Taisi olla elokuun alkua kun meillä oli täällä vanha rakas Corolla Turusta lainassa. Saatiin sillä kuskattua kotiin elämänlaatua huomattavasti parantanut astianpesukone ja Tuutikki kätevämmin sterilisaatio-leikkaukseen, mutta pakkohan sitä oli myös vähän hurvitella.
Yksi ilta ajettiin pikkuteitä Porvooseen, jossa kaikki Mäkkäriä lukuun ottamatta oli tietenkin kiinni. Vanha Kaupunki oli kuitenkin joka tapauksessa hurmaava ja putiikkien tarkastelu ikkunalasien takaa teki ainakin lompakolle ihan hyvää.
Silloin tukkani oli vielä vähän paremmissa nutturamitoissa - nyt täytyy taas tyytyä pieneen antenniin kun annoin kampaajan leikata kaiken kuivan pois. Taisi jostain hoitoöljyistä ja hiuksiin jätettävistä hoitoaineista jotain höpötellä.

Siis saatan olla vähän puolueellinen (syntyperäinen porvoolainen köh köh) mutta jouluinen Porvoo on jotain todella ihanaa! :D
VastaaPoistaPitäisi käydä Porvoossa uudemman kerran, viime kerrasta on 10 vuotta enkä oikeestaan muista kuin sen että ostin suklaamyymälästä ihan liikaa pusuja. :D
VastaaPoistaPorvoo on niitä harvoja kaupunkeja, jotka ovat ympäri vuoden kauniita. Kivoja kuvia - tätä kaupunkia katselee mielellään! :)
VastaaPoista