flunssasta ja seurakuntavaaleista

perjantai 5. marraskuuta 2010


img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/_0FDLgxXxVgk/TNP9MhH1KiI/AAAAAAAAAqA/v6w3RJF3d-8/s1600/IMG_5045.JPG" />

Flunssailussa on se hyvä puoli, että vaikka voimat eivät väliaikaisesti riitäkään maailman pelastamiseen, on niitä kuitenkin jäljellä kynsien lakkauksen verran. Sanottakoon, että siihen ne voimat sitten menivätkin - ainakaan en ymmärtänyt ottaa kuvaa jossa kerrassaan upeat, päiväni pelastaneet kynteni eivät näy kunnolla. Onneksi maailmankaikkeus on sentään sen verran puolellani, että sattumalta Diorin rakkauslakkoja (second hand, älkää pelätkö) kuvatessani etsimeen eksyi myös yksi melkein kokonaan näkyvä kynsi. Tiedättekö suunnistusrastit? Ne toimivat innoittajina tässä sillä erotuksella, että punavalkoisuus muuntui lähes suklaisiin sävyihin.

Minusta maailman ihanimman Meg Ryanin tähdittämä You've got mail (1998) on kansitekstistä poiketen ainakin vuosikymmenen paras romanttinen komedia. (When Harry met Sally -teos on vuodelta 1989, joten voin sanoa näin.)

Sitten suurempiin aiheisiin. Minulla oli suuret aikeet käydä tänään äänestämässä seurakuntavaaleissa, mutta kuinka tässä kävikään. Olisi pitänyt käydä maanantaina jo. Onneksi tilanne on vielä pelastettavissa varsinaisina äänestyspäivinä 14. ja 15. marraskuuta. Toivon, että jokainen tämän lukija edes harkitsisi äänensä antamista näissä vaaleissa. Seurakunta vaikuttaa ehkä eniten meidän jokapäiväiseen elämäämme sen ollessa ehkä jollakin tavalla jopa konkreettisin taho, jossa toimiviin ihmisiin ja heidän valintaansa meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Myönnän, että seurakuntavaaleissa äänestäminen ei välttämättä tunnu oleellisimmalta tavalta vaikuttaa, mutta itse henkilökohtaisesti näen asian siten, että meidän tulee ottaa vastaan jokainen vaikuttamisen keino, jota meille tarjotaan. Ihmiset ovat kovinkin keinoin taistelleet mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan.

Nuorille juuri nämä vaalit ovat vielä suurempi näytönpaikka. Äänestysikäraja on ensimmäistä kertaa laskettu 16 vuoteen, ja on selvää että näitä vaaleja tullaan tarkastelemaan myös ennakkotapauksen asemassa pohdittaessa mahdollisia ratkaisuja liittyen äänestysikärajojen laskuun myös muissa vaaleissa. Ja sitähän me haluamme, emmekö vain?

Minulla on taas hieman ristiriitainen olo. Minulla on ennakkoluuloja jopa itseänikin kohtaan. Naurattaa, nyt lähden juomaan appelsiinimehua.

13 kommenttia

  1. eikös äänestämättä jättäminenkin oo vaikutuskeino

    t. poliittisista (tai muistakaan) asioista mitään tietämätön johanna

    VastaaPoista
  2. äänestämättä jättäminen on ainoastaan keino näyttää maailmalle olevansa typerä

    VastaaPoista
  3. edellisiin kommentteihin viitatakseni: en nyt kutsuisi äänestämättä jättävää typeräksi, sillä se on minusta kuitenki suht voimakas sana. jotkut tietysti kuvittelevat äänestämättä jättämisen olevan hyvä ns. boikotointi-keino, mutta siinä unohdetaa se, että ei kirkon toiminta kehity, mikäli seurakuntaan ei valita asiallisia ja "vähemmän vanhanaikasia" ihmisiä. ja mikäli syy äänestämättömyydelle on se, ettei tiedä politiikasta mitään, niin kysehän on seurakunnasta, ei presidentin valinnasta. plus, ehdokkaista löytyy tietoa netistä ja vaalikone auttaa oman ehdokkaan löytämisessä.

    itselleni äänestäminen on itsestäänselvyys, mutta silti tuntuu olevan valitettavan paljon nuoria, jotka pitävät seurakuntavaaleissa äänestämistä "jeesushommana". olisi kuitenki hyvä, jos useampi nuori äänestäisi (kuten sanoit) sillä sittenhän meitä nuoria vihdoin kuultaisiin (aina valitetaan, ettei nuoria kuunnella tarpeeksi)

    ps. blogisi on suloinen :)

    VastaaPoista
  4. hyvä tiina (ja muut närkästyvät) ! suuntasin edellisen kommenttini hyvälle ystävälleni, jonka mielipiteet eroavat omistani lähes aina. meidän välillämme käytävä keskustelu on kärkästä ja huutavaa, siksi tämä sana 'typerä' :---D mutta, kuitenkin se on minun mielipiteeni ainakin vähän kauniimmin muotoiltuna.

    on väärin valittaa turuilla ja toreilla kuinka meitä nuoria ei kuunnella. varsinkaan kun nämä huutajat yleensä vetoavat siihen kun ei kerta ennenkään olla kuunneltu, miksi nyt sitten. vaikea sitä kenenkään on kuulla Suomen nuorisoa, jos kukaan näistä ei tee yhtään mitään äänensä saamiseksi kuuluviin.

    ne, joilla nyt on valtaa ja korkeita virkoja tässä maassa, ovat jättäneet jossain pisteessä valittamisen vähemmälle, ja keskittyneet muuttamaan asioita.

    vaikutusvaltaa ei saada huutamalla tai "jos te ette nyt niin..." -taktiikalla. vaikutusvaltaa saadaan ottamalla kiinni jokaisesta pienestäkin nurkasta, josta kiinni saadaan. ja kun vaikutusvaltaa saadaan, sitä on myös käytettävä. vai jaksaisitko sinä porukkaa, joka ensin taistelee ja taistelee saadakseen oikeuden oman äänensä kuuluville saamiseen, ja sitten jättää kuitenkin oikeutensa käyttämättä.

    yksittäinenkin ihminen voi ottaa mallia nuorisojärjestöistä, joista osa tekee työtä esimerkiksi äänestysikärajan laskemikseksi muissakin vaaleissa 16 vuoteen - he eivät tee tätä huutamalla että pliis antakaa äänestyslaput meillekin, vaan he keskittyvät muuttamaan asenteita, kertomaan faktoja ja tekemällä työtä missionsa eteen.

    ja he eivät takuulla jätä käyttämättä saavuttamiaan tuloksia.

    VastaaPoista
  5. Jos ei ole ehdolla ketään ketä haluaisi äänestää niin sitten käy jättämässä tyhjän äänestyslipun, se on paras statementti! Paljon parempi kuin jättää menemättä äänestykseen, silloinhan ei tiedetä, jätitkö menemättä siksi, ettei ketään sopivaa ehdokasta ollut vaiko siksi, että laiskotti niin hemmetisti aamulla.

    VastaaPoista
  6. mut miks pitäis äänestää jotain mihin ei millään tavalla kuulu (taino tietty noi kirkkojutut vaikuttaa jollain tasolla munkin elämään, kai), ethän sääkään varmaan käy äänestämässä semmosiin juttuihin mihin et haluu ottaa mitään osaa vaik sulla oiskin mahollisuus

    ps, arvostaisin sitä ettet haukkuisi mua ihan pystyyn sen takia etten tiedä jostain asioista yhtä paljon ): ei se ole tyhmä joka kysyy vaan se joka kettuilee kysyjälle )))))))))))):

    t. yhä erittäin epäsivistynyt ja ilmeisen typerä johanna

    VastaaPoista
  7. ei tule heti mieleen yhtäkään juttua, jossa en kävisi äänestämässä vaikka mulla olis mahdollisuus ??

    en hauku sua pystyyn. mun mielestä vaan kuuluu ottaa kantaa. mut se on mun mielipide.

    VastaaPoista
  8. miks pitäis ottaa kantaa kaikkeen? otan mielummin kantaa vaan sellasiin asioihin joista oon kiinnostunut ja joilla on mulle eniten merkitystä

    t. ignorantti

    ps eiks se oo vaan parempi että tyhmät jättää äänestämättä, nehän vois äänestää vaikka jotain ihan huonoa

    VastaaPoista
  9. ymmärrän tuonkin kyllä hyvin. mutta kukaan ei ole jotenkin liian tyhmä äänestämään tai jotain. jokaisella on ainakin joku mielipide siitä mikä on oikein ja mikä väärin. ja aina löytyy joku, jolla on edes hieman samat mielipiteet.

    turhaa antaa omasta mielestään väärille ihmisille mahdollisuus päästä vallan kahvoihin, vain siksi ettei jaksanut äänestää jotain oikeaa ihmistä ja hänen aatteitaan.

    VastaaPoista
  10. Lause ennakkotapauksesta miltei välimerkilleen niinkuin minun mielipidekirjoituksessa. ;)

    - Tiedät kyllä kuka :)

    VastaaPoista
  11. rakas ville,

    olet niin viisas ihminen että olet tunkeutunut sieluni syövereihin enkä hallitse itseäni sinua kopioidessani.

    on niin hienoa että olet ystäväni, sinä joka ensimmäisenä keksit näiden vaalien olevan ennakkotapaus.

    rakkaudella,
    jemina

    VastaaPoista
  12. Ikävien väärinkäsitysten välttämiseksi pidättäytynen julkaisujesi kommentoinnista tulevaisuudessa tyystin kokonaan. Suinkaan sinua en plagiaatista syytä - päinvastoin koin ajatustemme yhdenmukaisuuden oikein mukavana asiana, josta halusin kera hymyilevän naaman sinulle kertoa.

    Suuret pahoittelut itsenäisen maailman tarkastelusi näennäisestä kyseenalaistamisesta ja ilmeisesti aliarvioivaksi kokemastasi kommentistani!

    Oikein mukavaa loppusyksyä - alkutalvea, sinne jonnekkin korkealle!

    VastaaPoista
  13. voi ville,

    minä ymmärsin kommenttisi juuri tuolla tavalla jolla ymmärsit minun kommenttini.

    vetoan kuumehoureiluun josta olen ikävästi kärsinyt viime päivät.

    entistä suuremmalla rakkaudella ja kunnioituksella,
    jemina

    ps olen vieläkin täällä vankasti kiinni maassa

    VastaaPoista