Tämä päivä meni peiton alla, ja toivon, että tämä riitti flunssan selättämiseen, sillä tälle viikolle riittäisi vielä tekemistä ja menoa. Lauantaista on erityisesti tulossa pitkä ja raskas päivä hautajaisten vuoksi. Tiedän, että isoäidin oli jo korkea aika päästä pilvien paremmalle puolelle, eikä tässä siksi ole sellaista raskasta surua kenellekään, mutta niin, eihän se silti poista sitä äärimmäistä haikeutta meidän sydämistä.

Onneksi tähän viikkoon mahtuu vielä paljon iloakin. Toivottavasti sinullakin. Elämä on hyvä, maailma on hyvä ja taivas sitten ainakin isoäidille kaikista parhain.

Oikeasti, ihan kaikkea parasta teidän tuleviin päiviin. Nauttikaa syksystä, se on nyt parhaimmillaan!

miksi syksy

Tiedättekö, minä edelleen rakastan blogeja ja kirjoittamista, vaikka kuinka olisinkin ollut hiljaa tällä palstalla.

Eerikan kanssa taisimme tässä kerran jutella sellaista, että ehkäpä nykyään elämässä tapahtuukin juuri niitä juttuja, joista jemina 17v siellä pienessä postikorteilla tapetoidussa huoneessaan haaveili. Ja onneksi ne toteutuneet unelmat tarkoittavat sitä, että elämä onkin tässä vuosien saatossa siirtynyt vähän enemmän tietokoneen takaa kaduille ja kuppiloihin. On niin kiire oikeasti olla ihmisten kanssa, oikeasti elää, ettei siinä edes tule mietittyä mitään kameraa tai blogia. Välillä nukkumaanmennessä tulee ajateltua, että tästä illasta olisikin saanut kivan jutun blogin, vieläpä sellaisen josta se jemina 17v olisi ollut ihan todella onnellinen.

Mutta, tänä aamuna pysäkille kävellessä oli ihan pakko ottaa kuva syksystä. Minä ja maailma näytimme juuri tältä blogilta. Näytimme juuri minulta. Kysyin villatakkitytöiltä, että minne voisi muuttaa, että olisi vuoden ympäri tälläinen ilma.

Tykkään elämästä aina, mutta syksyllä vielä vähän enemmän. Ja tuossa kuvan hetkessä tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että olisipa taas kiva ihan oikeasti kirjoittaa blogia. Vaihdoin vanhan Androidini parin vuoden tauon jälkeen takaisin iPhoneen. Siinä on ihan käsittämättömän kiva kamera, jolla otetut kuvat riittäisivät aivan hyvin bloggaamiseen, eikö vaan?

Haluan taas muuttaa blogin ulkoasua, tämä on ihan liian valkoinen minulle. Kiva, muttei sitten kuitenkaan. Tarvitsen keltaista. Paljon keltaista.

voffeli&kaffeli

Tänään treffattiin Töölössä, ihanassa kahvilassa nimeltä Voffeli & Kaffeli. Minä menin edelleen teelinjalla, mutta voin jo pelkästään sen huumaavan tuoksun perusteella suositella paikan testaamista! Tämä oli ollut meidän kalenterissa jo pidemmän aikaa sovittuna juuri tälle päivälle, ja jotenkin vohvelit ja valtavat teekupit istuivat juuri tähän lauantaihin paremmin kuin hyvin.

Oli täydellinen ilma, tarjolla lempiteetä (Clipperin Lemon&Ginger), pöydässä parhaita tyttöjä ja ajatuksissa edessä häämöttävä syksy ja kaikki sen tulevat seikkailut. Kävelimme vielä vohveleiden ääreltä Putingin paperikauppaan Runeberginkadulle, ja voi, oli vaan yksinkertaisesti niin kivaa.

Lukiolaisjemina olisi onnellinen jos sille kertoisi, että malta odottaa, sinun aikasi tulee pian, sitten seikkailet lauantaisin töölössä, juot teetä (ja oikeasti vielä pidät siitä) ja ihastelet postikortteja ihanien ystävien kanssa.

Älkää ikinä unohtako teidän unelmia. Luvatkaa, ettette unohda. Vaikka olisi ihan paskaa niin jatkakaa. Koska ihan oikeasti voi tulla vielä päivä, että jaksatte koulussa, jaksatte kotona ja jaksatte elämässä. Päivä, jolloin sanotte rohkeasti, että kyllä, totta kai leivon sinulle lauantaiksi kakun. Päivä ,jolloin voitte varmoin mielin luvata ihmisille, että olette tietenkin mukana (että ei ahdista) ensi viikollakin. Päivä, jolloin on niin hyvä olla aamusta iltaan, että annatte elämälle anteeksi kuuden vuoden kärsimyksen.

kahvilakerhoja ja kakkuja

Tässä jonkinlainen sopiva sekoitus kuvia viime aikojen kahvilakerhoista! Ensimmäiset kuvat ovat Kahvila Bokvillanista (juuri siitä mistä Henriikkakin on kirjoittanut). Tykättiin siitä paikasta ihan hurjasti, ja palataan sinne varmasti vielä moneen otteeseen!

Sitten seuraavat kuvat ovat Turun kahvilakerhosta, jossa pääsin pitkästä aikaa käymään viime perjantai-iltana. Oli niin kiva tavata uusia tyttöjä, ja nähdä, että Turussakin on kerhoilukulttuuri vahvasti elossa. Pelattiin Susannen luona ihan superhauskaa Kymppitonni-peliä, sen kun löytäisi omaankin pelikokoelmaan kirpparilta.

Kaksi viimeistä kuvaa on sitten taas tältä illalta. Leivoin pitkästä aikaa kakkua ja jopa söinkin sitä vähäsen - ikävä kyllä vain ymmärtääkseni, että vaikka kuinka olisin laihtunut 20 kiloa kesän aikana niin ei minun sokeririippuvuus ole minnekään kadonnut. Sokeri alkaa hallita minun aivoja täsmälleen samalla hetkellä kun päästän grammaakaan sitä elimistööni. Sokerittomuus ja hiilarittomuus saavat siis jatkua tästä hetkestä eteenpäin, niin on vaan niin paljon parempi olla. Ja vielä pitäisi lähteä ainakin kymmenen kiloa.

Mutta oli kyllä ihan äärimmäisen hyvä kakku.