Viidenkymmenen tunnin työviikko on melko puuduttava, vaikka työkaverit kuinka olisivatkin kivoja ja eväät herkullisia. Viikonloppuna pitää siis ottaa ilo irti elämästä, ja vaikkapa leipoa mansikkakakku. Tai pakata autoon pari bloggaajaa, ja hurauttaa saaristoon.
Pysähdyimme ensimmäiseksi Paraisilla. Vanhat puutalot ja salaisuuksia täynnä olevat sisäpihat näyttivät täydellisiltä. Hääväki vaelsi kirkolta VPK-talolle, ja me nautimme merituulesta suloisella puusillalla.
Minä otin kuvia puista, ihan niinkuin silloin viisi vuotta sitten kun sain rakkaan kamerani. Hassua ajatella, että se muutti elämäni ihan uuteen suuntaan. Minusta ei tullut valokuvaajaa, todellakaan, mutta minusta tuli bloggaaja.
Joskus surkuttelen yksin hiljaa, että pitäisikö sitä alkaa tehdä jotain naurettavia meikkipussin sisältö -postauksia (tässä olisi päivän asua! kirppari, kirppari, carlings, kirppari) tullakseen edes vähän isommaksi kirjoittajaksi, mutta sitten sitä ymmärtää kuitenkin saavansa aika mittaamattoman kokoista palkkaa kaikkien näiden ihmisten muodossa.
Koska, katsokaahan, siinä tuo punatukkainen tyttö nyt seisoo onnellisena kameran edessä. Kotimatkalla mietimme, että tosiaan, tämä on kolmas kerta kuin edes tapaamme. Silti sitä tuntee toisen paremmin kuin monen muun, eikä siinä enää osaa nähdä mitään luonnotonta.
Paraisilla joka puolella oli kukkaistuksia...
...ja losseille voisi melkeinpä vaan jäädä, ja matkustaa rannalta toiselle pariin otteeseen.
En muista nauvolaisen ravintolan nimeä, mutta hyvää oli joka tapauksessa. (Huomioitakoon nyt kuitenkin, että ruuan ollessa älyttömän hyvää, sitä yleensä painaa mieleensä ravintolan nimen.)
Yritimme kovasti bongailla saaristopoikia, jotka mielellään omistaisivat söpön puutalon lähellä merenrantaa. Ei löydetty, ja purjehtijapojillakin oli poikkeuksetta raitapaitaiset täydellisyystytöt käsivarressa.
Onneksi lyhtykahvilasta tulee parempi mieli kuin mistään suomenruotsalaispojista. Mielellään sitä tietysti ottaisi molemmat, mutta ei saa olla ahne.
Ja kunnon kesäretkeen kuuluu se, ettei haluaisi sen koskaan päättyvän. Joten sitten sitä kurvaa vielä Kuusiston linnanraunioille, ja alkaa väsätä kukkaseppeleitä.
Hiekkateillä ajellessa on hyvä mieli. Varsinkin kun sisko kommentoi Instagramiin, että jos jemina olisit talo, niin näyttäisit tuolta.
Mitä sanotte?
Hihii mua hymyilytti tätä lukiessa ihan hirmuisesti, oli ihana retki !! Ja se ravintola taisi olla joku Biffi?
VastaaPoistapitää seikkailla pian uudestaan hihi ♥♥♥ olet ihana
PoistaVoi että, on kyllä sun näköinen talo! ♥
VastaaPoistaTästä inspiroituneena kaivoin pöytälaatikosta vanhan sanataidevihkoni esiin ja etsin kohdan, jossa pohdin millainen talo olisin: "Olisin vanha ja tunnelmallinen puutalo pienen italialaisen kylän reunalla. Minussa olisi narisevat lattiat ja iso leivinuuni. Pihalla kasvaisi appelsiinipuita ja kiviaidalla istuisi musta kissa. Riippumatossa loikoilisi nuori kirjailija ja kotifilosofi, jonka vaimo kitkisi kukkapenkkiä ja kolme lasta kirmaisivat pihalla."
Toisaalta nyt voisin korvata Italian suomalaisella saaristolla ja appelsiinipuut koivuilla ja syreenipensailla...
tuokin talo olisi ihana olla aww
PoistaIhana, oikein hyvänmielen postaus :) 50h työviikko kuulostaa aika katalalta, vai oonko toistaseks vaan niin onnellisen tietämätön työelämästä! :o
VastaaPoistano minä vähän ahmin töitä lauantaillekin jos vaan mahdollista ! älä pelkää
Poistaihana talo <3
VastaaPoistaNäyttääpä ihanalta reissulta :)
VastaaPoistaOho kävipä tuuri, just äsken sanotaan tossa tunti sitten puhuttiin kaverin kanssa että nyt pitää tehä joku miniroadtrip just noille samoille mestoille! Tästä sai kyllä hyvää inspistä matkan suunnitteluun! :)
VastaaPoistahttp://finnishstylemafia.blogspot.fi/
Saaristoretkikuume iski, kun katsoin kuviasi. :) Kesäterveisin tuikku
VastaaPoista