Helsinkikerho seikkaili Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
En ollut nähnyt Helsinkiä niin kauniina ennen torstaita, enkä ollut ainoa, joka mainitsi käsittämättömän ihanasta säästä ja maisemasta. Aurinko paistoi vielä vähän neljänkin jälkeen kun kävelin asemalta puutarhalle! Ihmiset luistelivat, ihmiset pilkkivät, ihmiset hymyilivät. Koirat telmivät lumessa. Kilometri suoraan elokuvista.
Tuonne puutarhaan pääsee maksutta joka kuukauden ensimmäinen torstai kello 16-18 (kesällä 15-17). Helsinkikerho suosittelee oikein lämpimästi!
Puutarhan ihmettelyn jälkeen lähdimme Espresso Edgeen Liisankadulle. Tykkäsimme miljööstä, mutta noissa koreissa tarjotut sandwichit olivat ilmeinen pettymys niitä maistaneille. Ja minä istuin sohvalla, jonka rikkinäinen valtava jousi painoi takapuoltani.
Mutta, meitä oli peräti seitsemän tällä kertaa mukana ja minulle hymyilevä lähi-Lidlin kassaneiti tuli ensimmäistä kertaa mukaan. Ollaan me aika porukka! Nyt suunnitellaan kovasti reissua Tallinnaan - Eckerö Line, sponssaisitte meille laivat niin saadaan kannettua vielä enemmän edullisia lankoja mukanamme Suomeen.

Jiah, kassaneiti kiittää ja kuittaa ;)
VastaaPoistahei! helsinkikerho kuulostaa aina superihanalta, vieläkö sinne pääsisi mukaan? ^_^ olisi hauska joskus tulla!
VastaaPoistapääsee mukaan, totta kai! Laita viestiä kahvilakerho@gmail.com
VastaaPoista