Niin -- Helsingin Messukeskuksen aulakin oli kiinnostavampi kuin Turussa järjestettävät messut koko vuodessa yhteensä.
Aikaa ja rahaa olisi saanut upotettua upeille osastoille vaikka millä mitalla. Ihan hyvä vaan, että kuulutukset alkoivat ajaa meitä ja muuta messukansaa pois iltakahdeksalta.
Ostimme muutaman tiedekirjan, joiden sisäkansiin aion raapustaa jotakin imelää ensimmäisistä yhteisiksi hankituista kirjoista ja rakkaudesta.
Putingin osastolta olisin halunnut kaiken postikorteista muistivihkoihin.
Istuimme Hesarin osastolla alas kirjoittamaan arvontalappusia. Juuri sopivan makeasti hymyillyt myyjämies myi meille puolen vuoden lehtitilauksen. Tää on siis niin parisuhdepäätös.
Hihitin esiintymislavalla tanssivalle vauvalle.
Ruoka-osastolla hamstrasimme meloni-passion-Skyrejä ja leipää.
Mukava nainen myi minulle PIHKA pikiöljyvoidetta (suoraan purkista tämä nimi). Minun kädet ovat menneet nyt viimalla tosi kuiviksi, melkein voisi puhua ihottumasta. Esimerkiksi ihan perus käsivoide on vaan saanut kämmenselät kirvelemään kahta kauheammin, ja Lushinkin supervoide tuntui vain levittävän ihottumaa. Mutta, nyt pelkän pihkan ja pikiöljyn voimalla kädet näyttävät ja ennen kaikkea tuntuvat jo paljon paremmilta. Tuolla valmistajan nettisivuilla sanotaan, että tätä voisi laittaa päänahkaankin, mikä on ihan superjuttu, sillä minulla on ihan pienestä asti ollut päänahan kanssa ongelmia varsinkin talvisin. Tekisi mieli tilata samalta firmalta myös muita juttuja, niin hyvin tämä minut nyt on vakuuttanut.
Sitten vielä vähän soitimme pianoa F-Musiikin osastolla.
Menestyksekäs päivä päättyi Pasilan K-Marketiin ja tarjousjauhelihan hamstaukseen.
olipas niin hyvä myyntipuhe ja samaistuin oireisiisi, että pakko käydä tsekkaamassa tämä pihkapikiöljyvoide :))
VastaaPoistamulla on nyt ollut pari viikkoa kämmenselät ja sormien välit tosi ikävässä kunnossa, sanoisin että puhutaan jonkinlaisesta ihottumasta. sitten sitä samaa on tullut pienet läntit sisäranteisiin ja hyvin hämmentävästi kyynärvarren yläpäässä kyynärpään vastapuolelle.
Poistaettä jos nämä vielä osuvat sinuunkiin niin kokeile ihmeessä!
Uutena lukijanasi suorastaan vaadin saada tietää enemmän kirjastopojasta! Tässä on selvästi kyseessä joku ällönsiirappinenihankuinelokuvissa- rakkaustarina, jonka kokonaan kuulemista suorastaan janoan:)))
VastaaPoista