minulla kestää postissa noin tunti

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

ja menee rahaa. tänään meni 21,10. eikä tunnu mitenkään turhalta, ei idioottimaiselta taikka typerältä ! minä rakastan postia, lähettää ja vastaanottaa.

tämä päivä oli todella hieno siis. lähetin ja vastaanotin.

laitoin muutaman rästiin jääneen postcrossing-kortin postiin, ja sain viimein lähetetyksi Masakolle hänen ansaitsemansa vastapaketin: marimekkokuori, marimekkovihko, suklaata ja muumipostikortti.

postimerkkejä tarvittiin myös muutamia. postitäti nauroi minulle vähän kun puhuin näistä korteistani ja postcrossingista. ja varsinkin siinä vaiheessa kun sanoin että haluan kuvata tuon kuoren vielä blogiini !

posti 004

valitsin tuohon tuon upean suomalaiset bändit -sarjan. muttei yksi arkki ihan riittänyt niin täydennettiin sitten tuommoisilla tylsemmillä. mutta hienoja ovat ! ja sain liimata ihan itse lentopostitarratkin kaikkiin :]]]] sitä se kanta-asiakkuus teettää.

lisäksi sain kirjoittaa tuommoisen tulli-lapun !

posti 008

joillekin teistä olenkin jo hehkuttanut mysteerikommentoijaani jonka henkilöllisyys paljastui minulle tänään postin mukana. kortti oli eittämättä täydellinen. tässä toinen puoli kortista: (+ minun uusi weekdayn paita johon rakastuin, second hand 1,50 e !)
posti 012

mysteerihahmolle: olisi kovin mukava tavata, minulle käy hyvin 24. päivä  heinäkuuta. lupaan myös että jonakin kauniina päivänä saat vähintään yhtä upean postimysteeriyllätyksen kuin minä tänään. ei paljasteta muille kuka olet ennen kuin otetaan kuvia sitten turussa !

sormuksia

tiistai 29. kesäkuuta 2010

sormukset 001

sormukset 004

sormukset

muoviset kukkasormukset edessä, second hand
kultainen kukkahöskäsormus vasemmalla edessä, JC
vihreä sormus oikealla edessä, second hand
kultainen helmisormusjuttu kaikista vasempana, H&M
pienin sormus, second hand
toisiksi oikein rakkaussormus, second hand
alimmaisessa kuvassa oleva sormus, second hand

tuo alin on minun kaikista suurin suosikki. ärsyttää kun en saanut siitä parempaa kuvaa vaikka kuinka yritin ja yritin. aina heijasti aurinko :[.

siinä on kuitenkin simmoinen kameenainen. en minä tiedä oikeita sanoja.

ota osteri

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

mussalo 2
mussalo 4
mussalo
(kuvitelkaa että tarkennus on hiekassa)
mussalo 3
paita, second hand, 0.50 e
huivi, second hand, ikivanha en muista hintaa
legginsit, second hand, 2 e
toppi, second hand, even en tiedä hintaa :]]]]]

säästä lukiokirjoissa

perjantai 25. kesäkuuta 2010

tämän kirjoituksen tarkoituksena on herättää lukiolaiset. erityisesti ne, jotka ovat ostaneet jokaisen käyttämänsä kirjan uutena. todellisuushan on uskottua kauniimpi. kirjoja saa halvalla, ja lukion käyminen voi päätyä taloudellisesti jopa plussan puolelle.

1. kierrä kirpputoreja mieluiten oman ja kavereiden kirjalistojen kanssa. harhaostoksistakin pääsee varmasti eroon sillä kirjoille riittää aina käyttäjiä.
2. unohda jamerat ja lukiolaisten kirjakaupat. yritysten päämääränä on useimmiten tuottaa voittoa eikä suinkaan ajatella meidän pienten lukiolaisten etua. eikä varsinkaan ekologisuutta ja kierrätystä. ostaessasi kirjan suoraan toiselta entiseltä tai nykyiseltä lukiolaiselta, saat kirjasi edullisemmin mutta myös myyjä saa kirjoistaan enemmän kuin jollekin firmalle myydessään.
3. selaile huuto.nettiä ahkerasti
4. maksa huuto.netin tunnistautumismaksu (jotain muutaman euron luokkaa per vuosi). tunnistautuminen tarjoaa muun muassa palvelun, joka lähettää sähköpostiin ilmoituksen kun etsimäsi tuote ilmoitetaan myytäväksi. esimerkiksi itse olen kamppaillut fysiikan kirjojen löytämisen kanssa eniten ja huuto.netin palvelu toimisi näiden kirjojen kohdalla seuraavasti: kirjoittaisin huutovahtiin hakusanat "fotoni 7", fotoni 8" ja "fotoni 9". kun jonkun jättämässä ilmoituksessa on joku näistä hakusanoista, saan linkin suoraan sähköpostiini.
5. älä odota löytäväsi jokaista kirjaa yhden selailun aikana. joistakin kirjoista ihmiset eivät vaan jostain syystä luovu niin herkästi, ja toisia kursseja suoritetaan huomattavasti enemmän kuin toisia. löydät takuulla kemian ykköskurssin kirjasi, mutta viitoskurssin kirjaa etsiessäsi, saat takuulla tehdä enemmän töitä. ole kärsivällinen !
6. älä jätä kirjojen hankkimista kesäloman tai koeviikon viimeiseen päivään jos aiot tehdä ostoksesi edullisesti.
7. laita myös omat vanhat kirjasi kiertoon: mitä teet psykologian ykköskurssin kirjalla jos et ole kiinnostunut aineen kirjoittamisesta tai sitä seuraavista kursseista ?
8. jokaista sinun ei välttämättä tarvitse hankkia itsellesi ollenkaan omaksi. jos itse olet filosofian ystävä ja sinulla on kaikkien kurssien kirjat hyllyssä odottamassa kirjoituksia ja ystäväsi on aloittamassa sitä yhtä pakollista kurssiaan, hän voi aivan hyvin lainata kirjaasi muutaman viikon ajaksi vaikkapa kotitekoista muffinia vastaan ! lainaile.
9. kirjastoissa on myös joitakin lukiokirjoja lainattavissa.
10. jos koulussasi ei vielä järjestetä kirjojen myyntitapahtumaa, niin astele oppilaskunnan kokoukseen ja tee ehdotus !

jotta sanani eivät jäisi vaan sanoiksi, seuraavaksi seuraa esimerkki minun syksyn ensimmäisen jakson kirjoistani. ensin esittelen suomalaisen kirjakaupan hinnan ja sitä seuraa huuto.netistä löytämäni kirjan hinta. lisäksi lasken mukaan kirjan postikulut (jos ei ilmoitettu niin lasken että 3 e). kirjan nimeä klikkaamalla pääset huuto.netin kohteeseen. en myöskään ota huomioon kirjoja jotka ovat käytössä jokaisella kurssilla ykkösluokasta lähtien, esimerkiksi äikän käsikirja.

englannin 7. kurssi

Culture Cafe 724,15 e - ( 4 e + 3 e) = 17,15 e

fysiikan 7. kurssi

Fotoni 7, ei löydy huuto.netistä. kirjakaupassa 28,10 e

äidinkielen 6. kurssi

Kurssivihko 6: 14,90 e - 7 e = 7,90 e

yhteiskuntaopin 4. kurssi

Kansalainen ja eurooppa 25,35 e - (10 e + 3 e) = 12,35 e

pitkän matematiikan 6. kurssi

Pitkä matematiikka 6 16,20 e - ( 7 e + 2 e ) = 7,20 e

a-ruotsin 7. kurssi

Varför inte ! 7 21,20 e - ( 9 e + 3 e ) = 9,20 e



säästö: 53,80 e. säästöä tulee vielä lisää kun tuon fotonin löytää myös käytettynä. lisäksi kirpparilta ostetut kirjat ovat yleensä vielä halvempia, mutta vaatii enemmän onnea löytää juuri oikeita kirjoja sieltä. mutta paljon olen sieltäkin ostanut. ja oikeasti löysin esimerkiksi tuon yh:n kirjankin kahdella eurolla, joten säästö kasvaa vielä suuremmaksi.

jokainen voi varmasti edellisestä laskelmasta päätellä kuinka paljon säästöä kertyy kolmen vuoden aikana. jos yhden jakson aikana puhutaan jo kymmenistä euroista, tulee 13 jakson aikana summaksi vähintään kolminumeroinen luku. ja kirjoista pääsee myös aina eroon !

muutama vinkki vielä käytetyn kirjan ostajalle:

ops vaihtui vuonna 2005. sitä ennen painetut kirjat ovat todennäköisesti vanhaa opsia ja siten käyttökelvottomia.
älä kuuntele opettajaa joka vaatii uusinta painosta kirjasta. käske häntä näyttämään miten sinun vuotta tai kahta aiemmin painettu kirjasi eroaa uudesta kirjasta. jos ero vanhaan painokseen on korjattu kuvateksti tai taulukon taustavärin vaihto, pärjäät mainiosti sillä vuotta tai kahta ennen painetulla kirjallasi.
jos et ole varma oletko ostamassa oikeaa kirjaa, tarkista ISBN. huuto.netissä useimmat myyjistä ilmoittavat ISBN-numeron kohteen tiedoissa ja aina voi kysyä. vertaa numeroa kirjakaupan ilmoittamaan numeroon. kirpputorilla kiertäessä viisaimmalla on kirjalistassaan myös ISBN-numerot ja tälläisen erittäin fiksun listan puuttuessa, voi aina turvautua puhelimen nettiin.
kysy minulta neuvoa ! minä kyllä tiedän :---D


tämä päivä on mennyt esimerkiksi tämän kirjan parissa...
2106 015
2106 014
...näissä maisemissa.
2106 016
loppuun vielä kaikkien aikojen huuto.net löytö. hinnasta ei kuitenkaan puhuta. suttasin tuon toisen naaman jos se ei tykkää olla minun blogissa.
18476_312348143045_529788045_3267734_587350_n

mysteeri ratkaistu

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

ag

ilmoitettakoon että muutama postaus sitten esitelty kenkäkatoaminen on saanut onnellisen loppunsa tänä aamuna kello 11.23 Suomen aikaa.

aloin pohtia katoamista edeltäneitä tapahtumia oikein urakalla. kävin elämääni päivä päivältä läpi kunnes muistin sen toukokuisen kesäsateen. jolloin vettä tuli aivan kamalasti ja humalistonkatu oli muuttunut humalistonkoskeksi.

olin tullut kotiin märillä kengillä. vienyt ne fiksusti pannuhuoneeseen kuivumaan.

olen sherlock.

kengät, second hand, 3 e
huivi, second hand, 1 e
neule, second hand, 3 e
laukku, second hand, 1 e
koru, second hand, 1 e
paita, second hand, 2 e

turku

maanantai 21. kesäkuuta 2010

2106 007

turun kirjasto on ihmeellinen paikka sillä vaikka sen voi nähdä mystisenä labyrinttina mutta samalla se kuitenkin suo kulkijalle turvaisia suojapaikkoja. esimerkkinä tästä haluan tällä kertaa esitellä nämä upeat kovin palloisat katosta roikkuvat tuolit jotka ovat minutkin ottaneet niin moneen kertaan huomaansa.

ja koska sopivasti pääsimme turkuteemaan haluan hehkuttaa myös ensi vuonna koittavaa kulttuuripääkaupunkivuoroamme. ensinnäkin, nyt on vasta vuosi 2010 ja turku näyttää jo nyt upeammalta kuin moneen aikaan. näkisitte sen värimäärän, kaikki pallot ja kuviot. liehuvat liput ja hauskat pelit.

2106 006

ehdottomia helmiä olisi myös kulma 2011 jos kahvila osuus olisi parempi. se vaatisi niin kovaa kasvojen kohotusta jo nyt. mutta tunnelma siellä on kuitenkin minusta kovin mukava. samassa yhteydessä on myös pieni puoti jossa myydään suomalaisia muotoilu- ja käsityötuotteita. kukin myyjä aina muutaman kuukauden kerrallaan.

odotan kovasti tuota muutaman kuukauden päästä koittavaa vuotta 2011. jollet ole jo ilmoittautunut vapaaehtoiseksi niin harkitseharkitseharkitse !

tiedossa on jo aivan uskomaton määrä ohjelmaa ensi vuodelle ! kaikkea alamäkiajoista taidenäyttelyihin. minä olen rakastunut.

tänään klassikon piha oli täynnä haapojen (???) tuommoista pumpulia. sitä oli aivan kamalasti. istuin siinä taikamaassa tekemässä apuverbitehtäviäni.

2106 003

minulla oli tänään pukeudutaantylsästipäivä. siksi esittelen vain käsikoruni joka oikeasti on kaulakoru. rakastan kovin.

2106 009

"tämä seuraa tätä kuin hai laivaa"

perjantai 18. kesäkuuta 2010

1806 001

tein mahtilöydön manhattanilta tänään: hai-saappaat, 12,50 euroa.

minulla on jo punaiset, mutta ne ovat kokoa 38, eli auttamattomasti liian suuret.

nämä uudetkin, kokoa 37, hieman klonksuvat jaloissani, mutta paksulla sukalla ja pohjallisella tilanne muuttuu radikaalisesti !

lisäksi vanhat punaiset ovat aika huonossa kunnossa, olivat jo silloin kun sain ne. nämä taas ovat melkein kuin kaupan hyllyltä.

ja kuka voisi vastustaa tuota väriä, jolle ei löydy omaa nimeä. ne eivät ole vaaleanpunaiset, sen tiedän. mutta mitkä ne sitten ovat ! selvitän arvoituksen vielä jonain päivänä.

otsikkossa lainaan englannin syventävän kielioppikurssin opettajaani. uskoakseni olemme kuulleet tuon neuvon toista sataa kertaa viimeisen kahden viikon aikana.

ps liity toki seuraajakseni bloglovinissa ja tykkäile kirjoituksistani

aggressiivinen postimies

torstai 17. kesäkuuta 2010

minulla on ollut pieni kortiton aikakausi viimeiset kaksi viikkoa mutta nyt alan taas päästä kiinni rakkauteeni ! ensiksi esittelyyn pääsevät viime viikkoina vastaanotetut kortit:

IMG_8759
IMG_8761
Saksa, huomaa selvästikin aggressiivisen postimiehen leiman jälki !
IMG_8762
minun suosikki näistä korteista !
IMG_8763
Sveitsi PS KUKA PÄÄSEKÄÄN SINNE TAMMIKUUSSA. ja vielä cerniin voi luoja kuolen jo ajatuksestakin.
IMG_8764
IMG_8766
rakastan autokortteja eniten !

Jennifer ilahdutti taas minua yksi päivä, odotan vain niin kovasti että minun superkorttini saapuisi perille hänelle:

IMG_8765

olen ajatellut että voisin siirtyä korttien kuvaamisesta korttien skannaukseen. havaitsin nimittäin tänään että turun kirjastossa on monta skanneria ihan vapaasti käytettävissä ! kuinka mahtavaa. tämän aatteen vastustajat ilmottautukoon.

ja jotta tästä postauksesta ei vaan tulisi liian lyhyt niin lisätään vielä kolme korttia jotka ovat ihan juuri lähtemässä maailmaan:

IMG_8767
tämä lähtee Yhdysvaltoihin ihmiselle, joka kertoi harrastuksekseen eräänlaisten kasettikirjeiden vaihdon eri ihmisten kanssa. siis c-kasettien. kuka näitä kaikkia keksii. ihan mahtava idea. täytyy vaan yrittää olla aloittamatta sitäkin harrastusta.

kuoren sisällä on kortti johon ompelin c-kasetista riistettyä sitä nauhaa. viisaana tyttönä menin sitten sulkemaan kuoren ennen itse kortin kuvaamista...

IMG_8768
tämä lähtee Saksaan. tämä on tylsä kuori. tein myös tylsän kortin. koska ihminen tuntui tylsältä. anteeksi vain.
IMG_8769

tämän upean ja mielikuvituksekkaan kuoren sisällä on aivan superupea kortti. vannon sen ! vaikka tämänkin menin sulkemaan ennen kuvaamista. voi voi.

sisällä on siis neliosainen kortti, ommeltu samaan tyyliin kuin jenniferin superkortti. sitten niissä osioissa on minun ottamia kuvia tältä kesältä. hän kun toivoi itse tehtyä taidetta ja valokuvia.

WANTED

kuutit 089
en ymmärrä missä ihmeessä nämä voivat olla !

kadonneet kuin tuhka tuuleen
löytäjälle palkkio

tiistai-iltapäivänä satoi

tiistai 15. kesäkuuta 2010

1506 010

pelkään ettei salainen rakkauspaikkani ole niin salainen tämän kuvan julkaisun jälkeen mutta teen sen silti. turun kirjasto on rakkaus. vaikka lukisi ylppäreihin kuinka kovaa ikinä, on silti rauhallinen olo. tuossa tuntuu että olisi melkein ulkona. vaikka todellisuudessa on lämpimässä lukupesässä (kuten he niitä siellä kirjastossa nimittävät). sadepisarat vaan hakkaavat ikkunaan.

toivoisin että minulla olisi rahaa istua cafe siriuksessa. syömässä jäätelöä !

1506 009

tapasin hienon koiran kirjaston portailla. se näytti rakastavan sadetta.
1506 006
1506 011

tähän ei tule kuvia

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

lupauksia:

1 en värjää enää ikinä hiuksiani huomisen jälkeen
2 en osta vähään aikaan koruja. paitsi sormuksia. ja jos löytyy lintukoruja niin sitten.
3 ostan vaan kivoja vaatteita.
4 sovitan kaikkia vaatteita ennen ostamista.
5 kasvatan kirppisvaatteiden osuuden (95%) korkeammalle.
6 en osta yhtäkään kynsilakkaa ennen kuin kaikki entiset on käytetty.

olen tänään laittanut hirmuisen määrän taas vaatteita pois. ihan superihaniakin, melkein suruttaa ! mutta täytyy oikeasti oppia säilyttämään vaan todellisia rakkauskappaleita, niitä joita oikeasti ihannoi.

lisäksi aloitan viikon kestävän blogiprojektin huomisesta alkaen: en aio ostaa mitään syötävää/juotavaa viikkoon vaan keskityn pelkästään eväiden voimaan.

tämä eroaa edellisestä tilanteesta ennen kaikkea jäätelön osalta.

tarkoituksena on näyttää sekä itselleni että teille paljonko säästää rahaa, aikaa ja ympäristöä omilla eväillä. ja se on vielä kaiken lisäksi

olen tänään tehtaillut muutaman kortin mutta ne pääsevät esittelyvuoroon vasta huomenna. pitkästä aikaa korttejakin ! olen vastaanottanut aivan erinomaisen upeita kortteja viime aikoina joten nekin pääsevät pian esittelyyn. on vaan jotenkin jääneet kortit nyt vähemmälle, varsinkin koeviikkosöhläysten ja muiiden koulujuttujen vuoksi.

mutta elämä on koittanut !

sade on ihana mutta se masentaa

muita nauratti minun asun hinta eilen. erityisen ihailun kohteena oli friis companyn laukkuni. jota myös itse hillittömästi rakastan.

tämän kuvan varastin jennyltä facebookista. kuvassa minä ja tia sateisessa turussa.

31088_408620441551_567641551_4223943_5986621_n

pipo, vila, 3 e
huivi, second hand, 1,50 e
takki, second hand, 0,50 e
laukku, second hand, friis company, 8 e
farkut, second hand, 1 e
ballerinat, second hand, alessia, 2 e
+ paita, second hand, 1 e
+ koru, second hand, 0,50 e

katselin äsken vaatekaappiani. joudun joka päivä raivaamaan lisää tilaa sinne, ja se on surullista. joten päätin laittaa taas vaihteeksi noin miljoona vaatetta pois.

uskoakseni nyt on tilaa kaikille vaatteille. en tosin tiedä totuutta sillä hyllyt ovat tyhjät, ja sänky täynnä vaatteita.

eve värjäsi minun hiukset. ne ovat khuulin punaruskeaoranssit, ja rakastaisin näitä kellä tahansa muulla kadulla vastaantulevalla, mutta minua epäilyttää. eve sen sijaan on valmis repimään nämä päästäni ja liimaamaan omaansa.

ajattelin että voisin yrittää poistaa kaikki värimömmöt päästäni ja nauttia taas enkelikiharoistani. mielipiteitä kaivataan !

eilen oli mukava päivä. viimeiseen hissan kesäkurssin päivään kuului apteekkimuseo, taidemuseo ja käsityöläismuseo. apteekkimuseon pihalla on kukko ja kanoja vapaina ! ja puhutaan paikasta joka on muutaman sadan metrin päässä kauppatorista. tämä ihmeellinen maailma...

1106 005

englannin kurssi jatkuu vielä ensi viikon ja sitä seuraavallakin kaksi päivää. suunnitelmissani on siirtymisen museoista turun kirjastoon lukemaan muutamaksi tunniksi päivittäin vaihtelevasti englantia ja yhteiskuntaoppia.

peläytä minut oi kulta

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

tunnen että elämässäni on tapahtumassa muutoksia. tuntuu esimerkiksi että olisin itsenäistynyt viimeisten päivien aikana enemmän kuin viimeiseen viiteen vuoteen yhteensä. tunne on hassu.

tänään muun muassa:

1. uskalsin vastata puhelimeen. langan toisessa päässä oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä ! ja kysyin asiantuntevia kysymyksiä joilla vältin huijatuksi tulemisen. sain kolmen kuukauden ellet plus jonkun, todennäköisesti ruman iltalaukun, hintaan 9.90 e. rakastan elleä.
2. tein päätöksen omien tunteideni mukaan: jos minusta tuntuu ylitsepääsemättömän pahalta, minulla on oikeus poistua tilanteesta ja olla välittämättä säännöistä. minulla on oikeus lähteä kurssilta oman aikatauluni mukaan jollen halua kiertää minun muistoja täynnä olevia laivoja sellaisen ihmisen kanssa joka nykyään luo uusia muistoja sen minun entisen muistojen luojan kanssa.
3. pyysin apua kynsilakka-asiassa inglotin kivalta myyjältä. kysyin että kun olen lukenut sellaisesta suihkejutusta mikä kuivattaa kynsilakan nopeasti, niin että onko heillä sellaista. oli, mutta simmoinen pipettisysteemi ! hän ei oikein tiennyt sen toiminnasta joten suoritimme kokeen lakkaamalla yhden kynsistäni ja pudottamalla tipan ihmeainetta lakan päälle. tuntui toimivan, ei ihan kahdessa sekunnissa mutta huomattavasti nopeammin kuin normaalisti. minä olen maailman surkein kynsien lakkaaja, mutta onneksi se ei ole maailman tärkein taito.
4. huomautin englannin kurssilla opettajalle että tunti päättyi viisi minuuttia sitten.eilen en kirjoittanutkaan ollenkaan: vierailimme historian kesäkurssin kanssa tuomiokirkossa, ett hem-museossa ja aboa vetuksessa. ett hem on turun epätunnetuin ja pienin museo, mutta minun suosikkini kyllä muutaman vierailukerran jälkeen. lisäksi ainakin eilinen oppaamme oli mahti !

tänään: turun linna ja forum marinum.

kuva on linnan pihalta kun aamulla oli taas vähän aikaa... en osaa arvioida kauanko kestää ajaa paikasta A paikkaan B, joten välillä juoksen paikalle naama punaisena ja toisinaan odottelen pihalla puoli tuntia muita.

2

minulla ei ole päivän asu kuvia. olen kyllä hiihdellyt ihan mukavissa vaatteissa: esimerkiksi tämän päiväinen punainen telttani on marimekko aarre kultaiselta ajalta ennen kristuksen syntymää.

ostin tänään myös abi englanti kirjan ja latailin nuo kappaleet ja harjoitukset äsken ipodiin ! miksi minua ei ahdista yhtään ylppärit ? ennemminkin olen innoissani

kesämaanantai

maanantai 7. kesäkuuta 2010

eilen mainitsemani historian kesäkurssi alkoi tänään tutustumisella Nousiaisten Linnavuoreen, Nousiaisten kirkkoon (piispa henrik !) ja Nousiaisten kotiseutumuseoon. kaikki ehdottoman upeita ja mielenkiintoisia kohteita...

mutta kuten jo viime vuodesta tiedän, seuraavat neljä päivää tulevat olemaan mahtavia museoineen ja Turun linnoineen !

seuraavassa kuvassa näkymä kirkon lähettyviltä. siellä oli paljon lampaita. minä pidän lampaista. + kännykän kamerasta. huomenna otan kyllä järkkärin haha.

4679075775_6849371756_b

kolmelta olin jo Turussa englannin syventävällä kielioppikurssilla, jonka opettaja on aivan mieletön ! inspiroiva, motivoiva ja ihmisläheinen. rakastan.

puoli viideltä olin kirjaston edessä odottamassa Johannaa ja Teeaa, ja hetkeä myöhemmin kirjastossa pelaamassa kimbleä ja scrabblea.

sitten vähän syötiin ja istuttiin jokirannassa. ja elämä oli kivaa. tästä kesästä on tulossa aivan fantastisen upea viime kesän ahdistuskesään verrattuna.

4679686866_7445f0e2d5_b

meidän säännöissä erisnimet on sallittuja. myöskin sanat joissa on edes jotain perää.

joten hylat, kesyhai ja ikitarut käyvät oikein mahtavasti.

sunnuntaipäivä

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

heräsin tänään siinä hieman ennen kuutta ja noin 10 vaille seitsemän oli länsikeskuksesn euromarketin pihalla tyhjentämässä kirpparipöytiä ja kukkaroani.

olen henkeen ja vereen aamuihminen. rakastan aamuja. tässä aamussa rakastin sitä että sain lähteä yksin, syödä ruisleivän yksin ja ottaa lääkkeen yksin. rakastin sitä että sain pukeutua lämpimiin vaatteisiin, sulkea ulko-oven kiinni hiljaa ja kävellä kukkameren poikki koosterin luo. lähteä ajamaan ihan yksin ja laulaa omia suosikkikappaleitaan ilman että kimmo vehviläinen pääsee väliin sanomaan mielipiteitään.

matkalla näin oravan. ylhäällä sinitaivaalla oli myös kuumailmapallo, puoli seitsemältä aamulla ! yhdessä kohtaa tuoksui sekä meno- että tulomatkalla kanelikorput, en voi käsittää mistä se tuli !

kaikkialla oli hiljaista, vastaan tuli vain muutamia ihmisiä kohtuullisen pitkän matkan aikana. liikennevalot eivät tunnistaneet aina minua pienen koosterini kyydissä, ja jouduin ajamaan punaisiin valoihin. se ei tuntunut pahalta kun kuiskasi valoille anteeksi.

raahasin kotiin kaksi kangaskassillista uusia rakkauksia. kustannukset: 25 euroa. esittelen niitä joskus tarkemmin ehkäpä.

myöhemmin kävin vielä vuokraamassa leffan (kanelikorput tuoksuivat taas siinä yhdessä kohtaa !). valitsin ensi-iltahyllystä Adamin, josta tuli suosikkielokuvani ensimmäisellä katselukerralla. entiset suosikit on täytynyt katsoa moneen otteeseen ennen kuin niistä on muotoutunut todellisia rakkauksia.

Adam kertoo Bethistä, joka muuttaa samaan taloon, jossa Adam asuu. Adamilla on Aspergerin syndrooma, joka hänen tapauksessaan ilmenee kyvyttömyytenä ymmärtää muiden ihmisten ajatuksia ja tunteita ilman kysymistä. syndroomalle tavanomaisesti Adamkin on kovin vetäytynyt persoona sosiaalisten tilanteiden ollessa hyvin vaikeita hänelle. Adam on myös monien muiden Aspergerin syndroomaa sairastavien ihmisten tavoin erittäin viisas ja hänen mielenkiintonsa kohdistuu ennen kaikkea astronomiaan.

Bethin on vaikea ymmärtää Adamin käyttäytymistä ystävyyden alkuvaiheessa jolloin hän ei vielä tiedä syndrooman olemassaolosta. heidän välilleen muodostuu kuitenkin kaunis ja erilainen tarina, jonka haluaisin jokaisen näkevän. niin tämän elokuvan muodossa kuin omassa elämässäänkin.

minun oli kovin helppo samaistua Adamiin. näin hänen pelkonsa ja ahdistuksensa esimerkiksi kohtauksessa jossa hän odottaa Bethiä saapuvaksi valmiina avaamaan oven.

Aspergerin syndrooma on erilainen sairaus paniikkihäiriön kanssa, mutta minä kuitenkin näin itseni odottamassa tiettyä hetkeä. ja sitten hetken koittaessa Adam hajoaa, pelko kasvaa ulos ihmisestä ja maailma pysähtyy.

minä haluan oppia Adamilta hänen rohkeutensa kuitenkin luottaa Bethiin.

en halua kertoa elokuvasta enempää, toivon vain, että jonain päivänä katsoisitte sen.

asut 003

paita, second hand, 2 e
pellavahuivi, second hand
kello, second hand, 3 e
vyö joka toimii minulla erinomaisena koruna, second hand, 0,50 e

huomenna palaan kouluun kello kymmeneksi. tungin uudestaan mukaan historian kesäkurssille koska en saanut viime vuonna tarpeekseni kartanoista, museoista ja historiallisista kukkuloista. toivon jotenkin että se kääntäisi uuden sivun, sen vanhan viime vuonna käännetyn sivun päälle. ei kiitos rakastumisia tällä kertaa. minä en millään jaksaisi kun edessä on muun muassa:
kaksi englanninkurssia, joista toinen alkaa myös huomenna
kolme viikkoa roosani kanssa raumalla
yhteiskuntaoppileiri valkeakoskella
täydellisiä kesäpäiviä
matematiikan kertausta, olen vakaasti päättänyt kirjoittaa pitkästä matematiikasta laudaturin !
yhteiskuntaopin ja englannin yo-kokeisiin valmistautumista syksyksi
ystäviä
ben & jerry's jäätelöä

kevätjuhla

lauantai 5. kesäkuuta 2010

laitumille 139
kuvan laatu on aivan mahti
mekko, second hand, 15 e. tämä oli äidin löytö joskus talvella, ja oli vielä hintalaput kiinni mekossa. luomupuuvillaa ja muutenkin rakkaus.
koru, second hand, ostettu kymmenen euron korupussin mukana ammoisina aikoina. koru on P. Sarpanevan.
kengät, second hand, 1 e

eve leikkasi minun hiukset eilen. minulla oli kyllä kampaaja varattu tiistaiksi mutta tykkään näistä niin ettei tässä mitään kampaajia tarvita. joten eve sai sen ajan palkkioksi.

johannan maalaus oli vuosikertomuksen kannessa taputap. mutta missään ei lukenut johannan nimeä, mikä minusta oli aika törkeää.

hamstraaja jemina

perjantai 4. kesäkuuta 2010

koulussamme on alkamassa suuri remontti jonka tieltä siivotaan ja tyhjennetään minun mielestäni täysin kohtuuttomasti !

olen pelastanut lehtiä, kasetteja, avokelanauhoja, postikortteja ja kirjoja. esimerkiksi.

lehdistä taittelin muutaman kukkasen opettajille kun ovat olleet niin kovin tukevia ja kivoja mun tän vuoden ongelmieni kanssa. kaikista kivointa oli tehdä se kyllä noista pelastetuista lehdistä osaksi, pala vanhaa säilyy siis ainakin.

laitumille 003
laitumille 009

tänään palasin kotiin laukku täynnä tavaraa. ilmaista ja niin käyttökelpoista pienellä mielikuvitukseksella.

laitumille 019

henkilökohtaisia suosikkejani on tämä rasia jonka sisältä paljastui ranskan kuunteluharjoituksia. älppäreinä.

laitumille 023

kärkeen kiilaa myös tämä saksan kielen harjoituskirja kuvineen.

laitumille 034
ja nämä kyllä hieman nuhraantuneet nahkakannet joiden sisällä on myös kaikkia upeita muistoja koulun alkuajoilta.

laitumille 032
osa tämän päivän saaliista:

laitumille 035
miettikää mitä noista avokelanauhojen rasioista saa tehtyä ! toisin kuin tänä päivänä, nuo on tehty puoli senttiä paksusta kartongista ja kestävät.


ps blogloviniin lukijoita toivoisin esimerkiksi palkkioksi minun fysiikan kutoskurssin ysistä ja tykkäyksiä siellä mun kirjoituksista kemian nelosen ysistä haha !

hot or not

torstai 3. kesäkuuta 2010

pinnalla:

  1. Maskun kirjasto: ei taistelua sohvapaikoista, ei muita ihmisiä. iltapäivä auringossa ikkunan äärellä palmun alla, ja lehtihyllyssä olivia, trendi ja elle. unohtamatta tietenkään helsingin sanomia
  2. opiskelu: kesäkursseja, itseopiskelua, leirejä ja tenttimateriaaleja. ylioppilaskirjoitukset tuntuvat tässä vaiheessa vain upealta uudelta maalilta, johon tähdätä muun muassa korkeavyötäröisten shortsien (etsintälistalla) ja sadepilvien kanssa
  3. Anna Puu - Sahara: no comments needed
  4. Irja Askola: naispappeuskysymykseen, samaa sukupuolta olevien avioliittokysymykseen ja muuhun yleiseen riitelyyn kyllästyneenä, tämä uutinen oli odotettu ja sai hymyilemään kovin
  5. Japani: ei se suosikkien ja demien hehkuttava japani animeineen, lolitoihin ja hellokittyineen vaan se Japani kirsikkapuineen, ihanine muotiblogeineen ja origameineen.
  6. vaniljajäätelö + ananasjaffa: ei voi olla parempaa
pinnan alla:

  1. kypärä: erityisesti se iso, musta ja hiukset latistava
  2. skootteri: edellisen vielä kestää, mutta skootteri näin elämäntapana alkaa mennä yli minulla. haluan kulkea bussilla ja polkupyörällä - odotan opiskeluvuosia
  3. koulun remontti: vihdoinkin se on tulossa, mutta minua hirvittää edes ajatella kaikkea mitä opettajat ovat nykyisiä luokkiaan tyhjentäessä heittäneet pois. nimimerkillä laukku täynnä pelastettuja lehtiä kotiin palannut.
  4. pahat muistot: ne jokaikisessä nurkassa vaanivat erityisesti
  5. kirjastojen sakkomaksujärjestelmä: 29,80e
  6. hovikampaajan puute: huomiseksi on lähes mahdotonta saada enää leikkausaikaa. tiistaiksi on. tietysti olisi ihanaa kasvattaa oikein pitkä tukka, niin että sen saisi letille ja supernutturalle, mutta:

(tähän piti tulla hieno kuva hiuksista jotka haluan mutta en minä löydä kuvaa)