Niko lähti tänään (kirjoittaessani tätä puoli kolmelta yöllä voisi kaiketi sanoa jo eilen) kotiin, minä tulen perässä lauantaina kun saan tavaroideni ja kissoineni autokyydin perille asti.

On sellainen ilo ja haikeus sydämessä. Lauantaina tulee kaksi viikkoa Turun lomaani täyteen, ja tänään jo pidättelin kyyneleitä ajaessani vanhoja tuttuja teitä. Haluaisin saada asua täällä Nikon ja Tuutikin kanssa, olisi turvallinen Kupittaan Citymarket, olisi kirjasto, Art ja kauppatori. Kaikkialle olisi lyhyt matka. Olisi ystävät, sisarukset ja vanhemmat. Tuntisin joka kadun ja puiston. Kävelykadulla jäisi aina suustansa kiinni. Olisi menneisyys.

Mutta elämä nyt kerta kaikkiaan on Helsingissä. Siellä on meidän molempien koulut. On kävelyretket, uudet ihanat ystävät ja turvallinen lähikauppa. Saa matkustaa lähijunilla ja ratikoilla, eikä tarvitse harmitella "kun kaikki kiva on aina Helsingissä". On rakkaus, kissa ja niin, on tulevaisuus.

Siinä missä voisin kirjoittaa valtavan listan lempipaikoistani Turussa, en oikein tunnu keksivän yhtäkään Helsingistä. Olen kyllä miettinyt, että kaikki kiva Helsingissä on yleensä väliaikaista. On pop up -kauppaa, kyläjuhlaa ja puistokirppistä, mutta ne kerätään aina pois. Turussa ei ehkä tapahdu mitään, mutta täällä on hymyilyttäviä asioita, jotka pysyvät paikoillaan vuodesta toiseen.

(Rakastan Turkua, mutta rakastan Nikoa enemmän.)

Ja kyllähän Helsingissä on yksi lempipaikka.

Koti.

Ja se on pysyvä.

kesäloma on astianpesukone

Tuutikin kesäloma Turussa. Kissa on kiipeillyt puuhun, pyydystänyt sammakon, löytänyt kartanon kaikki pienimmätkin kolot, nuuskutellut kukkia ja nukkunut omassa turvallisessa, Helsingistä asti tuodussa pesässään.

Me sen sijaan olemme syöneet ja nukkuneet. Saunaan pääsee joka ilta eikä Menolippuun kerta kaikkiaan voi kyllästyä. Täällä saa soittaa pianoa ja kitaraa sekä laulaa Singstaria sydämensä kyllyydestä. Jääkaappi täytetään äidin kukkarosta ja astianpesukone tuntuu luksukselta.

Tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa, toisaalta taas on niin kova ikävä omaa sänkyä. (Kunpa se sänky vaan voisi olla Turussa. Mutta elämä on nyt Helsingissä, enkä voisi olla iloisempi.)

alppiruusuja!

Instagramissa on näkynyt viime päivinä kuvia Haagan Alppiruusupuistosta. Maunulasta on tuonne vaan pari hassua pysäkin väliä, joten tänään lähdimme pyttipannun ja jäätelön jälkeen katsomaan mistä oikein on kyse.

Huopalahdessa selvisi, että kyse on kahdeksasta hehtaarista alppiruusuja. Kukkivat kuulemma vielä parisen viikkoa, tosin kyllä huomasi paskempikin hortonomi, että osa oli aloittanut kukkien tiputtamisen jo nyt.

Minja on niin hirveän ihana ihminen. Se otti minusta ja Nikosta puolivahingossa ja suunnittelematta muutaman suloisen kuvan. Aion ehkä kehystää yhden, jossa ollaan korkean alppiruusupensaan alla onnellisina.

tänään rakastin: kissaa ja kirjaa

Tämä kuva on paras kuva, jonka olen ikinä ottanut. Tuutikki on juuri niin kaunis ja tärkeä kuin tämä kuva kertoo. Keitin tänään uusia perunoita. Maistuivat hyviltä makkaran ja salaatin kanssa, maistuivat kesältä.

Nautin siitä, että koti näytti edes hetken aikaa kauniilta.

Luin Lucy Dillonin A Hundres Pieces of Me:n loppuun.



Ja niin, olen löytänyt ratkaisun ikuisuuskysymykseeni, miten saada taas luettua kirjoja.

Kirja pitää valita huolella, kirjakaupassa, ei kirjastossa, ja se pitää ostaa, ei lainata. Se pitää saada säilyttää omassa hyllyssä, siihen pitää saada tehdä hiirenkorvia ja jopa alleviivauksia jos siltä tuntuu. Se pitää saada ostaa hyllystä, ei ale-korista. Sen kansi saa olla ihan niin pastellinen kuin se on.

Ihmisen ei ole pakko lukea John Greeniä tai edes Muumipappaa ja Merta. Jos ei vaan tykkää.

kesäseikkailuja

Tällä viikolla ollaan tehty kävelyretkiä ja ehditty käydä Korkeasaaressakin. Perjantaina tutustuttiin kahteen saksalaiseen tyttöön, jotka kysyivät pari viikkoa sitten minulta Turusta sohvaa Couchsurfingin kautta - päivitin nyt muuttaneeni Helsinkiin. Englantia on kiva puhua, olisipa vaan useammin mahdollisuus siihen.

Piknik (kuva Minjalta koska itse keskityin eväisiin) loppui vähän lyhyeen sateen yllättäessä. Paettiin sadetta Kaivarin Kanuunaan, jossa etsimällä etsin halpaa neuletta yhtäkkiseen paleluun.



Olemme myös vihdoin päässeet Tuutikin kanssa ulos. Kissa luulee pystyvänsä saalistamaan itseään suurempia lokkeja ja Niko juoksee kiltisti perässä.

Melkein itkettää miten ihana Tuutikki on.



Itkettää myös moni muu. En saanut yksi yö nukuttua, koska selasin sängyssä vielä Facebookia ja kaveri oli lisännyt itsestään täydellisen ihanan ja kauniin kuvan - joten minun piti tietenkin itkeä miksen itse ole ihana ja kaunis. Itken myös valmiiksi jo syksyä - entä jos ja kun en jaksa koulussa. Itken rahoja, itken elokuvia ja sitä, etten jaksa ilman päiväunia. Haluaisin hukuttaa murheet suklaaseen.

onnea veli!

Veljeni pääsi lauantaina ylioppilaaksi. Teimme hullun kakun ja ostimme Prismasta 25 eurolla kukkia. Niko ihastui meidän kartanoon, ja päätimme jo lähteä takaisin maalle juhannukseksi. Kotona saa saunoa eikä tarvitse murehtia siitä, että halloumi-paketti maksaa neljä euroa.




Ylioppilaan ainoa pyyntö oli Doris-keksit.

Oli jotenkin mielettömän rentouttava viikonloppu. Päätimme jo keväällä, että kaikkien hermoja säästäksemme katamme pöydän vain meidän perheemme ja vävypoikien kesken. Enemmän ruokaa meille ja mikä tärkeintä, kaiken humun keskellä sai vetää villasukat jalkaan ja mennä päiväunille.