Olen edelleenkin töissä samalla puutarhalla. Pidän työstäni ja erityisesti työkavereistani niin paljon, että saan melko hyvin suodatettua yhden, sanotaanko että työssäkäymiseni kannalta avainasemassa olevan, henkilön ihan-liian-helposti-itkettävät puheet korvasta toiseen hymyillen.
Yhtäkkiä olen myös saanut huomata muuttuneeni vuodessa melkoisen paljon! Viime vuonna näihin samoihin aikoihin olin nimittäin tekemässä samaa työtä pitkälti samojen ihmisten kanssa, ja minulle oli ihan hirveän vaikeaa saada sanotuksi yhtään mitään heille - vaikka pidin heistä ihan yhtä paljon silloinkin. Minua melkein hävetti kun nauroin heidän jutuilleen, ja nyt minä olen siellä höpöttelemässä avoimena ja iloisena Jeminana. Mitä tässä välissä tapahtui?
Muutin Turkuun. Yritin opiskella, paskasti meni, mutta kyllä se silti ihmisenä kasvatti minua ihan jollain kierolla tavalla ihan valtavasti. Tein töitä uusissa paikoissa, ja opin menemään rohkeasti taukohuoneisiin. Kävin terapiassa. Kokeilin uusia asioita. Isoja asioita, jotka kaikki ovat muuttaneet minua, mutta kaikki tuntuvat mitättömiltä tärkeimmän rinnalla: minä löysin ihmiseni.
Vuodessa löysin itselleni maailman rakkaimmat ihmiset, joiden kanssa istua tuntikausia kirjastossa. He jäävät juttelemaan Kauppatorilla törmätessämme, ja heitä voi aina kysyä lounasseuraksi. Jokainen tekee omaa elämänjuttua täysillä, ja luottavat olevansa oikealla tiellä. Inspiroivat ja kannustavat, lähtevät jätskille kun on iloja tai murheita.
Ja ikävä on nyt kova, koska hengailen kotikotona ihan vain siksi, että käymme siskon kanssa samalla autolla samalla työpaikalla. Siskoni on maailman ihanin, ja on ollut mieletöntä saada viettää aikaa sekä hänen, että hauskimman-söpöimmän-rakkaimman veljeni kanssa, mutta minulla on ikävä Turkua.
Haluan takaisin omiin lakanoihini, ja oman teekokoelmani pariin. Haluan avata parvekkeen oven, ja huudattaa Blake Sheltonia. Samalla pidän työstäni ja niistä ihmisistä siellä niin paljon, että poislähteminen tuntuisi melkein surulliselta. Ja kun odotan, että jatketaanko työsopimustani, osa minusta haluaa kuitenkin haluaa pois sen ilkeydellään-itkettävän-henkilön takia.
Joten kaikenlaista dilemmaa tässä riittää pienelle ihmiselle.
Mutta onneksi on aina tulee syksy.
(Kolmastoista päivä tulee yhteishaun tulokset. Jollen pääse kouluun, lähden au pairiksi.)
ps käykö kellään muulla niin että alkaa ensin murehtia vaikkapa jonkun laskun maksamista, mikä johtaa siihen, että alkaa masentava oman talouden analysointi (yleensä aamuyöstä tietenkin)? tästä taas päästään näppärästi asumisen kustannuksiin, joiden ainoaksi merkittäväksi vähentämiskeinoksi osoittautuu vain ja ainoastaan jonkun kanssa yhteenmuuttaminen. tässä vaiheessa itku alkaa olla jo kurkussa, varsinkin kun alkaa laskea, että vaikka huomenna tapaisi sen oman prinssinsä, niin yhteenmuuttoon menisi kuitenkin vielä monen monta kuukautta. seuraavaksi alkaa itsensä syyttäminen siitä, että edes kehtaa vannoutuneena romantikkona miettiä rahaa ja rakkautta samassa lauseessa. ja tästä kaikesta on enää äärimmäisen lyhyt matka siihen, että kyllä mun sitten täytyy olla ihan hirveä ihminen kun ei kukaan minua huoli. johtuu varmaan kaikista syödyistä jäätelöistä. aamulla laihdutan.
On muuten tuttu tuo oravanpyörä. Iltaisin väsyneenä oli aivoissa kiva olla off-nappula.
VastaaPoistaHahah! Aivan sanasta sanaan täsmälleen sama ajatuskulku on minullakin usein öisin! Jotenkin se päätyy usein juurikin tuohon että miksi minua ei kukaan huoli. :) Ja todella todella huolestuttavaa ajatella rahaa ja rakkautta samaan aikaan. Ei oikein keksi millä itseään rankaisisi moisesta. P.S. Pidän värimaailmastasi ja pehmoisen onnellisesta tunnelmastasi. T. Anu
VastaaPoistaMiksi tuo ajatuskulku tuntuukin niin tutulta :D
VastaaPoistaHahaha, mainio summaus iltaisesta ajatuksenkulusta !! Et ole yksin !
VastaaPoistaYmmärrän tuon ajatuskulun liiankin hyvin, vaikka omani käsitteleekin osittain eri asioita. Omani myös tuntuu enempi lumipalloefektiltä kuin oravanpyörältä. Paska tuo mukaan lisää paskaa ja paha olo vaan lisääntyy, kun jää miettimään niitä huonoja asioita. Aivoissa tosiaan olisi kiva olla se off-nappula iltaisin käytettäväksi.
VastaaPoistaSun blogisi tuottaa ikävistäkin asioista huolimatta tai ehkä niidenkin takia hyvää mieltä. Aurinkoisuus on ehkä sopivin sana kuvaamaan tätä.
siis voi että miten kiva blogi! onneksi tulin tänne eksyneeksi!
VastaaPoista