, haetko Turun valtsikkaan ykkösenä? Jos joo niin meillä on yhteinen päämäärä!Itse olen vain silitellyt tota punasta raamattua, mutten uskalla avata sitä kun en osaa lopettaa :)))

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea, että sulla menee paremmin. Vaikka en tunnekaan sinua, niin kuitenkin myötäelän blogia seuratessani. Aurinkoista kevään alkua!

    VastaaPoista
  5. hei kaikki ihanat ja kiitos kannustuksista !

    ja Riina !!! meillä tosiaan on sama päämäärä, meilailin sinulle jopa kauheita masennuspuheita eilen ;););)

    VastaaPoista