apuaapua minä materialistina

lauantai 5. helmikuuta 2011





Ei tullut minun "yksipienipostauspäivässä"-viikosta mitään, sain nimittäin haikeat ajatukset mielestäni !

Minulla oli siellä Sveitsissä mukana vain tietyn värisiä ja tyylisiä vaatteita, ja huomasin viihtyväni niissä ihan hirveän hyvin. Ei ollut kertaakaan rumaa oloa, ja se jos mikä tuntui ihan kamalan kivalle.

Joten minä sitten kotiin tultuani heivasin vaatekaapista toistasataa vaatetta pois, ja nyt on pelkkiä lempivaatteita jäljellä. Jokainen niistä sopii minulle, ja jokaisessa niissä on hyvä olla. Tämä operaatio tietenkin vaati hieman ostosten tekoa vastapainokseen, ja nyt olen muutaman uuden vaatteen onnellinen uusi omistaja.

Toisen kuvan kangaskassi löytyi kirpputorilta 2,50 eurolla, ja olen aivan rakastunut siihen ! Plussaa siitä, että oli tyylikkäitä vaatteita tuolla vaatemerkillä myynnissä kun kävin katselemassa.

Filosofiaopukset nappasin tänään mukaan Suomalaisen kirjakaupan loppualeista, ja hintaa tuli vain 11 euroa yhdessä yhden vihreää aatetta esittelevän kirjan kanssa. Ihan huipputeoksia, yölliset lukuhetket, minä olen tulossa !!

Tästä tuli nyt ihan hirveä ostospostaus, enkä edes esitellyt uusia vaatteitani. Apuaapua mikä minusta on tulossa !!

4 kommenttia

  1. mmm noista sveitsivaatteista tuli mieleen, että näin yhtenä päivänä kirpparilla rekin jossa oli ainakin viisi sinapinkeltaista vaatetta, ja ajattelin heti: jemina.

    ajattelin vain kertoa.

    VastaaPoista
  2. Sun kirppislöydöt on hurmaavia, ehkä munkin on nyt kuuden kuukauden asumisen jälkeen etsittävä kotikaupunkini parhaat kirpparit.

    Olet suloinen!

    VastaaPoista
  3. Olen huomannut myöskin, että muutamasta toisiinsa sopivasta lempivaatteesta on enemmän iloa, kuin täydestä vaatekaapillisesta kaikkea sekalaista. :)

    VastaaPoista
  4. Löytyisiköhän täältäkin Suomalaisesta nuo filosofikirjat, täytynee käydä katsomassa! Ja ihania nuo ensimmäisen kuvan neuleet ja muut, oi ♥ Saisi minunkin vaatekaappini näyttää tuolta!

    VastaaPoista