kesäseikkailuja

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tällä viikolla ollaan tehty kävelyretkiä ja ehditty käydä Korkeasaaressakin. Perjantaina tutustuttiin kahteen saksalaiseen tyttöön, jotka kysyivät pari viikkoa sitten minulta Turusta sohvaa Couchsurfingin kautta - päivitin nyt muuttaneeni Helsinkiin. Englantia on kiva puhua, olisipa vaan useammin mahdollisuus siihen.

Piknik (kuva Minjalta koska itse keskityin eväisiin) loppui vähän lyhyeen sateen yllättäessä. Paettiin sadetta Kaivarin Kanuunaan, jossa etsimällä etsin halpaa neuletta yhtäkkiseen paleluun.



Olemme myös vihdoin päässeet Tuutikin kanssa ulos. Kissa luulee pystyvänsä saalistamaan itseään suurempia lokkeja ja Niko juoksee kiltisti perässä.

Melkein itkettää miten ihana Tuutikki on.



Itkettää myös moni muu. En saanut yksi yö nukuttua, koska selasin sängyssä vielä Facebookia ja kaveri oli lisännyt itsestään täydellisen ihanan ja kauniin kuvan - joten minun piti tietenkin itkeä miksen itse ole ihana ja kaunis. Itken myös valmiiksi jo syksyä - entä jos ja kun en jaksa koulussa. Itken rahoja, itken elokuvia ja sitä, etten jaksa ilman päiväunia. Haluaisin hukuttaa murheet suklaaseen.

3 kommenttia

  1. Voi älä sure, olet ihana! Sinun ei pidä olla, eikä halutakaan olla sellainen kuin joku muu. Olet täydellinen omana itsenäsi, kukaan ei voisi olla parempi sinä. Meitä jokaista on yksi ainoa kappale, eikä kukaan voi toista korvata.

    Jos et jaksa syksyllä, niin sinun on kerättävä vielä lisää voimia, ja se on ihan okei. Itsestään täytyy pitää huolta, oma terveys ja hyvinvointi on tärkeimpiä asioita mitä meillä on. Ei ole keltään pois, jos tarvitset vielä hiukan lisää aikaa ja voimaa.

    Itse murehdin useinkin rahaa, mutta lopulta päädyn aina siihen, ettei se tee minua onnelliseksi, enkä halua että koskaan tekeekään. Elämässä on niin paljon kaikkea ihanaa ja rakastettavaa. Raha helpottaa elämää, mutta ei saa pyörittää sitä.

    Anteeksi näin pitkä ja väsyneenä kirjoitettu viesti, mutta painin itse usein ihan samanlaisten ajatusten kanssa. Silloin kaipaa aina "järjen ääntä" muistuttamaan mikä on tärkeää. Voimia sinulle kesään ja tulevaan! <3

    VastaaPoista
  2. Sinä olet ihana juuri tuollaisena. Söpö-Jemina! Ja syksy menee varmasti oikein hyvin, etene oman jaksamisen mukaan ja sitten välillä rentoudut seikkailemalla!

    VastaaPoista
  3. Päivä vain ja hetki kerrallaan suloinen Jemina! Arjen pienistä iloista koostuu isot purot ja lopulta uomat uuteen. Halaus! Tuija

    VastaaPoista