Tiedättekö, minä välillä oikeastaan unohdan miten helppoa bloggaaminen on. Jotenkin ne paineet tehdä hyvää blogia kasvavat niin suureksi, että ne oikeasti tärkeät ajatukset arjesta tuntuvat liian pieniltä jaettavaksi.

Sitten sitä onneksi muistaa, ettei blogipostaukseen tarvita kuin kuva tai kaksi. Tai ei yhtään. Tärkeintä on oikeasti vain saada jakaa ajatuksensa.

Ja tänään haluan kertoa kuinka Pakilan Lidlistä löytyi neljällä eurolla pionikimppu.
Ja kuinka vesimeloni maksoi alle euron kilo.
 

Olen löytänyt itselleni maailman parhaimman motivaation liikkumiseen. Ensinnäkin, annoin itselleni vihdoin luvan ihan vain kävellä. Toiseksi, joka päivä pitää saada S Health sovelluksen kalenteriin kultainen, 10 000 askeleen kävelymitali. Kolmas ja tärkein kohta on äänikirjat, joita saa kuunnella vain kävelylenkillä, ei siis sekuntiakaan kotona. Kävellessä pystyy myös keskittymään tarinaan paljon paremmin. Jotenkin lenkeistä muodostuu myös pieni loma sosiaalisesta mediasta, koska Instagramin selaus vaikeuttaisi ainakin englanninkielisen tarinan seuraamista.
 

Lähestyn sopivaa vauhtia ensimmäisen kymmenen pudotetun kilon rajaviivaa. Silloin olen BMI:n mukaa enää vain lievästi lihava ja siksi siitä on muodostunut sellainen ensimmäinen iso luku jota odottaa. Pari viikkoa niin olen siinä. Sen jälkeen seuraava etappi on saada vaa'an ensimmäinen luku kutoseen - en muista, koska viimeksi olisin nähnyt sellaista tervettä näkyä.

Ja miten olen tässä onnistunut: ne 10 000 askelta ja myfitnesspal. Ja ei teelusikallistakaan sitä valkoista sokeria.

Mitä teille kuuluu?

miau miau miau

Eerika on meillä kyläilemässä, miau.

Rakastan meidän pihaa varsinkin näin kesällä, on vain niin paljon vihreää! Tuutsun suosikkeja on puskat, joita haistella, betonikaiteet, joiden päälle kiivetä ja linnut, joita ihmetellä. Meillä on molemmilla masunsulatusprojektit käynnissä, minun on tosin menestyksekkäämpi kuin kisun.

Olen edelleen ilman sokeria, sitä ei siis ole unohdettu mihinkään! En ole unohtanut blogiakaan, on vaan muka ollut niin kiire lukea markkinointia (eli nukkua ja pelata Cities: Skylinesiä). Kesä on hirveän kiva, auttaa kovasti ahdistuksenhallinnassa tämä valo.

Nämä kuvat otti Eerika.
Eerika on aika lailla kivoin.
 

kööpenhamina: perjantai

Puhelimen askelmittari näyttää tälle päivälle 30000 askelta. Suonette siis anteeksi mahdollisen lyhytsanaisuuteni. Toisaalta saatan näin väsyneenä kirjoittaa pitkiäkin juttuja.

Mutta niin, eilen oli kiireinen päivä kun jotenkin ei oikein vaan oltukaan sisäistetty, että niin, pitäisi lähteä reissuun. Aamupäivällä kävin tekemässä verotuksen tentin, jonka jälkeen juostiin kaupungilla hakemassa ISIC-kortteihin lukuvuositarroja, vaihtamassa rahaa ja vielä viemässä kisuvahdille avainta. Tajusin myös Stokkan kosmetiikkaosastolla, että siellähän saattaa olla lämmin ja pitäisi ehkä tehdä jotain yhdeksän kuukauden jalkakarvoitukselle (ja kyllä, kiitin tänään nokkeluuttani).

Kotiin päästessä tein vielä markkinoinnin viikkotentin. Pakattiin ja tiskattiin. Lopulta päätettiin unohtaa kunnianhimoinen ajatus siivoamisesta, onpahan ainakin kotoisaa sunnuntai-iltana palatessa. Kirjoitin vielä iltakymmeneltä (jolloin olen poikkeuksetta jo peiton alla) postausta ISICin sivuille. Siitä tuli onneksi kuitenkin ihan tosi kiva! Ja sitten, lopulta kun pääsin sänkyyn, tuli tietenkin kisulta löysä kakka, jota se sitten paniikissa alkoi pyyhkiä pepustaan räsymattoon ja parkettiin. Kannattaako ihan oikeasti syödä niitä maman orvokkeja siellä parvekkeella.

MUTTA, lopulta koitti onneksi aamu, liian kalliit lentokenttäsmoothiet ja lopulta Kööpenhamina. Olimme täällä jo yhdeksältä paikallista aikaa, joten saimme käytännössä katsoen ihan kokonaisen päivän seikkailulle.

En ala enempää eritellä näitä kuvia. Sanon vaan, että täällä on hurjan nättiä, mutta jotenkin sellaista roskaisempaa ja varomattomampaa kuin Helsingissä. Kaikki pyöräilevät täällä, mutta kukaan ei ilmeisestikään ole kertonut köpisläisille pyöräilykypäristä.

Parasta tähän mennessä on ollut meri, värit, Søstrene Grenes (uusi taivaani) ja Kafe Kysin kana-avokadosalaatti. Nyt unille, on kyllä ikävä Tuutsua.
 

kiireestä köpikseen

Harmittaa tämä hidas postaustahti ihan vietävästi. Olen ollut aamut kesäyliopiston verotus-kurssilla, ja vaikka olen tykännytkin siitä kovasti niin en kyllä oikein ole jaksanut tehdä mitään sitten enää iltapäivällä tai illalla. Mutta! Olen tosi ylpeä, että olen jaksanut käydä siellä ja ennen kaikkea myös keskittyä, edes vähän. Sain myöskin viime viikolla hyvät pisteet markkinoinnin perusteiden ensimmäisistä viikkotehtävistä, siitäkin olen hyvin iloinen.

Verotus-kurssi loppuu jo nyt torstaina tenttiin, ja sitten perjantaiaamuna aikaisin lähdemme tosiaan sinne Kööpenhaminaan. Emme oikein ole osanneet suunnitella reissua oikein mitenkään, koska koko palkinto tuli niin äkkiä ja yllättäen. Pinterestistä olemme katselleet Köpis-kuvia ja todenneet, että koska kaikkialla siellä tuntuu olevan värejä, katuruokaa, designia ja vihreyttä, niin päätön seikkailu joko kävellen tai pyörien kanssa taitaa tässä tapauksessa olla paras vaihtoehto!

Tässä kuvia omenoista (sanoin etten laihduttaisi, mutta siihen tämä kesä nyt kuitenkin on menossa + #100päivääilmansokeria on edelleen vahvasti menossa!), kasveista ja tuosta hassusta kisusta.

Elämä on ihan hyvä.

pikainen oodi helsingille

tästä saattaa nyt tulla hieman hassu

mutta helsingissä on elämä, rakkaus, ilo ja onni.
tiesin sen jo silloin ensimmäisellä kerralla kun tulin tänne nimenomaan nikon vuoksi.
että vaikka lähdinkin silloin sunnuntaina turkuun, tiesin, että minun koti oli nyt kuitenkin täällä.

maunulakin tuntui heti kodilta, vaikka tämä on omalla tavallaan ihan todella kaukana siitä turkulaisesta elämänmenosta, johon olin niin tottunut. vaikka tästä pääsee bussilla ja junalla reilussa vartissa rautatieasemalle, ei tästä kuitenkaan lähdetä samalla tavalla haahuilemaan akateemiseen kirjakauppaan kuin turussa.

täällä näkyy ikkunasta metsä ja parhainta on kävellä leikkipuiston läpi kotiin.
keskuspuisto on nurkan takana.
meillä on fida ja hesyn kirppis. on kukkakauppa, leipomo ja asukastila.
oulunkylästä tosin saa paremman kebabin kuin maunulasta.
(tosin välillä tulee ikävä sitä einespalan jokapäiväistä päivän tarjousta.)
meidän taloyhtiön asukaskunta jaksaa järjestää lettukestejä ja makkarapäiviä.
mummelit on kesäisin aamusta iltaan peput pystyssä tuolla kukkamaalla.
meidän naapurissa asuu afrikkalaisperhe, joiden ihanat ruuat tuoksuu koko rappukäytävässä ja jättävät meidän makaroonilaatikot varjoonsa.

ja sitten on tämä kaikki tässä ympärillä.
on helsinki ja minulle koulun vuoksi tärkeäksi tullut leppävaara.
käyn säännöllisesti malmilla, joka on taas vuorostaan aivan oma maailmansa.
siskoni asuu töölössä ja siksi alan tuntea niitäkin katuja hurjan hyvin.

tänään tämä tunne iski ihan tosi lujaa pasilan asematunnelissa kun olin lähdössä haaga-helialta kotiin.
tänne kuulun, näille kaduille, näihin puistoihin, näihin juniin.

kuulun näihin luokkahuoneisiin, näihin ratikoihin ja näille kirpputoreille.
minun selkärankaan kuuluu osata puikkelehtia asematunnelista forumin kautta kamppiin, varsinkin silloin kun ulkona pyryttää.

välillä tykkään myös niistä juopoista jotka kertoo ratikkapysäkillä kuinka minun silmistä näkee että olen hieno neiti.

ja sitten, niin,
illalla keskustassa siskon ja veljen kanssa kävellessä aloin yhtäkkiä kiinnittää huomiota kesälomalla oleviin perheisiin. että ehkä tuolta mekin muutama vuosi sitten näytimme kun aleksanterinkatu vaikutti niin uskomattoman eksoottiselta. ja että ehkä tämä on nyt merkki siitä, että minun oma turistivaiheeni on päättymässä ja saan aloittaa uuden luvun sellaisena ihmisenä, joka osaa neuvoa millä ratikalla pääsee senaatintorille.

ja voi,
olen niin mielelläni juuri se ihminen.

(turusta ikävöin parempia kahviloita, sitä että kaupungilla törmäsi vähintään kerran viikossa einoon, kirjastoa (!!!!!!), parempia yliopistolounaita, taidemuseota, kupittaan cittaria, kirppiscentteriä ja sammakon kirjakauppaa. ja niin, kaikki te rakkaat ihmiset, muistakaa että minä kaipaan teistä jokaista aivan joka päivä. haluaisin tulla turkuun mutta en oikein voi, on vielä aivan liikaa ikävyyttä.)