lights will guide me home

perjantai 18. lokakuuta 2013


Helsinki print in Etsy

Olen kauhuissani.

Alle kuukausi sitten jouduin taas kerran pettymään Turussa. Turku on kaupunkina hurmaava, mutta minulle joka kadunkulmassa alkaa olla itkuisia muistoja. On niitä iloisiakin, paljonkin, mutta minkään kahvilan suklaakakulla ei nollata niitä hetkiä kun on joutunut pettymään työpaikkoihin, opintoihin ja poikiin.

Joten minä lähdin kirjastopojan luo Helsinkiin. Vähän vain karkuun Turun synkkyyttä. Kirjoitin puolitosissani muutaman työhakemuksen. Minulle soitettiin yhdestä paikasta kätevän matkan päästä kirjastopojan luota. Menin haastatteluun, ihan erilaiseen kuin jossa olen koskaan ennen ollut. Minua kuunneltiin, ja onnistuin puhumaan ja hymyilemään niin, että äärimmäisen mukava mies kysyi, että haluanko aloittaa ensi tiistaina.

Ja kyllähän minä halusin.

Seuraavana yönä tuntui fyysisestikin siltä, että monta painavaa kiveä olisi otettu harteilta pois. Pystyin taas nukkumaan, ja aamupalan jälkeen jatkoin uniani vielä iltapäivään - nukuin pois stressin aiheuttamaa univelkaa. Kirjastopoika herätti minut kolmelta, sinulla on pian se kahvilajuttu.

Minä menin kahville kivojen tyttöjen kanssa. Jännitys Helsinkiin muutosta laski taas vähän, kun huomasi, että kyllähän täälläkin on ihmisiä, joiden kanssa jutella kaikesta lankakauppojen ja unelmien välillä.

Nyt istun junassa Turkuun. Ensimmäistä kertaa Helsinki olikin koti, johon palata.

Minua pelottaa aivan valtavan paljon. Yhtäkkiä olen muuttamassa kauas kotikotoa. Olen tietysti asunut omillani jo yli vuoden, mutta äiti ja isä ovat olleet koko ajan 15 kilometrin päässä. Nyt muutan kirjastopojan luo - mehän sovimme kauan sitten ettemme edes saa rakastua toisiimme - ihan hirveän jännittävää. Tämä tuli niin äkkiä, mutta tuntuu siltä, että ihan täydelliseen aikaan. Turussa en enää välttämättä jaksaisi enää yrittää aloittaa kaikkea alusta, en ainakaan samalla motivaatiolla kuin edellisillä kerroilla.

Sunnuntaina isä tuo minut Helsinkiin. Luulen, että meitä itkettää.

Mutta sitten herään maanantaiaamuna, ja olen todennäköisesti hyvin tyytyväinen. Ja jos kuitenkin suruttaa, mietin, että Turkuun lähtee tunnin välein junia.

Miten te olette selvinneet uuteen kaupunkiin muutosta? Entä siitä, että muuttaa toisen kanssa saman katon alle? Onhan teitäkin pelottanut, onhan?

32 kommenttia

  1. tulin käymään täällä kovin pitkästä aikaa (viimeksi luin ettet päässyt kouluun johon minä pääsin ja anteeksi että sanon tämän mutta ensimmäistä kertaa olen koulussa onnellinen) ja minussa läikähti ilo kun luin sanan kirjastopoika ihan uudessa merkityksessä. minulle helsinki oli sitä mitä turku sinulle, lähdin pois ja näin on parempi. toivon että sinulla on siellä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minun siskoni pääsi sinne kouluun ja on siellä onnellinen. mutta mitä minä olen hänen juttujaan kuunnellut, niin olen tullut siihen tulokseen, että se ei ehkä kuitenkaan olisi ollut minun paikkani.

      toivottavasti sinun onnesi jatkuu. ja minun onneni uudessa kaupungissa.

      Poista
  2. Oi ihanaa Jemina! :) Mulla on näillä näkymin ensi syyskesästä edessä muutto tänne linnuntietä 2000 kilometrin päähän ja mua ainakin jännittää jo nyt. Ei niinkään toisen kanssa saman katon alle muutto vaan se, että perhe ja koirat jää sinne 2000 kilometrin päähän, enkä tiedä kuinka usein mulla opiskelijana sitten on varaa lähteä käymään kotona. Monen sukulaisten negatiivinen suhtautuminen mun suunnitelmiin ei myöskään auta asiaa yhtään. Oon varma, että sulla sujuu kaikki hyvin ja että me voidaan sitten nähdä ehkä vähän useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä toivon sulle kaikkea onnea englantiin! teillä on upea suhde ja sulla upeat unelmat, pidä niistä kiinni samalla tavalla kuin mä nyt yritän pitää kiinni kaikesta uudesta josta olen saanut otteen.

      mitä sukulaisiin tulee, niin ainakin omalla kohdalla olen kauan sitten oppinut etten todellakaan välitä heidän mielipiteistään. tämä on minun elämä, minun tapa olla onnellinen, kenenkään on turha tulla väittämään mitään muuta minun naaman eteen.

      mä en ole varma että kaikki sujuu hyvin mutta mun on vaan pakko uskoa ja tehdä kaikkeni kirjastopojan kanssa että nämä kaikki jutut onnistuvat. onneksi en ole yksin.

      toivottavasti nähdään pian.

      Poista
  3. Me muutimme Jessen kanssa yhteen huomaamatta pitkän välimatkan vuoksi. Meillä se ei ollut pelottavaa vaan helpottavaa. Asuimme kauan yhdessä ennen kuin muutimme yhteiseen kotiin, jonka kotiosoite oli meidän molempien. Se oli mahtavuutta. Ei enää välimatkaa.

    Muutimme tasan kaksi kuukautta sitten Poriin. Jesse on asunut täällä aina ennen kuin muutti minun luokse. Minua pelotti muutto, mutta toisaalta odotin kaikkea mielenkiinnolla. Olimme muuttokamppeiden kanssa Porissa sunnuntai-iltana ja olisin voinut itkeä. Oulainen oli niin tuttu, minun kaverit ja minun rakas työpaikka. Ensimmäiset viikot minä aina soitin Jesselle, kun en löytänyt kotiin. Noiden puheluiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta kuljen edelleen niitä tiettyjä, samoja reittejä joka paikkaan.

    Kun tyhjään asuntoon sai kaikki tutut tavarat uusille paikoilleen, asunto tuntui enemmän omalta kodilta. Minulla on edelleen ikävä Oulaista ja ikävöin ihmisiä. Ikävöin tiettyjä paikkoja, mietin mitä kenelekkin kuuluu ja kuuntelen Oulaisten säätiedotuksen. Mutta on Porissakin hienoa. Asiat aina lutviutuu itsestään. Kyllä Pori tuntuu nyt kodilta.

    Tsemppiä ja onnea sinulle. Onneksi Turku ja Helsinki on lähellä toisiaan. Yhteen muuttaminen on ihanaa ja toiseen tutustuu sillä tavalla todellakin parhaiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä olen onneksi jo oppinut vähän Helsinkiä, ja meidän kotimme on jo meidän koti kun olen tuonut jo omia tavaroitani sinne, ja muutenkin olemme niin paljon yhdessä siellä viettäneet aikaa. on jo meidän sänky, meidän keittiö ja meidän telkkari. on meidän kirjat, meidän vaatekaappi ja meidän pyyhkeet.

      koti on siellä missä sydän on.

      Poista
  4. Joskus paras keino löytää itsensä ja onni on lähteä rohkeasti uuteen ja tuntemattomaan. Olen muutaman kerran kokeillut. ;) Haluan toivottaa sinut Jemina tervetulleeksi Helsinkiin ja toivon, että elämä asettuu täällä sinulle uusiin onnellisempiin uomiin. Ihana kuulla, että olet löytänyt kirjastopojan! Ja voi olla että törmätäänkin joskus jos tykkäät käydä Sörnäisten Mokossa - se on nimittäin mun suosikkipaikka tässä lähellä. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. musta tuntuu että juuri tuo uusi ja tuntematon on ainoa järkevä vaihtoehto nyt tällä hetkellä. ainoa vaihtoehto josta voi seurata jotain upeaa.

      haluan vielä Mokoon kunnolla monesti - nyt kun ehdittiin vaan ihastella pikkaisen ennen kuin sulkivat ovensa.

      kiitos tsempistä!

      Poista
  5. Harmittaa hirmuisesti, että joudut jättämään Turun kahvilakerhon ja että ei ehditty tekemään videota kahvilakerhosta tai ehditty käymään elokuvissa uudestaan. Mutta samalla olen ihan todella innoissani sun puolesta, olet siellä lähellä kirjastopoikaa ja alkaa uudet työt :) Odotan montaa uutta postausta kahviloista ja muusta ihanasta Helsingistä!

    Ja tosiaan eihän Turku ja Helsinki ole kaukana toisistaan, ehtiihän niitä kesän roadtripin tyylisiä vielä tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei, minun perhe asuu täällä vielä, ei turku todellakaan jää mihinkään unholaan. kahvilakerhoa voi pitää viikonloppuisinkin ja meidän luo saa aina tulla kylään tuonne jättikaupunkiinkin. lupaan leipoa kakkua!

      Poista
  6. uuteen kaupunkiin muutosta selviää parhaiten ottamalla reippaan ja uteliaan asenteen. kävele kaupunkia ristiin rastiin ja tutustu uusiin paikkoihin. olen itse ihmetellyt joskus, kun kaverin muutettua tämä ei puolen vuoden jälkeenkään ollut käynyt tutustumassa kaupunkiin kunnolla. eihän voi kotiutua, jos ei edes tunne paikkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä ainakin riittää tutkittavaa!

      minusta on myös hassua kun jotkut turussa iät ja ajat asuneet eivät tiedä mitään turun erikoisuuksia, mennään vaan henkkamaukkaan ja sitten robertsiin kahville.

      Poista
  7. Kaikki menee aivan varmasti hyvin :)

    Mua kaupungista toiseen muuttaminen on pelottanut aina. Muutin lukion jälkeen 160 km:n päähän vanhempien luota, ja silloin itketti. Muutin ihanaan soluasuntoon maailman ihanimpien tyttöjen kanssa, mutta silti se ensimmäinen syksy oli itkuinen. Sitten helpotti. Puolitoista vuotta sitten muutin uudestaan, nyt aivan toiseen suuntaan ja maailman ihanimman pojan luo. Kaikki sujui jotenkin aivan omalla painollaan, mutta silti oli välillä koti-ikävä. Ja Jyväskyläikävä. Vielä nytkin on aina välillä ikävä, mutta kai se menee niin, ettei koti-ikävästä pääse ikinä ihan täysin eroon, tai ainakaan minä en tälläisena herkkänä tyttönä pääse. Mutta onneksi vanhempien luo pääsee aina käymään ja niille voi soitella. Kotiutuminen uuteen paikkaan vie aikansa, mutta kaikki menee varmasti todella hyvin :)
    (Ja kahvilla käyminen auttaa aina jos surututtaa ja pelottaa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi miten helpottavaa etten ole ainoa itkupilli.

      ps pojat on kyllä aika kivoja sitten kun ne on superkivoja

      Poista
  8. ikävästä sinne kotikotiin ei koskaan kokokaan pääse, välillä (huonoina hetkinä) se aina iskee ja pistää kyyneleet valumaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi on puhelimet <3 ja juna vie kahdessa tunnissa kotiin jos siltä tuntuu

      Poista
  9. voi ei, nauroin Monica-videolle. mun pitää nyt katsella kaikkea poika-tavaraa ja ripustaa sen kalsareita pyykinkuivaustelineeseen! enkä kuulemma saa täyttää sohvia tyynyillä :<

    musta tuntuu varmaan myös vuoden päästä edelleen siltä että helsinki on enkelten kaupunki ja kaikki on vaan paratiisia. on jotenkin huisia kun kaikki mitä ikinä voit haluta on ihan lähellä jossain kadunkulmassa. toivottavasti en koskaan kadota sitä innostusta.

    koti-ikävä helpottuu kun kirjoittelee isän kanssa tekstiviestejä. ja onneksi minulla on se maailman tärkein hali koko ajan ihan lähellä sitten :)

    VastaaPoista
  10. olen niin iloinen teidän puolesta! ottakaa arjesta kaikki irti, niin mekin yritämme tehdä.

    VastaaPoista
  11. En mä ole koskaan muttanut pois minnekkään, tuntuu tosi pelottavalta koko ajatus. Olisi ihan hirmu hauskaa nähdä miltä the kirjastopoika näyttää.

    VastaaPoista
  12. ensinnäkin <3!

    ja sitten, mie muutin 19-vuotiaana 400 kilsan päähän kotoa ja se tuntu hetkittäin melko kamalalta, mulla ei ollu koskaan sen kummemmin KOTI-ikävä, mutta mulla oli ikävä lukiota ja kavereita. olin (ja olen edelleen) ihan tosi huono sosiaalistumaan ja saamaan kavereita, joten olin yksin, söin ja shoppasin suruuni. sekä kävin joka kuukausi lapissa. sitte muutinki soluun, joka myös oli ihan hiton pelottavaa, mutta lopulta elämäni paras päätös, koska nykyinen kanssa-asukki löyty sieltä. sinänsä huvittava tilanne, että asuttiin yhessä ennen ku alettiin seurustella, mutta ainaki tiedettiin molempien parhaat ja huonot puolet asuinkumppanina jo etukäteen eikä ihan valtavia yllätyksiä ole tullu sen jälkeen. nykyäänhän mie vietän aika paljon aikaa täällä kainuun metsissä, jonne en tosiaan olis päätyny ilman tuota toista puoliskoa, mutta ei mulla ole sen kummemmin oulua ikävä, koska siellä mulla ei edelleenkään ole kovin montaa ihmistä ikävöitävänä. oikeastaan muuttaisin kyllä melkein minne tahansa, jos kanssa-asukki sinne haluais, sillä minun kaverit asuu joka tapauksessa ympäri suomea enkä näe heitä usein. toki paikka kuten helsinki olis siinä mielessä parempi ku pikkupaikkakunta, koska helsinki on niin hemmetin iso ja siellä olis hirveän paljon näkemistä ja kokemista ihan itelleki, jolloin ei ehkä liimautuis niin paljon toisen kylkeen vaan pystyis rakentamaan itelleki jotain omia juttuja.

    anyway, ihan hurjasti onnea matkalle, ehkä me voitais jossain vaiheessa jopa nähdä, koska helsinkiin tulen paljon suuremmalla todennäköisyydellä ku turkuun!

    VastaaPoista
  13. Mä muutin taas päinvastaisesti; Noin reilu vuosi sitten muutin Helsingistä Turkuun. Lähinnä myös oman poikaystäväni tykö. Tuntuhan se jännältä elämänvaiheelta, muistan esimerkiksi sen haikean hetken kun ns. "hyvästelin" kodin, jossa olin elänyt lähes koko lapsuuteni (käyn kuitenkin joka kuukaus sielläkin edelleen pyörähtämässä ja näittämässä pärstääni tutuille etteivät vaan unohda).
    ...Ja alussa tuntui, etten ollut tiedostanut aivan tätä suurta maisemanvaihdosta. Tuntu osittain et olisin vaan ns. "pitkällä lomalla" Turussa, kuin niin että asuisin aikuisten oikeasti täällä. Mut en kyllä yhtään kadu päätöstä muuttaa tänne. Elämäkin on mulla vasta alkanut täällä tosissaan rullaamaan, saatiin aivan loisto uusi kämppä alle ja töihinkin oon päässyt hyvin kiinni. Verkostoituminen tämän ikäisenä tuntuu välillä vielä olevan hieman hakusessa, mutta eiköhän sekin puoli vielä tästä ala rullaantumaan. Ja ei, en ajatellut jäädä tänne Turkuun koko loppuelämäkseni, kun tuolla on vielä paljon muuta nähtävää ja koettavaa - Maailmalla kuin myös täällä koto Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on ihan mieletön kaupunki, ota siitä kaikki irti! Onneksi minunkaan ei tarvitse irrottaa kun perhe ja ystävät asuvat siellä vielä hamaan ikuisuuteen.

      Poista
  14. Onnea uuteen kotiin! Helsinki on ihana paikka <3

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. olet aivan ihana tyyppi. tunteita herättävä <3
    suosikki tästä sivusta on tullut!
    tervetuloa helsinkiin.
    t. tampereelta helsingin isoihin valoihin poikaystävän kanssa samaan koloon muuttanut tyttö, joka on viihtynyt, muotoutunut tänne, paremmin kuin uskoikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi tuhannet kiitokset! toivottavasti minäkin muotoudun tänne, alku on ainakin lupaava ollut

      Poista
  16. Mahtava juttu! Onnee työstä, Helsingistä ja kirjastopojasta. Voi, että mäkin haluaisin Helsinkiin asumaan ja liittyä kahvilakerhoon. Some day...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon, nyt on kyllä elämä aika mallillaan! toivottavasti pysyy näin, aion ainakin tehdä kaikkeni

      Poista
  17. Minä muutin pari vuotta sitten Rovaniemeltä Tampereelle rakkauden perässä, enkä ole katunut päätöstä hetkeäkään. Vaikka kaikki ystävät, perhe ja sukulaiset jäivätkin Lappiin. Kyllä koti vain on siellä missä sydän on.

    VastaaPoista
  18. Just kun luulin että olisin osunut johonkin Turku-blogiin.. :( Oksettavampaa kaupunkia kun Helsinki saa hakea.

    Mutta mitä tohon muuttamiseen tulee, niin pieni asiahan se on. Kaupunki kun kaupunki, elämä on siellä missä sattuu milloinkin tallustamaan. Ja ainakain jos pysyy Suomen sisällä, niin mikään ei oikein muutukaan. Ehkä kaupungin ja maaseudun välilel vois vetää sen varsinaisen eron.

    Mut mitä oon nyt tässä Lahdessa ja Helsingissä asunut (Turusta muuton jälkeen), niin kyllä sen nopeasti huoma, että missä vaan pärjää, asunnolla ei ole väliä, eikä ruoalla tai rahallakaan. Aina se elämä kantaa eikä sen onnellista tarvi ollakaan :) Varsinkaan näin 20v:nä. Lahti tosin jäi mieleen aitona suomalaisena kaupunkina, jossa on ihan oikeita ihmisiä, Helsinki taas on sen vastakohta. Ehkä tykkäisin tästä kaupungista enemmän, jos oisin muuttanut johonkin kauemmas, vaikka Mellunmäkeen..? Vaan tuskinpa.

    Kiva jos Helsingin kadut on sun juttu :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olipas inhottava kommentti vaikka miten loppuisikin kivasti.

      tämä muutto on ollut kaikkea muuta kuin pieni juttu, ja tuo etteikö elämän tarvitsi olla onnellista...

      kirjastopoika vinkkaa tuosta vierestä että jos ei helsinki kelpaa, voi lukea vanhoja postauksia.

      Poista
  19. Vähän myöhässä, mutta kuitenkin: Onnea uuden elämänjakson alkutaipaleelle! Ja ihanaa lukea, että joku kiva poika on "yhtäaikaa tarrannut sinun kanssa kirjastohyllyn toiselta puolelta samaan kirjaan" :>

    VastaaPoista
  20. hei tää tulee kovin myöhässä mutta olin sun kengissä pari kuukautta sitten! muutin Helsinkiin aika hetken mielijohteesta, sain vähän sattumalta työn ja vähän sattumalta asunnon ja päätin tulla. joskus tuntuu että on kaukana kotoa, mutta puhelimet on keksitty eikä kotia loppupeleissä muualla olisikaan kun perhe ja ystävät on ripoteltu ympäri Suomea ja maailmaa ja aina on kaukana jostain rakkaasta. ja oon jo ihan rakastunut tähän kaupunkiin, tähän tunnelmaan ja elämään täällä vaikka se välillä yksinäistä onkin. välillä ihmettelen vieläkin yön pimeydessä mihin ihmeeseen rupesin, mutta toisaalta tuntuu omalta ja hyvältä, joten mikäs siinä. jännitys on vaan kiva lisä!

    mutta kahvilakerhoa en keksinyt perustaa, ja samanhenkisten tyyppien löytäminen on osoittautunut hankalaksi työn ja yksilöharrastusten lomassa. saanhan liittyä teidän joukkoon ensi kerralla, saanhan?? :)

    VastaaPoista