pikainen oodi helsingille

tästä saattaa nyt tulla hieman hassu

mutta helsingissä on elämä, rakkaus, ilo ja onni.
tiesin sen jo silloin ensimmäisellä kerralla kun tulin tänne nimenomaan nikon vuoksi.
että vaikka lähdinkin silloin sunnuntaina turkuun, tiesin, että minun koti oli nyt kuitenkin täällä.

maunulakin tuntui heti kodilta, vaikka tämä on omalla tavallaan ihan todella kaukana siitä turkulaisesta elämänmenosta, johon olin niin tottunut. vaikka tästä pääsee bussilla ja junalla reilussa vartissa rautatieasemalle, ei tästä kuitenkaan lähdetä samalla tavalla haahuilemaan akateemiseen kirjakauppaan kuin turussa.

täällä näkyy ikkunasta metsä ja parhainta on kävellä leikkipuiston läpi kotiin.
keskuspuisto on nurkan takana.
meillä on fida ja hesyn kirppis. on kukkakauppa, leipomo ja asukastila.
oulunkylästä tosin saa paremman kebabin kuin maunulasta.
(tosin välillä tulee ikävä sitä einespalan jokapäiväistä päivän tarjousta.)
meidän taloyhtiön asukaskunta jaksaa järjestää lettukestejä ja makkarapäiviä.
mummelit on kesäisin aamusta iltaan peput pystyssä tuolla kukkamaalla.
meidän naapurissa asuu afrikkalaisperhe, joiden ihanat ruuat tuoksuu koko rappukäytävässä ja jättävät meidän makaroonilaatikot varjoonsa.

ja sitten on tämä kaikki tässä ympärillä.
on helsinki ja minulle koulun vuoksi tärkeäksi tullut leppävaara.
käyn säännöllisesti malmilla, joka on taas vuorostaan aivan oma maailmansa.
siskoni asuu töölössä ja siksi alan tuntea niitäkin katuja hurjan hyvin.

tänään tämä tunne iski ihan tosi lujaa pasilan asematunnelissa kun olin lähdössä haaga-helialta kotiin.
tänne kuulun, näille kaduille, näihin puistoihin, näihin juniin.

kuulun näihin luokkahuoneisiin, näihin ratikoihin ja näille kirpputoreille.
minun selkärankaan kuuluu osata puikkelehtia asematunnelista forumin kautta kamppiin, varsinkin silloin kun ulkona pyryttää.

välillä tykkään myös niistä juopoista jotka kertoo ratikkapysäkillä kuinka minun silmistä näkee että olen hieno neiti.

ja sitten, niin,
illalla keskustassa siskon ja veljen kanssa kävellessä aloin yhtäkkiä kiinnittää huomiota kesälomalla oleviin perheisiin. että ehkä tuolta mekin muutama vuosi sitten näytimme kun aleksanterinkatu vaikutti niin uskomattoman eksoottiselta. ja että ehkä tämä on nyt merkki siitä, että minun oma turistivaiheeni on päättymässä ja saan aloittaa uuden luvun sellaisena ihmisenä, joka osaa neuvoa millä ratikalla pääsee senaatintorille.

ja voi,
olen niin mielelläni juuri se ihminen.

(turusta ikävöin parempia kahviloita, sitä että kaupungilla törmäsi vähintään kerran viikossa einoon, kirjastoa (!!!!!!), parempia yliopistolounaita, taidemuseota, kupittaan cittaria, kirppiscentteriä ja sammakon kirjakauppaa. ja niin, kaikki te rakkaat ihmiset, muistakaa että minä kaipaan teistä jokaista aivan joka päivä. haluaisin tulla turkuun mutta en oikein voi, on vielä aivan liikaa ikävyyttä.)