kesäloma on astianpesukone

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014



Tuutikin kesäloma Turussa. Kissa on kiipeillyt puuhun, pyydystänyt sammakon, löytänyt kartanon kaikki pienimmätkin kolot, nuuskutellut kukkia ja nukkunut omassa turvallisessa, Helsingistä asti tuodussa pesässään.

Me sen sijaan olemme syöneet ja nukkuneet. Saunaan pääsee joka ilta eikä Menolippuun kerta kaikkiaan voi kyllästyä. Täällä saa soittaa pianoa ja kitaraa sekä laulaa Singstaria sydämensä kyllyydestä. Jääkaappi täytetään äidin kukkarosta ja astianpesukone tuntuu luksukselta.

Tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa, toisaalta taas on niin kova ikävä omaa sänkyä. (Kunpa se sänky vaan voisi olla Turussa. Mutta elämä on nyt Helsingissä, enkä voisi olla iloisempi.)

1 kommentti

  1. Meilläkin taitaa olla vähän samanmoisia tunnelmia. Äidin ostamat ruuat, piano, semmoista luksusta kuin astianpesukone ja muitakin pyykkäämässä sekä tiskaamassa kuin me, oma piha, viileä asunto ja muuta kivaa. Ja tietysti vaikka joka ilta kortinpeluuseuraa, kahdestaan kun se käy vähän tylsäksi. Ja silti on ikävä sinne ihan omaan kotiin ja omaan sänkyyn ja omiin ympyröihin vaikka ne melkosen pienet ja yksinäiset onkin.

    VastaaPoista