ja voi, minulle kuuluu hyvää

perjantai 30. tammikuuta 2015

Tuli eilisiltaisen minipostauksen jälkeen sellainen olo, että voisi olla aika kiva kertoa enemmänkin siitä, mitä minulle kuuluu.

Ja voi, minulle kuuluu hyvää.

Yksi tärkeimmistä uusista jutuista on ehdottomasti ravintoterapia. Olen käsitellyt tätä aihetta paljon meidän villatakkitytöt-ryhmässä, mutta yritän koota tähän sellaisen sopivan paketin tuntemuksistani siihen liittyen.

Ravintoterapian ja siihen liittyvien tehtävien kautta olen ymmärtänyt ensimmäistä kertaa ihan kunnolla miten iso osa ruoka on ollut ihan jokaista muutakin minun ongelmaa, ei vain niitä itsestäänselviä kuten ylipainoa ja yleistä huonoa oloa. Jossain vaiheessa olen joutunut siihen tilanteeseen, että ruoka on aina joko syy tai seuraus. Ja koska sen ei todellakaan pitäisi olla niin, on aika opetella siitä pois.

Toinen tärkeä havaintoni on ollut se miten hyvällä ruualla ja liikunnalla voin päästä eroon kaikesta siitä "turhasta" ahdistuksesta. Ne oikeat ahdistuksen aiheet ja surut eivät lähde pelkällä vesijuoksulla ja chia-siemenellä mihinkään, mutta pitämällä itsestäni oikeasti huolta saan karsittua pois sen kaiken ylimääräisen ahdistusmassan, jota automaattisesti alan persoonani ja luonteeni vuoksi kerätä niiden oikeiden murheiden ympärille.

On jotenkin levollinen olo. Tykkään käydä vesijuoksemassa ja keppijumpassa (mummoilu!), enkä malttaisi odottaa, että pääsen jatkamaan viime kesäistä juoksuharrastusta.

Tuutikki on edelleen paras kisu, huomenna tulee siis vuosi siitä kuin pikkukisu tuli meille. Vuosi! Yritän kirjoittaa ihan erillisen Tuutsu-postauksen huomenna kymmenien kuvien kanssa.

Niko on edelleen myöskin paras.

Koulu on kivaa, tosin odotan vaan pääseväni vihdoin pääaineopintojen pariin ensi syksynä. (Moderni web-kehitys.)

Hiihtolomaan on pari viikkoa ja kuten eilen kerroin niin lähdemme koko viikoksi Nikon kanssa Lontooseen. Meillä on kiva Airbnb-kämppä Hammersmithissä. Aiomme juosta museosta toiseen ja syödä uusia ruokia ja ikävöidä Tuutsua (loppusyksystä olimme Nikon perheen kanssa Tukholmassa ja hyvä kun laiva oli päässyt edes Helsingistä irti kun selasimme jo kisun kuvia puhelimistamme...) . Ehkä vähän leikkimme olevamme zalfie ja kierrämme hassuja kauppoja. Sitten ehtii vielä viettää molempien syntymäpäiviä, minun on silloin perjantaina ja Nikolla olisi seuraavana tiistaina.

Nyt odotan, että postimies tuo valtavan paketin kissanruokaa ja -hiekkaa. Sen jälkeen lähden uimahallille ja salaa vähän haaveilen leffateatterin hämystä ihan omassa rauhassani.




1 kommentti

  1. Ihanaa, että sulle kuuluu niin hyvää! Muista hymyillä ja nauraa, se on parasta! <3

    VastaaPoista